Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Kuninkaallisten ja julkkisten korut

Vuonna 2015 USA ja Japani taistelivat jälleen maailmanmestaruudesta, mutta kentän ulkopuolella käytiin kultaakin arvokkaampaa kamppailua – ja tämän taiston tulokset alkavat hiljalleen näkyä

Vuoden 2015 MM-kisat pelattiin Kanadassa tekonurmella, mikä ei miellyttänyt kaikkia.

jalkapallo
Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkue
Morgan Brian, Alex Morgan ja Carli Lloyd (oikealla) tuulettivat Yhdysvaltain maalia. AOP

Heinäkuisena sunnuntaina 2015 Yhdysvaltain naisten jalkapallomaajoukkue valmistautui toiseen peräkkäiseen MM-finaaliinsa. Edellinen MM-turnaus oli päättynyt Saksassa Japanin historian ensimmäiseen MM-kultaan USA:n kannalta katkerasti vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Nyt Yhdysvalloilla oli kuitenkin mahdollisuus revanssiin, sillä Kanadan Vancouverissa reilun 50 000 silmäparin edessä vastaan asettui jälleen tuttu japanilaisryhmä.

Stadionin ulkopuolella käytiin kuitenkin muun muassa Yhdysvaltain supertähden Alex Morganin voimin kenties MM-kultaakin arvokkaampaa taistelua – nimittäin naisten jalkapallon arvostuksesta.

Edmontonin Commonwealth Stadium 2015
Edmonton oli yksi kisakaupungeista MM-kisoissa 2015. AOP

Kanadassa käydyt MM-kisat pelattiin kokonaisuudessaan tekonurmella, mikä sai kymmenien pelaajien joukon haastamaan Fifan ja Kanadan jalkapalloliiton oikeuteen. Pelaajajoukon, joiden mukana olivat muun muassa Morgan ja brasilialaislegenda Marta, mukaan kyse oli sukupuolisyrjinnästä, sillä miehet eivät koskaan joutuisi pelaamaan MM-turnausta tekonurmella.

Pelaajat olivat lähestyneet Fifaa ja Kanadan jalkapalloliittoa kirjeitse aiheen tiimoilta jo hyvissä ajoin ennen MM-turnausta, mutta tuloksetta.

– On pettymys, ettei Fifa ole antanut mitään vastausta. Näyttää siltä, että Kanadan jalkapalloliitto ja Fifa pelaavat jotakin syyttelypeliä. Haluaisimme jonkinnäköisen vastauksen ja selityksen, sillä minusta tuntuu, että tämä on eräänlainen askel taaksepäin. Toivottavasti saamme enemmin tai myöhemmin selityksen, Morgan tilitti The Equalizerille (siirryt toiseen palveluun)syyskuussa 2014.

Osa Pohjois-Amerikan miestenkin MLS-liigan joukkueista pelaa vielä tänäkin päivänä kotipelinsä tekonurmella. Osa sarjan supertähdistä, esimerkiksi vuodenvaihteessa LA Galaxyn jättänyt Zlatan Ibrahimovic kieltäytyi tekonurmella pelattavista vieraspeleistä loukkaantumisriskiin vedoten.

Loukkaantumisriskin lisäksi pallo käyttäytyy alustalla hieman eri tavalla. Myös yhdysvaltalaishyökkääjä Sydney Leroux esitteli Twitter-tilillään, minkä vuoksi MM-turnausta ei tulisi pelata tekonurmella.

The Atlanticin mukaan (siirryt toiseen palveluun)Fifa ja Kanadan jalkapalloliitto uhkasivat haasteessa mukana olleita pelaajia pelikiellolla, viivyttivät tahallaan oikeudenkäyntiä ja väläyttivät jopa koko MM-turnauksen perumista. Haastetta ajanut Hampton Dellinger paljasti näiden myös kieltäytyneen pelaajien ehdotuksesta pelata edes välierät ja finaalit väliaikaisesti asetetulla oikealla nurmella, jonka kustannukset olisivat maksaneet yksityisyritykset.

Pelaajat sanoivat (siirryt toiseen palveluun) kuitenkin jo haasteen yhteydessä, etteivät he aio boikotoida MM-turnausta. Turnauksen lähestyessä kävi yhä selvemmäksi, etteivät sen paremmin Fifa kuin Kanadan jalkapalloliittokaan aio tulla asiassa vastaan. Haaste vedettiin pois, jotta joukkueet saisivat rauhassa valmistautua vuoden tärkeimpään jalkapalloturnaukseen. He halusivat ehdottomasti olla siinä mukana – vaikka se pelattaisiinkin tekonurmella.

Kyseenalaisia otteluennakoita ja pienempiä palkkioita

Tekonurmi ei kuitenkaan ollut ainoa asia, joka erotti miesten MM-turnauksen naisten MM-turnauksesta.

Esimerkiksi Ruotsissa nousi pienoinen kohu, kun kattojärjestö Fifa pakotti MM-kisat esittäneen TV4:n lisäämään ohjelman nimeen (siirryt toiseen palveluun), että kyse oli nimenomaan naisten turnauksesta. Vielä vuotta aiemmin miesten jalkapallon MM-turnauksen kutsuminen pelkästään jalkapallon MM-kisoiksi sopi Fifalle mainiosti.

Ylen Samppa Rautio nosti jutussaan esiin vuoden 2015 MM-turnauksen räikeimmät esimerkit jalkapallon arvoturnausten epätasa-arvosta: naisten palkintorahat olivat vain marginaalinen osa miesten MM-turnauksen vastaavista, ottelukaavioissa oli outouksia, jota ei miesten MM-turnauksesta löydy ja Fifan omilla sivuilla (siirryt toiseen palveluun) USA:n ottelua ennakoitiin ottamalla kantaa myös Morganin ulkonäköön.

Vaikka maansa tunnetuimpiin jalkapalloilijoihin lukeutuva Morgan oli kattojärjestön mukaan silmänruokaa, ei silloinen puheenjohtaja Sepp Blatter kuitenkaan tunnistanut supertähteä (siirryt toiseen palveluun) – ei, vaikka nimittikin turnauksen alla itseään "naisjalkapalloilun kummisedäksi". Vuonna 2004 "kummisetä" oli esittänyt julkisuudessa ehdotuksiaan naisjalkapalloilun suosion kasvattamiseksi ja kehottanut naisia pukeutumaan tiukempiin peliasuihin. (siirryt toiseen palveluun)

Englannin jalkapalloliitto FA puolestaan kiitti pronssia saalistanutta Naisleijonien joukkuettansa kyseenalaisella Twitter-päivityksellä.

– Naisleijonamme voivat nyt palata takaisin äitien, puolisoiden ja tyttärien rooleihin, mutta heillä on nyt myös uusi titteli – he ovat sankareita, FA twiittasi, mutta päätyi poistamaan twiitin palauteryöpyn jälkeen.

Sittemmin Blatter on joutunut jättämään tehtävänsä ja Fifa on tuplannut naisten MM-turnauksen palkintorahat. Vuonna 2019 MM-kisoissa palkintorahaa jaettiin reilut 27,5 miljoonaa euroa, ja lokakuussa Fifa kertoi sijoittavansa naisten jalkapalloon seuraavan neljän vuoden aikana yhteensä 900 miljoonaa euroa.

Chelsean ja Englannin jalkapallomaajoukkueen Bethany England on ollut tärkeä osa maan jalkapalloliitto FA:n kampanjaa, jossa ihmisiä kehotetaan pysymään kotona koroviruspandemian aikana, ja Guardianin mukaan (siirryt toiseen palveluun) maan naisten jalkapallomaajoukkue onkin sosiaalisessa mediassa suositumpi kuin koskaan aiemmin.

Jalkapallon kansainvälinen pelaajayhdistys Fifpro julkaisi huhti-toukokuun vaihteessa naisten jalkapallon nykytilanteeseen ja tulevaisuuden näkymiin pureutuvan Raising Our Games -raportin (siirryt toiseen palveluun). Raportti nosti esiin useita naisjalkapalloilun epäkohtia niin palkkauksen kuin puitteidenkin suhteen: esimerkiksi reilusta 180 maailman huipulla pelaavasta vastaajasta suurin osa ei tienannut pelaamisella tarpeeksi elääkseen ja vain kahdeksan vastaajaa oli tyytyväinen henkilökunnan määrään joukkueissa.

Toisaalta palkat olivat kasvaneet kahden vuoden takaisesta, ja myös kaupallinen kiinnostus naisten jalkapalloa kohtaan oli kasvanut. Vaikka jo vuonna 2015 MM-kisat kiinnostivat yleisöä ja esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Japanin välistä finaalia seurasi Yhdysvalloissa televisiosta enemmän ihmisiä kuin mitään jalkapallo-ottelua maassa koskaan aiemmin, (siirryt toiseen palveluun) rikkoivat vuoden 2019 MM-kisat ennätyksiä kaikkialla maailmassa.

Myös kattojärjestö on ojentanut kätensä. Torstaina Fifpro tiedotti nimittäin aloittavansa kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan kanssa yhteistyön kehittääkseen naisten jalkapalloa ja helpottaakseen koronaviruspandemiasta aiheutuvia seurauksia.

Mutta miten kävi vuoden 2015 MM-finaalissa ja kuka iski hattutempun alle vartin sisään? Se selviää lauantaina, kun Yle esittää jalkapallon naisten vuoden 2015 Kanadan MM-kisojen loppuottelun USA – Japani kello 15.00 TV2:ssa & Areenassa. Selostus Matti Härkönen. Kaikki Ylen Futiskesä-lähetykset löytää täältä.

Lue myös:

Todistitko Tanskan ihmettä tai Espanjan kauneutta? Kerro Yle Olohuoneelle paras EM-muistosi ja osallistu Futiskesä-lähetykseen!

MM- ja EM-finaaleja, Suomi-futista, dokumentteja ja superviikonloppu – Futiskesä-lähetykset alkavat, kymmenen viikkoa huippujalkapalloa!

Naisjalkapalloilijoiden palkat ovat kasvussa, mutta enemmistö ei tienaa jalkapallosta riittävästi elääkseen – osa maailman huipullakin esiintyvistä jää yhä täysin ilman korvauksia

Naisten jalkapallo oli suosionsa huipulla, kun koronavirus iski – nyt suurseurat kiristävät kukkaronnyörejään, ja asiantuntijat pelkäävät sen tapahtuvan naisten kustannuksella

Valmentaa kuin nainen -hanke innosti naisia haastavimpiin tehtäviin – valmennuksen tasa-arvoon voi vaikuttaa

Suomen maajoukkuetähdet eri mieltä jalkapallosarjan jatkumisesta, Evertonin suomalaismaalivahti turhautuneena: "Itse alan jo olla kauden perumisen kannalla"

Valmentajan kylmäävä veto pukukopissa herätti Japanin ennen MM-puolivälierää: vaihtopelaaja nousi sankariksi keskeltä ydinkatastrofia ja rohkaisi kokonaista kansaa

Maali 13 vuoden takaa on brasilialaislegendan mielestä hänen uransa kaunein – Brasilia murskasi vuosia lajia dominoineen USA:n ja teki maansa jalkapallohistoriaa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat