Hyppää sisältöön

Suomen EM-lentopallon isännyys on vaarassa siirtyä vuodella eteenpäin

Yksi syyskuussa 2021 järjestettävien miesten EM-kilpailujen alkulohkoista olisi tarkoitus järjestää Tampereella.

Kuva: Lentopalloliitto

Lentopallon vuoden 2021 miesten ja naisten EM-kilpailut kuuluvat niihin ensi vuoden urheilutapahtumiin, jotka saattavat siirtyä eteenpäin koronaviruksen myllertämän kansainvälisen urheilukalenterin vuoksi. Yksi syyskuussa 2021 järjestettävien miesten EM-kilpailujen alkulohkoista olisi tarkoitus järjestää Tampereella. Naisten EM-kilpailut pelattaisiin elo-syyskuun taitteessa.

– Vuoden 2021 EM-kisojen mahdollisesta siirtämisestä keskustellaan myös järjestäjämaiden kanssa ottaen huomioon, mitä Kansainvälinen lentopalloliitto FIVB päättää lentopallon arvokisakalenterista vuodelle 2021, Suomen lentopalloliiton tiedotteessa kerrottiin.

Tokion olympialaiset siirrettiin heinä-elokuulle 2021, joten kansainvälinen kisakalenteri on muodostumassa erittäin tiiviiksi.

Tällä kaudella kesken jääneet eurocupit on peruttu eikä kesällä myöskään pelata Euroopan kultaista ja hopeista liigaa. Loppukesän EM-karsintapelejä uhkaa lykkääminen myöhemmäksi.

Lue myös: