1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. F-liiga (naiset)

Jari Isometsältä uusi aluevaltaus – hyppää salibandyliigassa pelaavan SB-Pron valmennustiimiin, tytär debytoi liigajoukkueessa viime kaudella 16-vuotiaana

Jari Isometsä hyppää kaksi edellistä Suomen mestaruutta vieneen nurmijärveläisen SB-Pron valmennustiimiin.

Jari Isometsä 2019. Kuva: AOP

Entinen maastohiihtäjä Jari Isometsä on tehnyt uuden aluevaltauksen. Isometsä nähdään nimittäin jatkossa naisten hallitsevan salibandymestari SB-Pron fysiikkavalmentajana.

Nurmijärveläisjoukkueessa pelaa myös Isometsän tytär Aada Isometsä, joka debytoi viime kaudella liigassa vasta 16-vuotiaana.

– Paloa valmentamiseen on ollut koko ajan. Jo omina aktiivivuosina hiihtäessäni valmensin muutamia hiihtäjiä. Perheemme on elänyt salibandyarkea kymmenkunta vuotta ja aika paljon on tullut lajia seurattua. Tämä fysiikkapuolen valmentaminen alkoi kiinnostaa ja kun juttelimme (päävalmentaja) Aki Vilanderin kanssa asioista, tässä nyt ollaan, Isometsä avaa päätöstään seuran haastattelussa.

Moninkertainen arvokisamitalisti uskoo, että urheilu-urasta on hyötyä myös valmentamisessa.

– Tietää, miten urheilija elää ja harjoittelee. Miten ruokailut, nukkumiset ja palautumiset hoituvat. Haluan tuoda joukkueelle kokonaisvaltaista pakettia siitä, miten urheilija elää aamusta iltaan.

Isometsä uskookin tuovansa uudenlaista harjoittelua fysiikkapuolelle.

– Uskoisin, että pystyn sillä tavalla motivoimaan kokeneempia pelaajia. Arkirutiini ja harjoittelu vähän muuttuu, Isometsä lupaa.

Alunperin hänen piti aloittaa tehtävässään toukokuun alussa, mutta koronaviruksen vuoksi hän aloitti tehtävässään jo nyt.

– Nyt on jo täysi höyry päällä. Alkutestaukset jäivät tekemättä, joten vähän mututuntumalla piti lähteä liikenteeseen, mutta sellainen tunne on, että aika hyvin on lähtenyt.

Kaksi edellistä mestaruutta voittanut SB-Pro vei naisten A-liigan runkosarjan. Koronaviruksen vuoksi pelit keskeytettiin maaliskuun puolivälissä ja mestaruus jäi tänä vuonna jakamatta.

Isometsä nousi maastohiihdon huipulle Albertvillen talviolympialaisissa 1992, kun hän oli mukana Suomen viestipronssia voittaneessa joukkueessa. Suomalaishiihtäjän paras henkilökohtainen sijoitus tuli Thunderbayn MM-hiihdoissa 1995, kun Isometsä ylsi takaa-ajossa pronssille.

Isometsä sai kahden vuoden kilpailukiellon jäätyään kiinni dopingin käytöstä Lahden MM-kotikisoissa 2001. Hän palasi maajoukkueeseen 2003, mutta ilmoitti uransa päättymisestä vuoden 2006 alussa, kun häntä ei valittu Torinon olympialaisiin.

Hiihtouransa jälkeen Isometsä on toiminut muun muassa golfkentän ja raviradan toimitusjohtajana. Sitä ennen jalkapallon Veikkausliigassa pelaava Honka oli pestannut Isometsän myyntipäällikökseen. Viime aikoina Isometsä on esiintynyt tv:ssä Nelosen Farmi-ohjelmassa.

Lue myös:

Salibandyn pudotuspelejä ei jatketa – kausi päättyy välittömästi

Salibandyn SM-mitalit jäävät jakamatta

Koovee pestasi huippulupaus Suvi Hämäläisen – saavutti joulukuussa MM-pronssin vain 16-vuotiaana

Naisten salibandyn sarjauudistus ihastutti ja vihastutti – kiitosta kovista peleistä, kritiikkiä turhille otteluille