Afrikassa nuoruutensa viettänyt Huuhkajien laituri Pyry Soiri muutti Suomeen 16-vuotiaana – Kouvolassa kikkailija oppi taktiikkaa, mutta koki myös rasismia

Katso kertomus Soirin ainutlaatuisesta matkasta Suomen maajoukkueeseen Ylen Sportliv-ohjelmassa. Ohjelma on kuvattu ennen koronaviruspandemian alkua.

Tarinat ja ilmiöt
Huuhkajien kosmopoliitti kasvoi jalkapallon pariin Mosambikissa, Namibiassa ja Tansaniassa - Pyry Soirin ainutlaatuinen polku Suomen maajoukkueeseen
Huuhkajien kosmopoliitti kasvoi jalkapallon pariin Mosambikissa, Namibiassa ja Tansaniassa - Pyry Soirin ainutlaatuinen polku Suomen maajoukkueeseen

– Asun tuolla Islanninkadulla, Pyry Soiri sanoo ajaessamme hänen kotitalonsa ohi tanskalaisen pikkukaupungin Esbjergin Islandsgade-kadulla.

Hauska yhteensattuma, sillä Soirista tuli Islannin "kansallissankari" maajoukkuedebyytissään vuonna 2017. Hän iski 1–1-tasoitusmaalin MM-karsintaottelussa Kroatiaa vastaan tasoittaen samalla Islannin tietä maan historian ensimmäisiin MM-kisoihin.

Islannissa Soiri ei ole vielä ehtinyt käymään, mutta Jyllannin länsirannikolla hän on asunut kohta vuoden.

Samasta korttelista löytyy myös Finlandsgade – Suomenkatu. Suomi on Soirin toinen kotimaa ja hänen äitinsä Iina on kotona aina puhunut suomea lapsilleen. Ulkomailla asuessaan heillä on aina ollut tiiviit yhteydet paikalliseen Suomi-yhteisöön.

Kun Soirin täytyi pari vuotta sitten päättää edustaako Suomen tai Namibian maajoukkuetta, valinta oli helppo.

Pyry Soiri, U21-landslaget 2015.
Pyry Soiri on nykyään Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen avainpelaajia.All Over Press

Suomesta Mosambikiin

Soiri on syntynyt Tammisaaressa, mutta ensimmäiset muistikuvat ovat Helsingin Korkeavuorenkadulta.

Samassa talossa asui hyvä ystävä Erno, jonka kanssa Pyry kävi Pallopoikien treeneissä aina ollessaan Suomessa. Joka kesä hän osallistui myös Helsinki Cupiin, ensin PPJ:n ja myöhemmin PoHun riveissä.

Soiri oli kolme- tai neljävuotias, kun äidin työt veivät perheen Mosambikiin ja pääkaupunki Maputoon. Soiri muistaa Mosambikin vuosista rannan sekä kerrostalon pihan, joka oli aina täynnä leikkiviä ja palloa potkivia lapsia.

– Aina kun satoi, kaikki juoksivat ulos. Jos vettä tuli kaatamalla, käytiin ulkona myös suihkussa, Soiri muistelee Ylen Sportliv-ohjelmassa.

Pyry Soiri med sin storebror Giorgio
Pyry Soiri isoveljensä Giorgion kanssa.Privat, fotograf Iina Soiri

Kolmen Mosambikissa vietetyn vuoden jälkeen matka jatkui Soirin toiseen kotimaahan Namibiaan, jossa kaikki kutsuvat häntä Hidipo-nimellä.

Linnuntietä matka Namibiasta Suomeen on noin 9 000 kilometriä. Matka Huuhkajiin on ollut vielä pidempi.

Matkan varrella Soiri on kohdannut joukkueita, joiden lapsilla ei ole ollut kenkiä – ja hävinnyt. Hän on saanut kuulla valmentajan suusta, ettei hänestä koskaan tulee jalkapalloilijaa. Ja hän on kokenut suoranaista rasismia muutettuaan takaisin Suomeen.

Soiri ei kuitenkaan koskaan lakannut unelmoimasta – ja nyt hän on matkalla Suomen riveissä historialliseen EM-turnaukseen.

Suomen piti aloittaa EM-kisapelinsä ensi viikolla, mutta turnaus siirtyi vuodella eteenpäin koronaviruspandemian takia. Jos Soiri pysyy kunnossa, hän on yksi Suomen avainpelaajista myös vuoden kuluttua.

Toinen koti Namibiassa

Pyry Soirilla on sekä Suomen että Namibian kansalaisuus. Hänen isänpuoleinen sukunsa asuu Namibiassa ja Soiri kävi viimeksi joulukuussa tapaamassa muun muassa isoveljeään ja -siskoaan.

Isänsä kanssa hän ei ole tekemisissä, mutta muut sukulaiset seuraavat tiiviisti hänen otteitaan viheriöllä.

– Minulla on sukulaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet esimerkiksi Euroopassa. Heille minun elämäni täällä on mielenkiintoista ja jännittävää.

Kohtasimme usein vastustajia jotka pelasivat paljain jaloin, koska heillä ei ollut kenkiä. Ja hävisimme lähes joka kerta.

Pyry Soiri

Hieman Esbjergin ulkopuolelta löytyy paikka, jonka Soiri haluaa näyttää. Ajamme rantatietä pitkin Hjertingin miljoonatalojen ohi. Hetken päästä käännymme kapealle hiekkatielle. Edessä on puomi, joten jatkamme kävellen metsän läpi.

Saavumme hiekkarannalle, joka jatkuu silmänkantamattomiin. Edessä aukeaa Pohjanmeri. Keli on kolea ja tuulinen, ja kohta niskaan sataa räntää.

Soirille paikka on erityinen. Se muistuttaa tuttua Henties Bay Swacopmund -rantaa Namibiassa, jossa perheellä on tontti ja ehkä tulevaisuudessa talo.

Hän ikävöi toista kotimaataan. Namibiaan hän pääsee liian harvoin – tälle rannalle hän voi tulla milloin vaan.

– Mutta pitää olla aurinkoista, että tulee samanlainen fiilis kuin siellä, Soiri sanoo ja nauraa.

Pyry Soiri tittar ut över havet
Pyry Soiri esitteli nämä maisemat Sportliville.Yle/Anki Karhu

Jalkapalloharrastus alkoi koulun joukkueessa Namibiassa. Toiminta ei tosin ollut kovin organisoitua. Harjoituksia oli kerran viikossa ja jos satoi, treenit peruttiin. Ja Soiria harmitti.

Asenne oli samanlainen kaikkialla. Jalkapallo oli leikkiä, ei muuta.

Koti siellä missä äiti ja pikkuveli

Soiri kävi kansainvälistä Windhoek International School -koulua, jonka oppilaat tulivat keskimäärin varakkaimmista perheistä. Se näkyi myös kentällä.

– Meillä oli pelaajia, joilla oli tosi makeet nappikset, mutta eivät he oikein osanneet tehdä niillä mitään. Kohtasimme usein vastustajia jotka pelasivat paljain jaloin, koska heillä ei ollut kenkiä. Ja hävisimme lähes joka kerta.

Köyhyys näkyi Namibiassa monella tavalla.

– Olen kiitollinen äidilleni, joka on tehnyt paljon töitä ja aina huolehtinut siitä, että meillä on ruokaa pöydällä. Asiat eivät olleet kaikilla yhtä hyvin.

Pyry Soiri i sitt hem i Danmark
Tanska on Pyry Soirille jo elämän seitsemäs kotimaa.Yle/Anki Karhu

Namibiassa syntyi myös pikkuveli Juri, joka samalla on Pyryn paras kaveri. Molemmat veljekset ovat maailmankansalaisia. Pyry on asunut seitsemässä eri maassa, Juri kuudessa.

Kun Pyry Soirilta missä hänen kotinsa on, vastaus kertoo kaiken:

– Siellä missä äitini ja pikkuveljeni ovat, ja tällä hetkellä he asuvat Etelä-Afrikassa. Tapaamme harvoin, mutta aina kun käyn heidän luonaan, tuntuu siltä että olen kotona.

Halusi vain kikkailla

Soirin ollessa teini-iässä perhe muutti Tansaniaan. Soiri pelasi jalkapalloa International School of Tanganyika -koulunsa joukkueessa, sekä muiden pohjoismaalaisten kanssa Valhalla-yhteisössä punaisilla hiekkakentillä.

Perjantaisin koko perhe sai tulla mukaan. Hauskinta oli, kun äiti Iina liittyi seuraan. Kun mutsi seisoi maalissa, edes Pyry ei uskaltanut ampua täysillä.

Joel Mero, Pyry Soiri och Simon Skrabb.
Pyry Soiri (kesk.) nuorten maajoukkuepaidassa.All Over Press.

Tansaniassa Soiri alkoi oikeasti unelmoida jalkapalloilijan urasta. Hän sai usein kuulla olevansa lahjakas, mutta koulujoukkueen valmentaja ei tykästynyt alati kikkailevaan poikaan.

