Suora

  • Kalevan kisat
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

KHL-kaukaloiden ykköspakki Mikko Lehtonen lähtee NHL:ään kirkas tavoite mielessään – "Ei tässä ole muuten mitään järkeä mihinkään lähteä"

Maailmanmestari Mikko Lehtosen upea kausi Jokereissa palkittiin yksivuotisella NHL-sopimuksella. Turkulaispuolustajan kintereillä oli iso määrä NHL-seuroja.

NHL
Mikko Lehtonen
Mikko Lehtonen juhli viime keväänä MM-kultaa Leijona-paidassa.AOP

Suomalaispelaaja Mikko Lehtonen oli päättyneellä kaudella jääkiekkoliiga KHL:n tehokkain puolustaja. Nyt 60 ottelussa 49 tehopistettä kerännyt 26-vuotias turkulainen karistaa Euroopan kaukaloiden hileet luistimistaan, kun hän allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen legendaarisen Toronto Maple Leafsin kanssa.

– Tässä on menty eteenpäin steppi kerrallaan ja tavoite on siellä NHL:ssä siintänyt. Kovasti olen töitä tämän eteen tehnyt. Tosi hieno fiilis, mutta ei sopimuksella vielä ole pelattu yhtään peliä. Jalat maassa, Lehtonen sanoo Yle Urheilulle.

Lehtosen uusi osoite on kiekkomaailman pääkaupungissa. Maple Leafs on historiaa täynnä oleva organisaatio, jota menestys on kuitenkin kiertänyt viime vuodet. Jääkiekko on Kanadan suurimmassa kaupungissa äärettömän suosittu laji, ja Maple Leafsin pelaajat ovat aina median ja fanien paineen alla.

– Se on perinteinen ja hieno seura, jolla on huikeat fanit. Kaiken kaikkiaan hieno organisaatio. Fiilis on odottavainen, Lehtonen miettii.

Mikko Lehtonen Jokerit KHL LK kuvassa
Mikko Lehtonen rikkoi päättyneellä kaudella Jokereiden historian yhden kauden piste-ennätyksen.Esa Fills / YLE

Koronaviruspandemia sekoittaa

Lehtosen hyvät otteet herättivät paljon kiinnostusta rapakon takana. Tiettävästi noin 15 NHL-seuraa oli kiinnostunut suomalaisesta.

– En halua tuohon asiaan kommentoida mitään. Olen erittäin tyytyväinen valintaani, Lehtonen toteaa.

Sekä pelaaja että seura haluaisivat tavata ennen syyskuussa oletettavasti alkavaa harjoitusleiriä. Koronavirustilanne sekoittaa Lehtosenkin suunnitelmia.

– Mennään ihan koronaohjeiden mukaan. Kaikki tässä ovat vähän epätietoisia tämän viruksen takia. Eletään niin sanotusti hetkessä.

Kasperi Kapanen on Maple Leafsin monivuotinen pelaaja ja Lehtosen tuleva joukkuekaveri.

– En ole vielä Kapasen kanssa jutellut, mutta pitää varmaan jossain kohtaa hänelle soitella.

Lehtonen uskoo, että viime kevään mestaruuteen päättynyt MM-turnaus oli tietynlainen muutoksen hetki hänen urallaan.

– Viime kausi oli jo hyvä ja tässä on ollut hyviä kausia aikaisemminkin. Olen saanut olla terveenä ja tietenkin kova työ on tehty tämän eteen, Lehtonen pohtii.

– Mutta sanotaan, että MM-kisoista tuli se viimeinen buusti ja tuntui, että siellä pystyi pelaamaan oikeasti NHL-huippuja vastaan hyvällä tasolla. Itseluottamus kasvoi koko ajan ja positiivinen lumipalloefekti kasvoi tällä kaudella. Tuli tavallaan aika luonnostaan, tuntui että peli kulkee ja se menee oikeaan suuntaan.

Lehtosen peli MM-turnauksessa kulki keväällä 2019 niin hyvin, että mies valittiin tähdistökentälliseen.

Mikko Lehtonen
Mikko Lehtonen tehtaili peräti 49 tehopistettä Jokeri-paidassa päättyneellä kaudella.AOP

Harjoittelu ei muutu

Lehtonen valmistautuu uransa ensimmäiseen NHL-kauteen kotikaupungissaan Turussa.

– En näe mitään syytä lähteä sen isompia muutoksia tekemään. Pitkästä aikaa on todella pitkä kesä tulossa. Varsinkin tämän koronan takia, kun kausi loppui niin lyhyeen. On hyvin aikaa fyysisesti valmistautua. Käydään jäällä, luisteluvalmentajan kanssa luistellaan ja punttisalilla heilutaan punttikoutsin kanssa, Lehtonen suunnittelee.

Lehtosen luisteluvalmentajana toimii Tiia Hurme ja fyysiikkavalmennuksesta huolehtii Timo Kujanen.

– Koronan takia en ole julkisilla saleilla isommin vielä käynyt. Minulla on kotona hyvät mahdollisuudet treenata. Turussa olen ja harjoittelen kesän, tämä on kotikaupunkini ja täällä tykkään viettää aikaa.

NHL:ssä taistelu pelipaikoista on kovaa. Mikäli homma ei toimi, saattaa edessä olla komennus farmijoukkueeseen. Lehtosella on kristallinkirkas tavoite kaudelle 2020–21.

– Tavoite on ottaa joukkueesta pelipaikka. Ei siinä ole mitään muita, kuten pistetavoitteita. Mielestäni on aika tyhmää ottaa sellaisia. Pelataan omilla vahvuuksilla ja otetaan paikka joukkueesta.

Onko realismia, että pelaat kuuden parhaan puolustajan joukossa ensi kaudella Maple Leafsissa?

– Totta kai se on. Ei tässä ole muuten mitään järkeä mihinkään lähteä, Lehtonen toteaa.

Ensimmäinen NHL-sopimus on aina iso merkkipaalu jääkiekkoilijan uralla. Lehtonen lähettää avoimesti kiitoksia häntä auttaneille henkilöille.

– Totta kai kaikki minua urallani eteenpäin ovat auttaneet valmentajat. En halua yksittäisiä nimiä lähteä heittämään, mutta agentit ja perhe ovat olleet toki isona apuna myös. Ei tämä ole koskaan mitään yksilöurheilua. Kiitos kuuluu myös joukkuekavereille, jotka ovat puskeneet minua eteenpäin, sanoo tuorein suomalainen NHL-ammattilainen Lehtonen.

Timo Kunnari

Lue myös:

Hurjan kauden pelannut maailmanmestari Mikko Lehtonen siirtyy Toronto Maple Leafsiin

Huippupuolustaja Mikko Lehtonen lähtee sittenkin NHL:ään – siirron estänyt sopimus on purettu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat