Urheilun koronatuet avataan hakuun torstaina – tutkija ihmettelee hätiköintiä ja esittää yllättävän näkemyksen: rahaa ei pitäisi jakaa vielä kenellekään

Tutkija Kati Lehtonen odottaisi tukirahojen jaossa pidemmälle.

Urheilupolitiikka
Tutkija Kati Lehtonen
Kati Lehtonen pohtii, kenelle urheilun koronatuet pitäisi jakaa.Esa Fills / Yle

Koronaviruksen vaikutukset tuntuvat tällä hetkellä urheiluseuroissa. Osassa seuroista tilanne on niin huono, että palkkojen maksaminen työntekijöille on mahdotonta, koska tuloja ei ole.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee kurimuksessa olevaa urheilua 20 miljoonan euron potilla, jonka eduskunta hyväksyi osana lisätalousarviota viime perjantaina.

Tuen hakukriteerit julkaistaan huomenna torstaina. Opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteeri Tuomo Puumala vahvistaa Yle Urheilulle, että haut aukeavat torstaina.

Valtion liikuntaneuvoston tutkimus-, ennakointi- ja arviointijaoksen jäsen ja Likesin erikoistutkija Kati Lehtonen ei jakaisi vielä tässä vaiheessa tukia kenellekään vaan olisi odottanut pidemmälle. Hänen mielestään ilmassa on hätiköinnin makua.

– Menevätkö tukirahat vain niille, jotka kärsivät juuri tällä hetkellä korona-aallon alettua? Entä ne, jotka sitkuttelevat toimintansa kanssa vielä nyt, mutta heillä kehnot ajat ja ongelmat tulevat eteen vasta syksyllä? Vaarana on epätasa-arvo, Lehtonen pohtii.

Lehtonen muistuttaa, että sopeuttamistoimia tehneillä urheilutoimijoilla taloudelliset ongelmat voivat tulla vasta myöhemmin esiin. Hän on myös huolissaan niistä lajeista, turnauksista ja tapahtumista, jotka eivät ole ehtineet kerryttää taloudellista pääomaa.

Tukia on tarkoitus jakaa kevään aikana urheiluseuroihin, lajiliitoille, urheiluopistoille, ammattilaissarjoille ja urheilutapahtumille.

Lehtosen mukaan koko 20 miljoonalle eurolle on varmasti urheilussa käyttöä ja se menee tarpeeseen. Tutkijan mukaan jotain osa-aluetta pitää kuitenkin painottaa. Hänen valintansa tukikohteena olisi seuratoiminta sekä lasten ja nuorten liikunta vähävaraisia unohtamatta.

Tutkija arvelee, että tukea jaetaan valtion liikuntapolitiikan päämääriin ja tavoitteisiin nojautuen.

– Iso kehys rakentuu varmasti tällaiseen pohjoismaalaiseen hyvinvointivaltio -ajatteluun. Tietenkin lapset ja nuoret ovat silloin etusijalla ainakin omassa ajattelussani.

– Tuki menee isoihin kokonaisuuksiin tavalla tai toisella jakoi tukea kenelle hyvänsä. Pohtisin enemmän sitä, että onko jaettu tuki tappion takauksen tyyppistä vai esimerkiksi toimintaa elvyttävää, Lehtonen pohtii.

Kuka tarvitsee eniten tukea?

Suomessa monet eri seurat ja lajiliitot ovat joutuneet käymään yhteistoimintaneuvotteluja ja sopeuttamaan toimintaansa koronaviruksen aiheuttaman taloudellisen epävarmuuden vuoksi.

Lehtonen näkee, että tuen jakajilla on varmasti vaikeuksia kohdentaa rahaa heille, joilla hätä on suurin. Näkökulmia tuen jakamiseen on riittämiin.

– Yhtä lailla voidaan ajatella, että pitäisikö tukea jakaa suoraan liikunnan kuluttajille tai kansalaisille, koska tämä kurittaa myös perheitä. Esimerkiksi työttömäksi tai lomautetuksi joutuneilla vanhemmilla ei ole välttämättä rahaa harrastuksiin.

Suurimmissa ongelmissa ovat kuitenkin sellaiset toimijat, joiden kiinteät kustannukset ja palkkakulut ovat suuret ja joiden tulot perustuvat maksaviin asiakkaisiin.

Lehtonen nostaa esille, että nyt jokaisen organisaation olisi hyvä pohtia taloutensa rakennetta. Koronakriisi on paljastanut monien organisaatioiden heikkouksia toiminnan taloudelliselta kannalta.

– Esimerkiksi valtion liikuntabudjetin rakenne on sirpaleinen ja tukea jaetaan hyvin erilaisille toimijoille. Olisiko nyt aika keskustella siitä, että voitaisiinko suunnitella vähän keskitetympiä kokonaisuuksia, sillä on tiedossa, että liikunnan ja urheilun rahat esimerkiksi veikkausvoittovarojen tulouttamisen myötä eivät ole lisääntymässä lähivuosina.

Lue lisää:

Hallitus lupasi 20 miljoonaa euroa urheilulle, mutta rahoja pitää odottaa vielä ainakin 1,5 kuukautta – "Jokainen päivä ja jokainen viikko tuntuu pahalta ja vaikealta"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat