Suora

  • "Äiti, anna mä menen": Mikael Hagelstam muutti 13-vuotiaana ulkomaille tanssin vuoksi eikä välitä, kun virolaisvalmentajat huutavat hänen tuhlaavan vanhempiensa rahoja
  • Urheiluruutu

Autourheilu palasi koronatauolta – "Voitimme ja oli kuolemanhiljaista"

Nascar järjesti ensimmäisen kilpailunsa sitten maaliskuun alun.

moottoriurheilu
Kevin Harvick juhlii voittoa maaliviivalla.
Kevin Harvick juhlii voittoa maaliviivalla.Getty Images

Autourheilu teki paluun koronaviruksen aiheuttamalta tauolta sunnuntaina, kun Yhdysvaltain koppiautosarja Nascar järjesti ensimmäisen kilpailunsa sitten maaliskuun alun.

Kilpailu ajettiin Darlingtonissa Etelä-Carolinassa tyhjien katsomoiden edessä. Voiton vei Kevin Harvick, jolle voitto oli uran 50:s.

Harvick juhli voittoaan kasvomaskin kanssa ja sanoi, että kisaaminen ilman katsojia tuntui oudolta. Normaalisti ovaaliradoilla ajettavat Nascar-kisat keräävät suuria yleisöjä.

– Luulin, ettei se olisi kovin erilaista, mutta sitten voitimme ja oli kuolemanhiljaista. Me kaipaamme faneja, Harvick sanoi.

Kaikki suuret moottoriurheilusarjat ovat olleet tauolla koronaviruksen takia. Formula 1 -kausi on tarkoitus aloittaa heinäkuun alussa Itävallassa, ja Yhdysvaltain Indycar-sarjan aloitusta kaavaillaan kesäkuun alkuun. Ratamoottoripyöräilyn MM-sarja on tarkoitus aloittaa vasta elokuussa.

Lue myös:

Boris Johnson säikäytti formulapiirit puheillaan – eristysmääräys vaarantaisi Silverstonen F1-kilpailut

Safari-ralli peruuntui – Tomi Tuominen: "Suomen MM-ralli on nyt vedenjakaja koko loppukauden suhteen"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat