Suora

  • DreamHack Masters Spring 2020

Entinen tennislistan maailman ykkönen levittää villiä salaliittoteoriaa – vihjailee varjohallituksesta ja mikrosirujen rokottamisesta ihmisiin

Tenniksen entinen maailmanlistan ykkönen, venäläinen Marat Safin, on liittynyt siihen joukkoon, joka uskoo koronaviruksen olevan osa isompaa salaliittoteoriaa.

urheilu
Marat Safin
Marat SafinGetty Images

Internetin ja sosiaalisen median avulla salaliittoteoriat leviävät ympäri maailmaa ja lennokkaimmatkin hankkeet voivat saavuttaa laajan yleisön.

Nykyinen tenniseläkeläinen, 40-vuotias Marat Safin julistaa, että koronaviruspandemia on "tilanteen valmistelua", jonka yksi ja ainoa tavoite on saada ihmiset rokotettua mikrosiruilla.

Safin on keskustellut asiasta omalla Instagram-tillillään. Hurjasta salaliittoteorista kyseli asiasta muun muassa venäläinen urheilusivusto Sports.ru. Myös espanjalainen abc.es-lehti (siirryt toiseen palveluun) uutisoi entisen tennistähden hurjista väitteistä.

– Vuonna 2015 Bill Gates, Microsoftin perustaja ja yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, varoitti jo meitä siitä, että ensin edessä on epidemia, sen jälkeen pandemia ja lopulta vihollisemme on virus, Safin kirjoitti.

Gates on aiemminkin ilmaissut huolensa huonosta varautumisesta tuhoisaan pandemiaan. Ihmiskunnan laajetessa kehitys voi Gatesin mukaan johtaa uusien vakavien taudinaiheuttajien syntymiseen – ja pahimmillaan vakaviin pandemioihin

Safin: Davosin talousfoorumi pääkallopaikka

Safin, joka asuu nyt Venäjällä oltuaan sitä ennen kriisipesäke Espanjassa, huomautti, ettei usko Gatesin olleen mikään ennustaja.

– Hän (Gates) tiesi sen, mihin kaikki valmistautuivat, Safin totesi ja vakuutti Davosin vuosittaisen liikemaailman talousfoorumin olleen se paikka, jossa simulaatiot tehtiin kaksi viikkoa ennen kuin viruksesta tiedettiin edes maailmassa.

Safin itse uskoo ihmisten digitaaliseen implantointiin ihon sisälle asennettavalla mikrosirulla. Hän ei puhu salaliittoteoriansa yksityiskohdista, mutta toteaa, että kaikki tieto löytyy internetistä. Venäläinen huomauttaa, että tieto on piilotettu taitavasti kansalaisilta:

– Mielestäni kaikki ei ole niin kuin nyt kerrotaan. Mutta ihmiset uskovat kauhutarinat televisiosta.

Marat Safin
Marat SafinGetty Images

Safin ei suinkaan usko sivilisaation päättymiseen, vaan että siirrytään seuraavaan vaiheeseen, eli sirujen asentamisiin ihmisissä.

Tennismieheltä kysytiin, uskooko hän, että maailman johtajat, Venäjän ja Yhdysvaltojen presidentit Vladimir Putin ja Donald Trump sekä Saksan liittokansleri Angela Merkel ovat salaliitossa mukana.

– Mielestäni on olemassa "miehiä", jotka ovat isommassa asemassa kuin kaikki nämä johtajat. Nämä tahot ovat henkilöitä, jotka hallitsevat käytännössä maailman rahavirtoja ja ovat maailman todellisia omistajia. He voivat muuttaa asioita, miten parhaaksi näkevät.

Safinilta kysyttiin, että ovatko nämä mystiset miehet maailman niin kutsuttu "varjohallitus"?

– Heitä voi kutsua, millä nimellä kukin haluaa. Heillä on valtavasti vaikutusvaltaa, emmekä edes tiedä, että he ovat olemassa, vuonna 2000 miesten tennislistan kärjessä ollut ja urallaan yli 14 miljoonaa dollaria palkintorahoja kuitannut tennispersoona uskotteli.

Lue myös:

Kaiken takana ovat taas liskoihmiset – Miksi korona kiehtoo salaliittoteoreetikoita ja miksi villeimpiinkin salaliittoihin uskotaan?

Bill Gates varoitti miljoonia tappavasta pandemiasta ja monet säikähtivät – suomalaisasiantuntija toppuuttelee hysteriaa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat