1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Wada hermostui kiinalaistiedosta, kahdeksan vuoden kilpailukieltoa kärsivä tähtiuimari nimettiin olympialeirille

Kolminkertainen olympiavoittaja Sun Yang on valittanut helmikuisesta kilpailukiellosta.

Sun Yang. Kuva: Clive Rose/Getty

Kiina on kutsunut kahdeksan vuoden kilpailukieltoon tuomitun uimarin Sun Yangin harjoitusryhmään, joka tähyää Tokion ensi vuoden olympialaisiin. Maailman antidopingneuvoston Wadan mukaan Kiina rikkoo räikeästi dopingsääntöjä.

Kolminkertainen olympiavoittaja Sun on valittanut helmikuisesta kilpailukiellosta, jonka hänelle langetti Urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin CAS. Valituksen käsittelee Sveitsin liittovaltion tuomioistuin CAS:n asemapaikan Lausannen mukaan.

Kiinan uimaliitto kiisti perjantaina maansa mediatiedot Sunin leirikutsusta, mutta Wada ei purematta niele selitystä.

Sun oli vuonna 2014 kolmen kuukauden kilpailukiellossa kielletyn sydänlääkkeen trimetatsidiinin käytöstä. Tuore panna liittyy testiepäselvyyksiin, sillä Sun muun muassa rikkoi vasaralla testinäytepullonsa, kun dopingtestaajat vierailivat hänen kotonaan vuonna 2018.

Lue myös:

Maailmalta kuuluu huolestuttavia uutisia dopingtestauksesta pandemian keskellä – testimäärät pudonneet merkittävästi myös Suomessa

Saksalaisasiantuntijoilta ja Kari-Pekka Kyröltä kiertelemätöntä tekstiä dopingvalvonnan nykytilasta – “Aika lopettaa markkinapuheet ja satuilu”