Suora

  • DreamHack Open Fall 2020
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Digitaalisen rallicrossin MM-sarja 2020: 4. osakilpailu, Iowa

Isän kuolema ravisteli kaiken voittaneen alppitähden ajatusmaailmaa – "Toivottavasti en ota enää ikinä mitään itsestäänselvyytenä"

Yhdysvaltalainen alppihiihtäjä Mikaela Shiffrin oli toisella puolella maailmaa, kun hänen isänsä sai kuolettavan päävamman kotonaan Coloradossa.

alppihiihto
Mikaela Shiffrin
Mikaela Shiffrinin perhe on ollut tiiviisti mukana alppihiihdossa. European Pressphoto Agency EPA

Illat ovat olleet viime aikoina vaikeinta aikaa Mikaela Shiffrinille. Kun päivän kiireet ovat ohi, aurinko laskee ja yö lähestyy, Shiffrinin ajatukset palaavat kerta toisensa jälkeen isään.

– Juuri ennen kuin menen vuoteeseen, menetän keskittymiseni. Alan käydä läpi muistoja hänestä, viimeisimpiä hetkiä, kaikkea. Silloin tämä on kaikista vaikeinta, tai ainakin surullisinta, Shiffrin kertoi CNN:lle (siirryt toiseen palveluun).

Jeff Shiffrin seurasi tyttärensä uraa tiiviisti alusta asti. Hän matkusti usein maasta ja maanosasta toiseen tämän perässä ja oli kisoissa vastaanottamassa tytärtään maalialueen lähettyvillä.

Helmikuun toisena päivänä 65-vuotias Jeff Shiffrin sai kuolettavan päävamman kotonaan Coloradossa tapahtuneessa onnettomuudessa.

"He ovat vielä täällä"

Mikaela Shiffrin oli isänsä onnettomuuden hetkellä toisella puolella maapalloa Euroopassa. Hän kiiruhti takaisin kotiin äitinsä ja veljensä luo ja ehti vielä nähdä isänsä.

– Olin todella kiitollinen siitä, että meillä oli mahdollisuus nähdä hänet noina viimeisinä hetkinä. Hän ei näyttänyt itseltään, mutta pystyin tuntemaan hänet, Shiffrin sanoi ja totesi osaavansa arvostaa sitä, mitä hänellä on.

– Monet ihmiset kokevat tällä hetkellä menetyksiä. Siksi kiitänkin siitä, että minulla on äiti ja veli. He ovat vielä täällä.

Mikaela Shiffrinin Instagram

Isänsä kuoleman jälkeen Mikaela Shiffrin vetäytyi kilparinteiltä hetkeksi. Hän oli valmis palaamaan tositoimiin maailmancupin viimeisissä kilpailuissa Åressa maaliskuun puolivälissä. Kisat kuitenkin peruttiin viime hetkellä koronaviruksen takia.

– Olin silloin varmaan ainoa urheilija maailmancupissa, joka oli kiitollinen saadessaan vain olla siellä, ilman kilpailujakin. Monella tapaa se oli yhtä tärkeää, hän sanoi CNN:lle.

Pisin aika kisaamatta

Shiffrin saavuttanut jo 25-vuotiaana kaiken mahdollisen, kaksi olympiakultaa, viisi maailmanmestaruutta, kolme maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa, liki sata maailmancupin palkintosijaa…

Koronapandemian takia Shiffrin ei ole kilpaillut kolmeen kuukauteen. Se on pisin aika, jonka hän on ollut kisaamatta. Mutta vasta nyt, ensimmäistä kertaa isänsä kuoleman jälkeen Shiffrin on ruvennut miettimään, miltä paluu kilpailuihin tuntuisi.

Shiffrinin motivaatio on kasvanut, ja hän odottaa jo innokkaana syksyn Söldenin maailmancupin avauskilpailua. Shiffrin tietää myös, että hänen alppihiihtoa rakastanut isänsä haluaisi hänen jatkavan kisaamista. Tästä huolimatta Shiffrin on oppinut laittamaan asiat uuteen tärkeysjärjestykseen.

– Luulin aikaisemmin, että pystyn pitämään asiat oikeissa mittasuhteissa, mikä on tärkeää. Mutta luulen, että se on nyt muuttunut. Ja toivottavasti en ota enää ikinä mitään itsestäänselvyytenä.

Lue myös:

Mikaela Shiffrin palaa maailmancup-kiertueelle Åressa

Petra Vlhova horjuttaa Mikaela Shiffrinin valta-asemaa pujottelurinteessä: "Hyvä asia lajille"

Vlhova katkaisi Shiffrinin lähes vuoden voittoputken pujottelurinteessä – Honkanen lähellä jatkopaikkaa

Shiffrin meinasi myöhästyä suurpujottelun ensimmäisen kierroksen startista – keskeytti lämmittelyt ja laski täysin ylivoimaiseen voittoon: "On vaikeaa uskoa tätä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat