Suora

  • "Äiti, anna mä menen": Mikael Hagelstam muutti 13-vuotiaana ulkomaille tanssin vuoksi eikä välitä, kun virolaisvalmentajat huutavat hänen tuhlaavan vanhempiensa rahoja
  • Urheiluruutu

Mika Häkkinen muisteli Urheiluiltamissa, kuinka joutui putkaan F1-kisan alla – kaikki alkoi myöhäisestä aamusta: "Laitoin vähän hanaa"

Suomalaistähti voitti Silverstonessa vasta päätöskaudellaan. Menneet tapahtumat tekivät voitosta ikimuistoisen.

Formula 1
Mika Häkkinen kukisti Michael Schumacherin tiukassa F1-mestaruustaistossa kaudella 1998.
Mika Häkkinen juhli värikkään uransa aikana kahdesti maailmanmestaruutta. Uran merkittävin kilpakumppani oli Michael Schumacher.Ullstein Bild / All Over Press

Yle Olohuoneen Urheiluiltamissa piipahti etäyhteyden välityksellä myös kaksinkertainen F1-mestari Mika Häkkinen. Suomalaistähti esitti lähetyksessä oman toiveensa unohdetusta urheiluhetkestä.

Tuo hetki oli Häkkisen toiseksi viimeiseksi voitoksi jäänyt ykköstila Silverstonessa vuonna 2001. Häkkinen oli jahdannut voittoa McLarenin kotiyleisön edessä koko uransa ajan.

Täysosuma osui kuitenkin kohdalle vasta uran viimeisellä kaudella.

– Olin testannut Silverstonessa McLarenilla todella paljon. Olin ajanut siellä kilpaa vuodesta 1988. Välissä tapahtui aivan älyttömiä juttuja, Häkkinen muisteli Yle Olohuoneen lähetyksessä.

"Vankilasta voittoon"

Älyttömistä jutuista älyttömin tapahtui vuonna 1992. Suomalainen ajoi vasta toista kauttaan F1-sarjassa ja oli läpimurron kynnyksellä.

Silverstonen kilpailun aamu sarasti, mutta Häkkinen oli vielä sikeästi unessa. Nuorukainen nukkui pommiin pahimmalla mahdollisella hetkellä.

Herättäjäksi ei ollut edes kisaviikonloppuna paikalla olleesta ystävästä, joka vietti untenmailla vielä Häkkistäkin pidempään. Hotellilta oli näin suunnattava kohti rataa suunniteltua rivakammin. Valitettavasti matkalla radalle oli muitakin – nimittäin yleisöä.

Häkkinen juuttui ystävänsä kanssa ruuhkaan. Muutama kilometri ennen rataa oli tehtävä päätös.

– Kysyin poliisilta, että olisiko mahdollista ajaa väärällä puolella tietä? Hän vastasi voit, koska olet F1-kuski, mutta aja varovasti.

Mikä Häkkinen keskustelee managerinsa Keke Rosbergin kanssa.
Keke Rosbergin menestys innoitti Mika Häkkistä tavoittelemaan uraa autourheilun kuninkuusluokassa.Getty Images

Häkkinen lähtikin varovasti liikkeelle, mutta näki pian taustapeilistä, kuinka siniset valot välähtivät. Häkkinen luuli, että kaksi moottoripyöräpoliisia olivat tulossa häntä saattamaan.

– Laitoin vähän hanaa, Häkkinen sanailee.

Häkkinen pysäytettiin Silverstonen radan sisääntulon kohdalle. Poliiseille eivät selitykset kelvanneet, läpi kun ei olisi heidän mukaansa päässyt edes brittitähti Nigel Mansell. Ei etenkään sen jälkeen, kun he olivat aukinaisesta ikkunasta haistaneet tuulahduksen alkoholia.

Syypää hajuilmiöön istui Häkkisen vieressä.

– Frendi oli ollut illalla vähän pidempään liikkeellä.

Selitykset eivät auttaneet, vaan Häkkinen laitettiin rautoihin ja vietiin putkaan.

– Siitä tuli aikamoinen paniikki. Ajattelin, että tähän se ura loppuu, Häkkinen sanaili.

Ura ei loppunut, ja itse asiassa Häkkinen pääsi mukaan vielä vuoden 1992 kilpailuunkin. Silverstonen taika murtui kuitenkin vasta vuonna 2001.

Pitkä odotus tekikin voitosta Häkkiselle yhden ikimuistoisimmista.

– Melkein voisi sanoa, että vankilasta voittoon!

Häkkinen vastailee kysymyksiin

Häkkinen ajoi kisassa ykköseksi ylivoimaisella tavalla. Michael Schumacher ennätti vielä lähdössä Häkkisen edelle, mutta aikaisen ohituksen jälkeen kisa sujui suomalaisen komennossa.

Lopputulokset ennakoivat jo tulevaa, sillä Sauberilla avauskauttaan ajanut Kimi Räikkönen sijoittui viidenneksi. Räikkönen peri Häkkisen paikan McLarenilla seuraavalla kaudella.

Tuo ei olisi kuitenkaan koskaan toteutunut ilman Keke Rosbergin esimerkkiä. Häkkinen nimittäin painotti Urheiluiltamissa Rosbergin maailmanmestaruuden merkitystä hänen uralleen. Vuonna 1982 Häkkinen oli 14-vuotias.

– Jos Keke ei olisi ajanut, niin en olisi varmasti tiennyt, mitä Formula 1 on. Keken takia halusin päästä sinne, ja mestaruus vain lisäsi sitä poltetta, Häkkinen kiitteli.

Lajilegenda on viettänyt viime ajat monien muiden ihmisten tapaan neljän seinän sisällä sosiaalisia kontakteja välttäen. Häkkisen mukaan poikkeustila on erityisen vaikea esimerkiksi nuorille moottoriurheilijoille. Kavereita kun ei voi nähdä, eikä ajamaankaan pääse.

Häkkinen on mukana Suomen autourheilun kattojärjestö AKK:n kanssa kampanjassa, jossa nuoret voivat kysyä maailmanmestarilta kysymyksiä aplikaation kautta (siirryt toiseen palveluun).

– Oli kyse sitten ajoteknillisistä asioista tai mistä vain, niin ottakaa yhteyttä, Häkkinen kehoitti.

Lue myös:

F1-tähdet rynnistävät nyt nettiin: oikeiden kisojen peruuntuessa virtuaaliversiot ovat täyttäneet tyhjiön – miljoonayleisö on iskun paikka niin tosielämän tähdille kuin e-urheilijoillekin

Kilpailutauko vaikuttaa räjähtäviin nopeuksiin tottuneiden F1-kuskien ajotuntumaan – Toni Vilander: "Yllättävää henkistä väsymistä voi tulla"

Itävalta ja Britannia tarjoutuvat isännöimään useampia F1-kisoja tyhjien katsomoiden edessä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat