1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jalkapallo

Ahvenanmaalaiset eivät pelkää, että korona leviäisi jalkapalloväen mukana – vieraskannattajat jäävät todennäköisesti ilman lippua

IFK Mariehamnissa ja Åland Unitedissa päätös sarjojen alkamisesta otettiin vastaan helpottuneina. Ennen kauden alkua selvitettävää riittää kuitenkin muun muassa laivareittien ja yleisömäärien osalta.

IFK Mariehamnin pelaajia kuvattuna Veikkausliigan ottelussa lokakuussa 2019 Kuva: Matti Raivio / AOP

Koronaviruksen leviäminen on pysynyt aisoissa Ahvenanmaalla, jossa on tähän mennessä todettu 12 tartuntaa. Vajaan 30 000 asukkaan maakunnassa ei ole havaittu ainuttakaan positiivista testitulosta kahteen ja puoleen viikkoon.

Keskiviikkona kotimaan jalkapallon naisten pääsarja, Kansallinen liiga, ilmoitti kauden alkavan 13. kesäkuuta. Miesten Veikkausliiga on sen sijaan päättänyt käynnistää kauden 1. heinäkuuta.

Veikkausliiga-joukkue IFK Mariehamnin ja Kansallista liigaa pelaavan Åland Unitedin riveissä päätös sarjojen alkamisesta otettiin vastaan helpottuneina, mutta esimerkiksi matkustamiseen ja otteluiden yleisömääriin liittyy vielä kysymysmerkkejä.

Laivaliikenne ei ole täysin pysähtynyt, eikä matkustamista Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välillä ole rajoitettu. Jotkut liikennöitsijät ovat kuitenkin keskeyttäneet Suomen ja Tukholman välisen reitin kulkemisen.

– Juuri tänään katsottiin, että kuinka paljon vuoroja tulee olemaan. Ainakin Turkuun ja Turusta takaisin tänne pääsee jollakin tavalla. Jos normireitit kulkevat, ei pitäisi olla hätää, mutta jos tulee ylimääräisiä yöpymisiä, niin tulee tietenkin lisäkustannuksia, Åland Unitedin urheilutoimenjohtaja Mikael Wirta kertoo.

Åland Unitedin maalivahti Anna Tamminen kurottaa palloon. Kuva toukokuulta 2019. Kuva: Tomi Hänninen

Vaikka Ahvenanmaalla on ollut kovin vähän koronavirustartuntoja, eivät maakunnan jalkapallopomot pelkää, että pelaajat toisivat virusta mukanaan mantereelta saarelle.

IFK Mariehamnin toimitusjohtaja Peter Mattssonin mielestä jalkapalloväen saapumista Ahvenanmaalle ei pidä rajoittaa koronapelon takia.

– En ole huolissani. Ahvenanmaalla kukaan ei ole joutunut sairaalahoitoon, tapauksia on ollut kymmenkunta, ja he ovat sairastaneet kotona. Kun rajoituksia puretaan, tapauksia tulee varmasti lisää, mutta emme me voi pitää rajoituksia yllä loppuelämää.

Kuka pääsee peliin ja kuka ei?

Hallituksen linjausten mukaisesti Veikkausliigan ottelujen yleisömäärä on rajattu 500:aan. Palloliitto selvittää viranomaisten kanssa, olisiko katsomonosia mahdollista jakaa erillisiin lohkoihin ja siten saada katsomoihin enemmän väkeä.

IFK Mariehamn on muiden Veikkausliiga-seurojen tavoin tehnyt suunnitelmia sen varalta, että katsojia sallitaan yli 500. Maksimikatsojamäärän nostaminen on myös ahvenanmaalaisseuran toive, sillä tulijoita otteluihin olisi rutkasti enemmän.

– Jos 500 on se raja, niin voimme päästää ainoastaan kausikorttilaiset sisään. Päästämme normaalisti myös junioreita otteluihin, joten tulijoita on enemmän kuin 500. Kuinka se ratkaistaan ja mihin raja vedetään tulee olemaan ongelma. Suurin ongelma se on niille joilla on eniten yleisöä ja kausikorttilaisia, toimitusjohtaja Peter Mattsson pohtii.

Mattssonin mukaan IFK Mariehamn ei ole taloudellisesti yhtä paljon lipunmyynnin varassa kuin moni muu seura, mutta katsojien saaminen stadionille olisi silti tärkeää. Koronavirusepidemia on tehnyt loven myös IFK Mariehamnin kassaan. Seura tiedotti keskiviikkona, että se alentaa pelaajiensa ja muun henkilöstönsä palkkoja touko- ja kesäkuussa 30 prosentilla.

Katsojamäärän rajoittaminen 500:aan tarkoittaisi Mattssonin käsityksen mukaan sitä, että vierasjoukkueen kannattajat jäisivät ensimmäisten joukossa rannalle.

–Jos olen käsittänyt asian oikein, niin vieraskatsojia ei päästetä areenoille, jos yleisöraja on 500. En tiedä, onko tästä tehty päätöksiä, mutta tällaisesta on keskusteltu. Se on mielestäni hyvä idea, jos kotiyleisöäkin pitää rajoittaa.

Lue myös:

RoPS:n toimitusjohtaja Risto Niva odottaa lisäohjeita viranomaisilta: ”Se ei hirveästi auta, jos yleisömäärä pysyy alle 500:n”

Kaksi viikkoa yhteisharjoituksia riittää kauden avausta odottaneille Kansallisen liigan pelaajille: "En usko, että sen takia olisi eroja joukkueiden välillä"

Palloliitto yrittää ajaa läpi keinoa, jolla katsomoon saisi kerralla yli 500 ihmistä paikalle – näin Veikkausliigan toimitusjohtaja kommentoi

HIFK-kannattaja siirtäisi kausikortteja vuodella − SJK-fani pelkää, että vain rikkaat pääsevät katsomoihin: "Osa on ostanut viimeisillä rahoillaan"

Urheilijoilla on kova palo pelikentille, mutta terveyspuoli huolettaa: "Jos kausi päätetään aloittaa, on pelaajien kesken puhuttava, kuka ylipäätään uskaltaa pelata"