– Kai minä olin hänen mielestään vähän ylimielinen. Minähän halusin aina vain pujotella kaikkien ohi. Hän sanoi, että minusta ei koskaan tulisi jalkapalloilijaa.

Valmentaja oli väärässä.

Kyllä minä koin kiusaamista ja ihan suoraan rasismiakin.

Pyry Soiri

16-vuotiaana Soiri muutti takaisin Suomeen. Äiti halusi että poika käy lukion Suomessa ja perhe asettui Myllykoskelle Kouvolaan, missä myös äidin vanhemmat asuivat.

Alku ei ollut helppo. Soirin edellisessä koulussa oppilaiden joukossa oli 150 eri kansallisuutta. Täällä hän oli ainoa afrikkalaistaustainen lapsi.

– Kyllä minä koin kiusaamista ja ihan suoraan rasismiakin.

Uusi treeniarki

Kaverit löytyivät jalkapallon parista. Soiri aloitti pelaamisen MyPan B-junioreissa ja myöntää viettäneensä enemmän aikaa kentällä kuin koulussa.

Harjoituskulttuuri oli täysin erilainen kuin mihin Soiri oli tottunut. Harjoituksia neljä kertaa viikossa ja sen päälle vielä otteluita viikonloppuna!

Mutta Soiri ei valittanut, päinvastoin. Hän nautti joka hetkestä. Hän pääsi vihdoin harjoittelemaan säännöllisesti ja huomasi, että hänellä on vielä valtavasti opittavaa. Hän osasi kyllä pomputella ja kuljettaa palloa, mutta joukkuepelaaminen ja taktiikka olivat tuntemattomimpia käsitteitä.

– Alussa en halunnut syöttää palloa kenellekään. Halusin vain kikkailla itsekseni, niin kuin olin aina tehnyt.

Alussa hän ei ymmärtänyt, miksi suomalaisvalmentajat eivät arvostaneet hänen taitojaan. Ensimmäisenä kautena MyPassa hän kulutti paljon aikaa penkillä, mutta pikkuhiljaa Soiri tottui ja alkoi ymmärtää joukkuepelaamisen merkitystä.

Keväällä 2014 äidin toive toteutui. Soiri valmistui Kouvolan yhteiskoulusta ja sai valkolakkinsa.

Tammikuussa 2015 Soiri muutti Vaasan. Hänen agenttinsa, edesmennyt Ville Lyytikäinen oli vahvasti sitä mieltä, että Soiri tarvitsi uusia haasteita kasvaakseen sekä pelaajana että ihmisenä.

Parin VPS-vuoden jälkeen jalkapallo vei taas Pyry Soirin maailmalle. Tällä kertaa Euroopan kiertueelle. Ensin Valko-Venäjälle, sitten Itävaltaan ja nyt Tanskaan.

Vastasi Kanervan puheluun bussissa

Namibia oli kosiskellut Soiria maajoukkueeseen, mutta Soiri empi. Hän oli edustanut Suomea U21-tasolla, mutta soittoa Markku Kanervalta ei ollut vielä kuulunut.

Soiri odotti ja venytti päätöstä – kunnes ikimuistoinen puheli lopulta tuli.

Soiri istui bussissa Valko-Venäjällä ja häneltä kesti hetken ymmärtää, että unelma Suomen maajoukkueesta on oikeasti käymässä toteen.

– Se tuntui epätodelliselta. Ajattelin vain että oho, siistiä.

Loppu on historiaa.

Nyt hän odottaa Huuhkajien historialliseen EM-matkaa, joka on edessä vuoden päästä kesällä. Maailmankansalaisena – ja ylpeänä Suomen maajoukkuepelaajana.

Ann-Christine Karhu

Lue myös:

Suomalaiskapteeni kertoo, miten täysin toisenlainen terveysmurhe kuin koronavirus huolettaa pelaajia Tanskassa: "Moni on sanonut miettivänsä"

Suomalaisviisikko palaa tositoimiin Tanskan jalkapalloliigassa – Sparvin edustama Midtjylland johtaa sarjaa selvällä erolla

NFL-pelaaja suututti joukkuetoverinsa kritisoimalla polvistumista – pyytää nyt anteeksi harkitsemattomia sanojaan

Seurajohtaja kertoo, miksi HIFK otti näyttävästi kantaa rasisminvastaisessa taistelussa – pitää Saksan jalkapalloliiton toimintaa vaarallisena

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat