USA uudenlaisin testein taisteluun dopinghuijareita vastaan

Koronaviruspandemia on vaikeuttanut merkittävästi dopingin vastaista työtä.

doping
Yleiskuva yleisurheilusta
EPA/BERND THISSEN

Ympäri maailmaa levinnyt koronaviruspandemia on sulkenut maiden väliset rajat ja pysäyttänyt lähes kaiken liikkumisen. Pelkona on, että urheilussa kiellettyjen aineiden käyttö lisääntyy, kun dopingtestien tekeminen on käynyt lähes mahdottomaksi.

Yhdysvaltain antidopingvirasto (Usada) on kehittänyt uudenlaisia testausmenetelmiä, jotta dopingin valvonta olisi mahdollista myös koronakriisin aikana.

Urheilijat antavat veri- ja virtsanäytteensä kotonaan. Dopingvalvojat ottavat heihin videoyhteyden esimerkiksi FaceTimen tai Zoomin kautta. Näin Usadan työntekijät voivat seurata testaustilanteita.

Vapaaehtoisesti mukaan lähteneiden urheilijoiden vastuulla on, että testinäytteet saapuvat Usadan laboratorioon.

– Toivottavasti saamme tällä projektilla pitkäaikaisia ja arvokkaita hyötyjä antidopingtyöhön, USA:n antidopingviraston toimitusjohtaja Travis Tygart totesi uutistoimisto Reutersille.

Hankkeeseen on lähtenyt jo mukaan nimekkäitä urheilijoita, muun muassa uinnin viisinkertainen olympiavoittaja Katie Ledecky ja 200 metrin juoksun maailmanmestari Noah Lyles.

"Saamme huijarit kiinni jatkossakin"

Vähentyneet dopingtestit ovat herättäneet syvää huolta, kun Tokion kesäolympialaiset on määrä järjestää vuoden kuluttua. Uudet järjestelmät eivät ole vielä täydellisen luotettavia, mutta ovat silti edistysaskel hankalaan tilanteeseen.

– Toivottavasti saamme uusilla testaustavoilla tietoja, jos jotkut ovat yritettäneet hyötyä koronaviruspandemian takia vähentyneistä testeistä. Kenenkään ei pidä luulla, että saisivat täydet vapaudet tämän poikkeuksellisen ajanjakson aikana, Tygart painotti.

Maailman antidopingtoimisto Wada on varoittanut, että vilppiin syyllistyneet urheilijat jäävät tulevaisuudessa testaajien haaviin.

– Saamme huijarit kiinni jatkossakin, Wadan johtaja Witold Banka totesi.

Wada luottaa urheilijoiden tarkkailuun tarkoitettuihin menetelmiin, kuten urheilijan biologiseen passiin.

Esimerkiksi Venäjällä dopingestit on keskeytetty koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Lue myös:

Dopingtestistä tuli farssi: venäläisurheilija "pyörtyi" ja vietiin sairaalaan, valmentaja yritti lahjoa testaajan – molemmat saivat neljän vuoden pannan

Kommentti: Koronaviruspandemia vaikeuttaa testaamista, mikä auttaa Tokioon valmistautuvia huijareita – olympialaisten jälkipyykki alkaa, kun urheilijoiden bio- ja steroidipassit avataan

Kenialaisjuoksija Wanjiru kilpailukieltoon dopingista

Lähteet: Reuters

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat