Suora

  • Urheiluruutu

Tampere ehti jo pelästyä Sveitsin seuraavaa liikettä: Jääkiekon MM-kisat pelataan silti Suomessa vuonna 2022 suunnitelman mukaan

Kalervo Kummolan mukaan Sveitsi ei aio hakea kisoja samalle vuodelle kuin Suomi.

jääkiekon miesten MM-kisat
Kalervo Kummola
Tampere saa kisat ajallaan, Kalervo Kummola kertoo. AOP

Jääkiekon MM-kisat pelataan Suomessa suunnitellusti 2022. Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola sanoo, että asian uskaltaa jo vahvistaa.

Virallinen kokous on keskiviikkona, mutta Kummola kertoo jo nyt, että koronan takia kisat tänä vuonna menettänyt Sveitsi aikoo hakea MM-kisoja vasta aikaisintaan vuodeksi 2026.

– Nyt näyttää siltä, että Sveitsi putoaa välistä pois ja siirtyy 2026 jälkeiseen aikaan.

Päätökseen vaikuttivat Kummolan mukaan Sveitsissä koronaviruksen pelko ja uuden areenan valmistuminen vuodeksi 2023.

Tampereen uusi areena valmistuu vuodeksi 2022.

– Halli on juuri uusi silloin eli siinä mielessä on hieno juttu.

Suomen kisoihin mennessä koronavirukseen pitäisi olla nykytietojen valossa rokote.

Sveitsiä mietitytti koronavirus

Jos Suomen MM-kisoja olisi siirretty, se olisi vaatinut kaikkien maiden hyväksynnän. Jos kaikki maat olisivat siirtäneet niille myönnettyjä kisoja eteenpäin ja Sveitsi olisi ottanut kisat vuodeksi 2021, Suomi olisi voinutkin ehkä siirtää omia kisojaan. Sveitsiläisiä mietitytti kuitenkin koronavirus, ja maa kieltäytyi ensi vuoden kisoista.

– Se (koronapelko) oli varmaan yksi syy. Valko-Venäjällä ei ole sellaista pelkoa ainakaan presidentin mukaan, Kummola sanoo.

Vuoden 2021 MM-kisojen järjestelyvastuun jakavat Valko-Venäjä ja Latvia.

Kisojen siirtymisestä ehti jo olla pelkoa Tampereella. Tampereen kaupunginhallituksen maanantaisella listallakin oli siitä seuraava maininta: Toukokuussa 2020 pidettäväksi aiottujen jääkiekon MM-kilpailujen peruminen Sveitsistä voi vaikuttaa myös Tampereen vuoden 2022 MM-kilpailujen aikatauluun.

Kummola aikoo kertoa huojentavan tiedon Tampereen kaupunginhallitukselle.

Aamulehti kertoi viikonloppuna (siirryt toiseen palveluun), ettei Tampereella voida vielä olla satavarmoja kisaisännyydestä 2022, vaikka Sveitsi tekikin ratkaisunsa olla hakematta MM-kisoja 2021.

Lue lisää:

Sveitsi ei hae koronan takia peruuntunutta MM-jääkiekkoa ensi vuodelle – Suomen vuoro koittaa 2022

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat