Päävalmentajan mukaan Mari Ederin kanssa on tehty jo suunnitelmat ensi kaudesta – muutoksia maajoukkueen valmennukseen luvassa

Mari Eder ei ole itse kertonut uransa jatkosta, mutta maajoukkueen päävalmentajan Jonne Kähkösen mukaan Ederin ura näyttää jatkuvan.

Mari Ederin ura näyttää jatkuvan ensi kaudella. Kuva: Tomi Hänninen

Suomen ampumahiihtomaajoukkue on pitämässä riveissään yhden kokeneimmista urheilijoistaan. Supertähti Kaisa Mäkäräinen päätti uransa päättyneellä kaudella, mutta Mari Ederin ura näyttää jatkuvan.

– Marin kanssa on pidetty useampi hyvä palaveri, käyty läpi entistä kautta ja juonittu tulevaa, Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jonne Kähkönen vahvistaa.

Itävalta on ollut koronapandemian takia tiukkojen rajoitustoimenpiteiden alaisena, joten se rajoittaa tietysti myös Itävallassa asuvan Ederin harjoittelumahdollisuuksia.

– Olemme valmistautuneet siihen, että Mari joutuu aloittamaan yksin ja tekee harjoittelua omatoimisesti Itävallan päässä, Kähkönen kertoo suunnitelmista.

Yle Urheilu ei tavoittanut Mari Ederiä kommentoimaan uransa jatkoa.

Muutoksia luvassa

Maajoukkueen valmennusryhmät urheilijoiden osalta nimetään virallisesti tulevan parin viikon aikana. Samoin myös se, minkälaisen valmennustiimin kanssa Kähkönen jatkaa ensi kaudella. Siitä päävalmentaja ei halunnut paljastaa vielä muuta kuin että muutoksia on tulossa.

– Olen kuunnellut urheilijoiden palautetta ja haluan siihen reagoida. Katsotaan sitten, miten tiimi lopullisesti muotoutuu, Kähkönen kertoo.

Etenkin Anterselvan MM-kilpailujen yhteydessä suomalaisurheilijat olivat itsekin huolissaan muun muassa ammunnastaan, johon he kaipasivatkin apua.

Tuleva kilpailukalenteri tuo maailmancupiin Oslossa kisattavan supersprintin, joka osaltaan lisää nopean ja onnistuneen ammunnan painotusta kilpailusuoritukseen.

– Me jatkamme varmasti samantyyppisellä painotuksella kuin aikaisemminkin. Ensinnäkin jokaisen urheilijan on saatava ammunnassaan koppi siitä, mikä oma taso on ja mitä sen parantaminen vaatii, Kähkönen puntaroi tulevaa harjoituskautta suomalaisten osalta.

Eniten päävalmentajaa huolettaa se, miten urheilijat pääsevät harjoittelurytmiin kiinni koronapandemian aikana.

– Isoin huolenaihe on se, jos maailman tilanteen epävarmuuden takia urheilijat jäävät paikalleen, eivätkä osaa tai saa aloitettua normaalia hyvää harjoittelua. Siinä haluan tehdä paljon töitä, että pystyn vähintäänkin etänä ohjeistamaan ja potkimaan urheilijat räväkästi liikkeelle, Kähkönen totesi.

Kausi käynnistyy Kontiolahdelta 28.–29. marraskuuta kisattavilla normaali- ja pikamatkojen kilpailuilla.

Lue myös: