Helmareiden EM-karsinnat jatkuvat syyskuussa kotona Portugalia vastaan – ottelusuma voi aiheuttaa ongelmia kansallisille sarjoille

Euroopan jalkapalloliitto Uefa julkaisi uudet pelipäivät koronaviruksen vuoksi siirtyneille EM-karsintojen otteluille.

jalkapallo
Helmarit
Helmareiden piti pelata Portugalia vastaan 10.4., mutta ottelu siirtyi koronaviruksen vuoksi. AOP

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen EM-karsinnat jatkuvat syyskuussa. Euroopan jalkapalloliitto Uefa on päättänyt naisten EM-karsintojen uudet ottelupäivät koronaviruksen vuoksi siirretyille EM-karsintapeleille.

Suomi jatkaa näillä näkymin EM-karsintoja kotonaan perjantaina 18. syyskuuta Portugalia vastaan. Tiistaina 22. syyskuuta Helmarit matkaa Kyproksen vieraaksi. Lokakuun lopulla Suomi kohtaa kotonaan Skotlannin. EM-karsinnat päättyvät Suomen osalta joulukuun ensimmäinen päivä Skotlantia vastaan vieraissa.

Helmarit johtaa lohkoaan neljän ottelun jälkeen kymmenellä pisteellä. Skotlanti on toisena kuudella pisteellä, mutta sillä on myös kaksi ottelua vähemmän pelattuna.

Maajoukkueiden ottelusuma voi aiheuttaa ongelmia myös kansallisille sarjoille, joissa pelaa paljon maajoukkuepelaajia. Esimerkiksi Emma Koiviston ja Natalia Kuikan ruotsalaisseura Göteborgs FC:n valmentaja Mats Gren esitti jo huolensa Göteborgs Postenille. (siirryt toiseen palveluun)Ruotsilla on syksyllä vuorossa viisi EM-karsintapeliä ja göteborgilaisseurassa pelaavat Ruotsin tähdistä esimerkiksi Stina Blackstenius ja Elin Rubensson.

– Kun maajoukkuepelit käynnistyvät, todella moni pelaajamme on poissa. Tiukka ohjelma tietää todella paljon pelejä meidän maajoukkuepelaajillemme, Gren harmitteli.

– Se tietää, että harjoituksia ei ole luvassa niin paljoa, ehkä vain päivä ennen ja jälkeen, koska pelaajat tarvitsevat myös aikaa palautumiseen.

Damallsvenskan on kuitenkin luvannut, ettei sarjaa pelata kansainvälisten pelipäiväikkunoiden aikaan. Ruotsin jalkapallokauden kohtalosta odotetaan uutisia perjantaina.

EM-karsintalohkosten ykköset ja kolme parasta lohkokakkosta etenevät suoraan Englannissa pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Muut lohkokakkoset taistelevat jatkokarsinnoissa vielä viimeisestä kolmesta paikasta keväällä 2021.

Jalkapallon naisten EM-turnaus siirtyi vuodella eteenpäin kesään 2022 miesten EM-turnauksen siirryttyä koronaviruksen vuoksi vuodella eteenpäin.

Helmareiden syksyn EM-karsintapelit:

18.9.2020 Suomi–Portugali

22.9.2020 Kypros–Suomi

27.10. Suomi–Skotlanti

1.12. Skotlanti–Suomi

Lue myös:

Helmarien maalitykki kuuli naisten EM-kisojen siirtymisestä Yle Sportenilta: "Tuntuu kurjalta, jos kisat siirtyvät miesten takia"

Naisten EM-kisat siirtyivät miesten kisojen tieltä – Marianne Miettinen näkee ratkaisun järkevänä

Naisjalkapalloilijoiden palkat ovat kasvussa, mutta enemmistö ei tienaa jalkapallosta riittävästi elääkseen – osa maailman huipullakin esiintyvistä jää yhä täysin ilman korvauksia

Adelina Engmanista saattaa tulla toinen suomalaisjalkapalloilija, joka pääsee juhlimaan Englannissa pääsarjan mestaruutta: “Todella iso juttu”

Moni Helmari-pelaaja suuntasi koti-Suomeen, mutta Sanni Franssi päätti jäädä Tanskaan – siirtyneet pelit harmittavat, mutta toivoa on: "Eivät ne matsit mihinkään ole kadonneet"

Naisten jalkapallo oli suosionsa huipulla, kun koronavirus iski – nyt suurseurat kiristävät kukkaronnyörejään, ja asiantuntijat pelkäävät sen tapahtuvan naisten kustannuksella

Lähteet: Uefa.com

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat