Suora

  • Urheiluruutu

Kooveen kiekkonaiset haluavat täyttää tyhjiön tyttökiekkoilun pelaajapolussa Tampereella

Uudelle naisten kiekkojoukkueelle oli Tampereella selkeästi tilausta. Pelaajia on riittänyt poikkeusajasta huolimatta.

naisten jääkiekko
Mika Laakso ja Jerica Halme Tampereen Kooveesta.
Divarijoukkueella ei välttämättä saavuteta suoraan suurta julkisuutta mutta GM Mika Laakso ja puolustaja Jerica Halme uskovat, että kooveelaisten tavalla tehdä ja olla olemassa voi erottua.Sari Sirkkiä-Jarva / Yle

Tampereen jääkiekkokentässä kerrottiin iloisia uutisia maaliskuussa, juuri sillä hetkellä kun tuntui että virusuutiset jyräävät kaiken hyvän alleen. Uutisista vastasi Koovee. Seura ilmoitti perustavansa naisten jääkiekkojoukkueen.

Joukkue aloittaa toimintansa Mestis-karsinnoista syksyllä. Jo ensimmäisten viikkojen aikana on käynyt selväksi, että toiminnalle oli tilaus.

– Vastaanotto on ollut erittäin hyvä. Moni on kiitellyt sitä, että joku tekee naiskiekkoilun eteen työtä. Se on aika pienessä piirissä ympäri Suomen tällä hetkellä ja vähän jopa takavasemmalla. Koetetaan tässä nostaa päätä riman yli, että kukkuu, täällä me ollaan, joukkueen kokoaja, GM Mika Laakso kertoo.

Laakson viestiä on kuultu sosiaalisessa mediassa ja viesti on kiirinyt. Kiekkohanke on herättänyt uteliaisuutta ja mikä parasta, pelaajat ovat tykänneet kooveelaisten tekemisen meiningistä.

– Kyllä minua voi tästä syyttää. Mutta pöhinä on syntynyt minun mielestäni aika itsestään. Totta kai innostuin itse ja halusin pistää pyörät pyörimään mutta on yllättänyt, kuinka nopeasti ja hienosti tämä on lähtenyt liikkeelle, Laakso kertoo.

Kaikki mukaan

Laakso ja Kooveen valmennusporukka on onnistunut houkuttelemaan pelaajia poikkeusajasta huolimatta. Toukokuun puolivälissä pelaajalistalla oli jo 33 nimeä ja yhteydenottoja on tullut monelta muultakin, jotka vielä miettivät, minne alkavan kauden tie vie.

– Kiinnostus on ollut yllättävän kovaa. Siksi tehtiin hyvin nopeasti päätös, että otamme vastaan kaikki pelaajat. Toiset menevät kilpajoukkueeseen ja toinen joukkue etenee vähän rauhallisemmalla tahdilla, Laakso kertoo.

Yksi tuore kooveelainen on puolustaja Jerica Halme. Hänelle uusi joukkue ja uusi mahdollisuus jatkaa jääkiekon parissa tuli erinomaiseen saumaan.

– Olen ajatellut, että tämä olisi minulle välietappi, että pääsisin joskus pelaamaan Liigassa. Olen pelannut 10–11 vuotta poikien joukkueessa ja välillä tyttöjen joukkueessa. On hienoa, että meille on tullut tällainen naisporukka, johon pääsee mukaan. Ei niitä hirveästi Tampereella ole muita ollut kuin Ilves.

Joukkueen perustamisessa ykköstavoitteena on ollut täyttää tyhjiö, joka tamperelaisessa tyttökiekkoilun pelaajapolussa on Laakson mukaan ollut. Tytöt eivät voi loputtomiin pelata poikajoukkueessa, ja jos ei Liigaan pääse, on pelipaikkaa pahimmassa tapauksessa pitänyt hakea kaukaa muualta Suomesta.

– Tällä tavalla lahjakkailla pelaajilla on polku päästä Liigaan kotikaupungissa. Tämä on rakennettu niin, että tuetaan kärkipään pelaajia, mutta nälkä kasvaa syödessä, Laakso naurahtaa.

– Ehkä jopa Liigaankin jos päästäisiin, Jerica Halme kertoo vähän kainostellen seuran kaukaisesta mutta jo ääneen lausutusta unelmasta.

Nyt toiveet ovat korkealla poikkeusaikojen rajoitteiden vapautumisesta, ja jonakin päivänä päästään myös jäähalliin. Tesoman pihalla odotukset ovat selvästi aistittavissa.

– On ihan hirveä kaipuu jäähalliin. 1. kesäkuuta aloitetaan, silloin ei päästä vielä Tesoman halliin vaan Sentterin kautta koukataan. Syksyllä olisi tarkoitus täällä Tesomalla kaikkien pyörien rullata, Laakso kuvaa.

– Motivaatiota on kyllä kaikilla. On hienon näköistä kun joukkue treenaa yhdessä, Halme sanoo.

Pienillä pyynnöillä eteenpäin

Kooveen rahat raavitaan pienistä puroista. Laakson taktiikka on ollut lähestyä yhteistyökumppaneita sopivan kokoisilla pyynnöillä. Kymppitonnin kyselyt eivät välttämättä kanna pitkälle.

– Jo nyt on saatu hyvin sponsoreita mukaan eli pelaajien satsaus on ehkä satanen kuussa. Tämä ei ole ammattiurheilua, eli pelaajat maksavat kausimaksunsa, Laakso selventää.

Joukkueen GM Mika Laakso tunnetaan pitkän linjan ilvesläisenä, siksi monelle on ollut hämmästyksen aihe, kuinka sitoutuneesti Laakso on pukenut ylleen Kooveen värit.

Toisaalta mies on toiminut pitkään jääkiekon taustalla ja hän tietää, että Tampereen kokoisella alueella sekä kooveelaisuudelle että naisten kiekkoilulle on tilausta, vaikka kaupungissa kuinka olisi Iki-Ilves tai vahva Tappara.

Taustapomo on heittäytynyt rooliinsa päättäväisesti, ja samaa hän lupaa jatkossakin. Kooveelaiset erottuvat joukosta, osaltaan sitten vaikka kiekkohullun GM:n ansiosta.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat