Suomen lentopallomiesten kesän ottelut peruttu ja päävalmentaja jumissa Belgiassa – harjoittelua pyritään käynnistämään pienryhmissä hallituksen linjausten mukaan

Pienryhmäharjoittelua on tarkoitus järjestää alueittain ja siinä ovat apuna myös seurat.

lentopallo
Joel Banks
Päävalmentaja Joel Banks on jumissa Belgiassa.Tomi Hänninen

Suomen miesten lentopallomaajoukkue siirtyi melko tarkkaan vuosi sitten brittivalmentaja Joel Banksin komentoon. Viime kesän ja syksyn peleistä jäi muistiin 18 ottelun tappioputki nuorella joukkueella. EM-turnaus päättyi tappioon neljännesvälierissä Ranskalle.

Nyt maajoukkueen kesän ohjelma on tyhjentynyt koronaviruspandemian vuoksi. Kultaisen ja Hopeisen liigan ottelut on peruttu ja harjoittelun järjestämiseenkin tarvitaan luovuutta.

Maajoukkueen valmennusryhmän valmentajat ovat olleet yhteydessä pelaajiin aluksi videopuheluiden avulla ja järjestäneet henkilökohtaisia fysiikkaharjoituksia. Tarkoituksena on järjestää harjoittelua pienissä ryhmissä hallituksen linjausten mukaan. Tällä hetkellä odotetaan Hetemäen työryhmän tuloksia ja hallituksen linjauksia kokoontumisrajoituksista.

– Urheilijoiden ja muiden joukkueen jäsenten terveys ja turvallisuus on tärkeintä. Tässä vaikeassa tilanteessa seuraamme tarkasti Suomen hallituksen ohjeita siitä mitä saamme tehdä ja mitä emme saa tehdä, Banks kertoi Yle Urheilulle.

Banks itse on koronaviruksen aiheuttamien liikkumisrajoitusten vuoksi jumissa Belgiassa, jossa hän toimii seurajoukkuevalmentajana.

– Uusimman tiedon mukaan kansainväliset lennot Belgiasta ovat pysähdyksissä 8. kesäkuuta asti, joten minun on mahdotonta tulla Suomeen. Olen yhteyksissä lähes päivittäin muiden maajoukkuevalmentajien kanssa siitä, miten voimme harjoitella.

Pienryhmäharjoittelua on tarkoitus järjestää alueittain ja siinä ovat apuna myös seurat.

– Koko ohjelmamme on mennyt sekaisin koronaviruksen vuoksi. Tehtävämme on pystyä jollain tavalla harjoittelemaan ja päästä hyvään fyysiseen kuntoon näissä olosuhteissa. Yksi ratkaisu on yrittää harjoitella pienissä ryhmissä hallituksen ohjeiden mukaisesti ja siihen tarvitsemme yhteistyötä seurojen kanssa. Pyydämme positiivista suhtautumista valmentajilta ja seurojen johdolta, Banks kertoi.

Banks aikoo itse tulla Suomeen ja osallistua harjoituksiin heti, kun se on mahdollista.

Maajoukkueen yksi iso tavoite on vuoden 2021 EM-kisat, joiden yksi alkulohko olisi tarkoitus pelata Tampereella. Kisat saattavat kuitenkin siirtyä vuodella eteenpäin koronaviruksen myllertämän kansainvälisen urheilukalenterin vuoksi.

Lue myös:

Suomen EM-lentopallon isännyys on vaarassa siirtyä vuodella eteenpäin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat