Suora

  • Urheiluruutu

Rallilegenda Ari Vatanen ei usko, että Suomen MM-rallia ajetaan elokuussa – varasuunnitelmakaan ei innosta :”Ei todellakaan sama asia”

Viron autourheiluliiton puheenjohtaja Ari Vatanen kertoi henkilökohtaisen esimerkin siitä, miksi Suomen MM-rallin ajaminen olisi syksyllä täysin erilaista kuin normaaliin aikaan kesällä.

Rallin MM-sarja
Ari Vatanen lähikuvassa.
Yle / Jarno Ranta

Moni rallin seuraaja jännittää parhaillaan, pääseekö rallin MM-sarja jatkumaan Suomessa elokuun alussa alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Yle Puheen Urheiluluuri -ohjelmassa vieraillut rallilegenda Ari Vatanen on epäileväinen kisaamisesta.

– En usko. En tiedä, onko vielä mitään virallista ilmoitettu. Mutta tässä tilanteessa elämä on vähän kuin ilmapallo, josta ilmat ovat lähteneet osittain pois. Silloin kuin ihminen uskoo ja luottaa, kaikki on mahdollista. Silloin kuin usko ja toivo on mennyt, mikään ei ole mahdollista. Nyt olemme vähän jälkimmäisessä tilanteessa, myös Viron autourheiluliiton puheenjohtajana toimiva Ari Vatanen totesi Mikko Hannulan vetämässä ohjelmassa.

Vatasen mielestä autourheilu on tällä hetkellä vähän keinohengitettyä.

– Toivottavasti ensi vuonna ollaan taas normaalisti. Niin kuin sanotaan eteenpäin elävän mieli. Eikä tämä sinänsä surrealistisen ajan jälkeen elämää pidä tehdä rajoitetusti. Vain päinvastoin elämää pitää tehdä entistä paremmin, taitavammin ja tehokkaammin. Pitää uskoa elämään. Ihminen oppii aina kaikista vastoinkäymisistä, Vatanen sanoo.

Varasuunnitelmissa Suomen MM-rallia ollaan siirretty syys-lokakuulle. Mutta onko se samanlainen ralli kuin perinteisesti kesällä ajettava Jyväskylän ralli?

– Ei todellakaan (sama asia), Vatanen vastaa ja nostaa esiiin henkilökohtaisen esimerkin omilta ajovuosiltaan.

Se liittyy siihen, kuinka Vatanen palasi vakavan vuoden 1985 Argentiinan MM-rallin onnettomuuden jälkeen ajamaan Jyväskylän Suurajoihin vuonna 1987. Vatanen oli menettää henkensä ulosajossa Argentiinassa.

– Ajoin takavetoista Sierraa. Muilla oli jo nelivetoiset autot. Oli hirveän kovaa soraropinaa koko ajan. Takapyörät löi tyhjää koko ajan. Joillain pikataipaleilla kuulin, kun ihmiset huusivat “Ari on elossa ja Ari on takaisin!” Kuulin, vaikka oli kypäräpuhelimet ja hirveä meteli päällä, Vatanen kertoo henkilökohtaisen kokemuksensa Jyväskylästä.

– En usko, että sitä henkeä saadaan enää syksyllä. Se saadaan vain kesällä.

Vataselle ralliuran suurin kohokohta on tuota Jyväskylän kisaa aiempi hetki. Vatanen pääsi lähtöviivalle Pariisi-Dakar -ralliin vuonna 1987, vaikka oli ollut hengenvaarallisen Argentiinan kokemuksen jälkeen syvissä vesissä.

– Startissa Pariisin Trocaderolla nipitin itseäni ihosta, olenko minä todella täällä. Argentiinan tapahtumista seurasi erittäin tuskallinen toipumisperiodi, joka vei koko perheen voimarajat äärimmilleen. Olin ihan psykoosissa toipumisen aikana. Olin varma, että kuolen. Lääkärit sanoivat toista. Olin myös varma, että perhe kuolee, Vatanen sanoo.

– Siitä pulpahdin päivänvaloon. Sellainen vuoden painajaisuni loppuu. Yhtäkkiä vuoden 1986 Jyväskylän suurajoissa tajusin, että uni ei ole totta. Elämä jatkuu. Muutama kuukausi siitä eteenpäin olin Pariisi-Dakarin startissa. Elämä numero kaksi alkoi. Ei voi vain ihmetellä, mitä ihminen joskus saa kokea.

Lisää Ari Vatasen ajatuksia voit kuunnella kuuntelemalla Urheiluluuri-ohjelman täältä. Muita vieraita ohjelmassa olivat, hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyrö, nyrkkeilijä Mira Potkonen, jääkiekkoilija Marko Anttila, rallilegenda Ari Vatanen, koripalloilija Shawn Huff, trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela ja ampumahiihtäjä Mari Eder.

Lue lisää:

Suomen MM-rallin kilpailujohtaja karsastaa FIA:n ehdotusta tapahtuman mahdolliselle siirrolle syys-lokakuulle – "Tällaisia ajatuksia on näköjään heitetty ilmoille"

MM-rallit vaihtuivat ajosimulaattoriin, mutta Teemu Suninen on silti kova kilpailija – "Vaikka se on tietokonepeli, haluan aina voittaa"

"Et saa isi enää ikinä lähteä töihin" – kahden pienen lapsen isä Esapekka Lappi elää poikkeusoloissa elämänsä onnellisinta aikaa, vaikka työt loppuivat liekkimereen

Safari-ralli peruuntui – Tomi Tuominen: "Suomen MM-ralli on nyt vedenjakaja koko loppukauden suhteen"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat