Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Urheilijoilla on kova palo pelikentille, mutta terveyspuoli huolettaa: "Jos kausi päätetään aloittaa, on pelaajien kesken puhuttava, kuka ylipäätään uskaltaa pelata"

Urheilusarjat voidaan käynnistää kesäkuun alusta, mutta sarjojen on vastattava moniin kysymyksiin ennen päätöksiä kauden aloittamisesta.

Muu urheilu
Kansallinen liiga
Lähikontaktit ovat jalkapallossa jokapäiväisiä. Arkistokuvassa FC Hongan pelaajat juhlivat viime kesänä.Tomi Hänninen / Yle

Urheilijat ovat joutuneet elämään kovassa epävarmuudessa kesän kilpakausien suhteen, kun koronaviruspandemia on lykännyt sarjojen käynnistämistä. Hallituksen maanantaiselta päätökseltä rajoitusten asteittaisesta purkamisesta odotettiin helpotusta, mutta se nosti pintaan jopa entistä enemmän kysymysmerkkejä.

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen kertoi tiistaina Yle Urheilulle, että yleisöä saa päästää urheilutapahtumiin kesäkuun alusta alkaen, ja tapahtumissa voi olla paikalla enemmän kuin 50 ihmistä.

Kotimaan suurimmilta kesäpalloilusarjoilta odotetaan päätöksiä kauden aloittamisesta lähiviikkoina, joiltakin jo lähipäivinä. Sarjat ovat suurten kysymysten äärellä. Vaakakupissa painaa talous, mutta tärkeimpänä asiana kuitenkin urheilijoiden, muiden työntekijöiden ja mahdollisesti katsomoihin päästettävän yleisön terveys.

Yle Urheilun haastattelemilla jalkapalloilijoilla ja pesäpalloilijoilla oli hyvin yhtenäinen näkemys kauden aloittamisesta: tunteet ovat ristiriitaiset. Hinku pelikentille on kova, mutta terveysnäkökulma aiheuttaa huolta.

– Vähän järki ja tunteet ovat ristiriidassa. Tunnetasolla odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsisi pelaamaan, mutta ristiriita tulee siitä että tähän liittyy niin paljon avoimia kysymyksiä siitä, miten asiat pysyttäisiin järjestämään niin, ettei pelaajille tule kohtuutonta sairastumisvaaraa, kertoo jalkapallon Kansallista liigaa pelaavan KuPSin puolustaja Paula Auvinen.

Myös se aiheuttaa urheilijoissa kysymyksiä, millaisiin varotoimenpiteisiin mahdollisesti kauden aikana joukkueessa ilmenevän koronavirustartunnan vuoksi ryhdyttäisiin.

– Mitä jos joku sairastuu? Onko sen jälkeen koko joukkue karanteenissa ja mahdollisesti vastustajajoukkuekin? On turha lähteä pelaamaan, mikäli yksi sairastunut aiheuttaa sen, että kaksi viikkoa on koko joukkue karanteenissa ja sitä kautta kausi on ohi, pohtii Superpesis-joukkue Hyvinkään Tahkon jokeri Juha Korhonen.

Tuomas Jussila, Joensuun Maila.
Imatran Pallo-Veikkoja nykyisin edustava Tuomas Jussila juhli viime kaudella Suomen mestaruutta Joensuun Mailan paidassa.Juha Tamminen / AOP

Urheilijat toivovat nopeita päätöksiä

Pohdintaa palloilusarjojen päättäville elimille tuo varmasti myös se, miten tasapainotella taloudellisen hyödyn saamisen ja terveydellisen riskin ottamisen kanssa.

– Täytyy miettiä, antaako se parin kuukauden pelaaminen seuroille taloudellista tukea peilattuna siihen, että jos joku sairastuu ja sitten on maakunnat karanteenissa, sanoo Superpesis-seura Imatran Pallo-Veikoissa pelaava Tuomas Jussila.

Kesän pelikauden ympärillä vellonut epätietoisuus on ollut urheilijoille raskasta tilanteen aiheuttamien muiden huolien lisäksi. Harjoitusmotivaatio on ollut vaihtelevaa, vaikka toivo kentille pääsystä tulevana kesänä on ollut suuri.

– Epävarmuus on ollut nakertavinta tässä hommassa treenaamisen suhteen. Ei ole mitään kiinnekohtaa tai ajatusta siitä, milloin pitäisi olla herkimmillään tai muuten fyysisesti kunnossa, Jussila toteaa.

– Elämänsisältö on jäänyt laihaksi, tämä on kuitenkin työ ja koko elämä pyörii tämän ympärillä, Auvinen kertoo.

Hallituksen päätökset toivat myös valoa monen urheilijan hieman jopa ankealtakin tuntuneeseen harjoitteluarkeen. Joukkuelajin urheilijoille yksin harjoitusten puurtaminen on tuntunut yksinäiseltä. Pienryhmäharjoittelua aloitellaan pikkuhiljaa useissa palloiluseuroissa.

– Tämä on muistuttanut loukkaantumisajan harjoittelua, tosi ikävä on pelaamaan, sanoo FC Hongan kapteeni Milla Punsar.

– Pienryhmäharjoittelu aloitetaan tällä viikolla ja se uutinen otettiin kyllä ilolla vastaan. Yksin on tähän asti puserrettu ohjelmia ja se on jo ihan tosi kiva juttu, että pääsee pienryhmiin, toteaa HJK:n kapteeni Linda Ruutu.

Pelaajat odottavat pääsyä joukkueharjoituksiin ja kentille, mutta ensisijaisesti urheilijat toivovat pikaisia päätöksiä kesän suhteen.

– Mielestäni toukokuun aikana täytyy saada päätös kyllä tehtyä kauden alusta. Ihmiset käyvät töissä ja esimerkiksi kesälomia pitäsi suunnitella. Se on hankala tilanne, jos heinäkuussa tulee tieto että elokuussa aloitetaan pelit ja kaikki lomat on käytetty, Tahkon Korhonen sanoo.

Pikaista päätöstä peräänkuuluttaa myös Imatran Pallo-Veikkojen Jussila.

– Sitä mieltä olen, että mahdollisimman nopeasti pitäsi saada jonkunlainen päätös tehtyä, oli se mikä hyvänsä. Sitten pystytään reagoimaan, hän toteaa.

Linda Ruutu / HJK Naiset
Jalkapallon Kansallista liigaa pelaavan HJK:n kapteeni Linda Ruutu muistuttaa, että myös riskiryhmään kuuluvat pelaajat tulee ottaa huomioon tulevaa kautta suunnitellessa.Tomi Hänninen

Myös pelaajia kuuluu riskiryhmään

Terveydelliset asiat saattavat aiheuttaa joissakin pelaajissa jopa pelkoa. Urheilijat toivovat riskien perinpohjaista selvittämistä ja varasuunnitelmien luomista.

– Pitää olla selvillä, mitä sitten tehdään, jos joku sairastuu ja miten huomioidaan ja varmistetaan esimerkiksi se, etteivät lieväoireiset tule harjoituksiin ja peleihin, KuPSin Auvinen sanoo.

Erityisjärjestelyitä kaivataan sillä myös urheilijoiden joukossa on riskiryhmään kuuluvia henkilöitä.

– On pelaajia, jotka kuuluvat riskiryhmään tai asuvat ihmisten kanssa, jotka kuuluvat riskiryhmään. Pitää huomioida mahdolliset erityisjärjestelyt tapauskohtaisesti ja tässä täytyy olla kyllä ymmärrystä puolin ja toisin, HJK:n Ruutu toteaa.

Päätökset kausien aloittamisesta ja peliaikatauluista tekevät liigat ja sarjat. Urheilijoiden näkökulmaakin pyritään kuuntelemaan, mutta IPV:n Jussila painottaa pelaajien kesken käytävien keskusteluiden olevan tärkeitä.

– Jos kausi päätetään aloittaa, on pelaajien kesken puhuttava, kuka ylipäätään uskaltaa pelata. Että eihän se ihan suoraan niin mene, että pelit alkaa ja pelaajat juoksee innoissaan sinne kentille, kun tauti on vielä valloillaan.

– Nyt kun kuuntelen itseäni tässä, niin alan kohta olla jo sitä mieltä, että ei varmaan pystytä pelaamaan ensi kesänä eikä saisikaan alkaa pelata, Jussila toteaa.

Lue myös:

Urheiluministeri Hanna Kosonen: yleisöä saa päästää urheilutapahtumiin kesäkuun alusta alkaen – "Yleisötapahtumissa voi olla paikalla enemmän kuin 50 ihmistä"

Kommentti: Palloilusarjojen jatkumiseen liittyy yksi oleellinen kysymys, johon kukaan ei osaa vastata

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat