Suora

  • Digital Racing eSM 2021
  • Urheiluruutu

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa pohtii, miten pelikausia voitaisiin jatkaa – ehdottaa kolmatta siirtoikkunaa

Tähän saakka siirtokausia on ollut kautta kohti kaksi.

jalkapallo
Jalkapallo kuvituskuva
Tomi Hänninen/ Yle

Kun sarjat kaikkialla maailmassa ovat koronapandemian takia pysähdyksissä, miettii Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa keinoja, joilla auttaa pelikautta jatkumaan ja uutta sarjakautta käynnistymään.

Koska kuluvan kauden eri maiden liigojen loppupelit saattavat ajoittua pandemian paineessa loppusyksyyn, ottelukalenteri menee uusiksi. Siksi Fifa ehdottaa, että pelaajamarkkinoilla otettaisiin käyttöön kolmas siirtokausi eli kolmas siirtoikkuna.

Tähän saakka seurajalkapallossa siirtoikkunoita on ollut kautta kohti kaksi: ensimmäinen kesällä Keski-Euroopan suurten liigojen pelikausien välissä ja toinen liigan ollessa sarjatauolla.

Nyt Fifa suunnittelee kolmatta siirtoikkunaa. Sen mahdollisesta ajankohdasta ei ole tietoa.

Tähän saakka pelikausien välisen siirtoikkunan pituus on ollut 12 viikkoa ja kauden keskellä olevan ikkunan neljä viikkoa.

– Voimme sovittaa kolmannen siirtoikkunan kalenteriin joustavasti niin, ettei niiden enimmäispituus ylitä yhteensä 16:ta viikkoa, Fifan sääntelyelimen johtaja James Kitching sanoi.

Norjan jalkapalloliitto on jo sisäisesti päättänyt ottaa käyttöön ylimääräisen siirtoikkunan. Se olisi voimassa ennen uuden sarjakauden alkua.

Norjan liigan pääsarjan Eliteserienin piti alkaa 4. huhtikuuta, mutta koronaviruksen uhka muutti suunnitelmat.

Lue myös:

Helmari-luotsi haluaisi, että naisten EM-kisat pelattaisiin alkuperäisten suunnitelmien mukaan – odottaa Uefan virallista päätöstä

Italian urheiluministeri haluaa urheilun jatkuvan kolmen viikon kuluttua – osa Serie A-seuroista ei aio pelata pelejä pakotettunakaan

Kannattajat boikotoivat Valko-Venäjän sarjaa, Ruotsissa pelit alkavat ensi viikolla – Fifa-pomo pitää pelaamista vastuuttomana

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat