Fanit palasivat stadioneille Unkarissa – "Olemme huolestuneita vain voitoista tai tappioista, emme epidemiasta"

Vain joka neljännellä istuimella sai olla katsoja.

jalkapallo
Diosgyorin kannattajia katsomossa 30.5.2020.
Diosgyorin kannattajat pitivät lauantaina kiinni turvaväleistä.EPA

Jalkapallofanit palasivat stadioneille Unkarissa viikonloppuna kahden kuukauden jälkeen, kun maa salli otteluiden pelaamisen yleisön edessä. Muualla Euroopassa ottelut on pelattu suljetuin ovin.

Unkarin jalkapalloliitto päätti torstaina, että seurat voivat päästää stadioneilleen faneja ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun. Rajoitukset ovat kuitenkin tarkat, kun esimerkiksi vain joka neljännellä istuimella voi olla katsoja.

Koillis-Unkarissa sijaitsevan Miskolcin kaupungin stadionin ulkopuolella katsojat puhkuivat tyytyväisyyttä lauantaina ennen paikallisen Diosgyorin ja Mezokovesdin ottelun alkamista. Katsojat olivat iloisia, että stadionille jälleen pääsee ja voi tavata muita faneja.

– Pidämme kiinni säännöistä, koska ottelut voidaan pelata taas suljettujen ovien takana, jos rikomme sääntöjä, 36-vuotias Richard Kovacs paalutti.

Ottelussa oli 2 255 katsojaa, jotka oli sijoitettu hajalleen. Ottelu oli yksi kuudesta, johon viikonlopun aikana Unkarissa pääsee yleisöä.

– Virus ei ole kadonnut, joten meidän täytyy pitää etäisyyttä, Diosgyorin kasvomaskia käyttänyt 18-vuotias opiskelija Csaba Gasparics tuumi.

Ferencvaros on Unkarin suurin seura, ja sillä on laaja fanipohja. Jos budapestilaisjoukkuetta ei oteta lukuun, yleisömäärät ovat tavallisesti pieniä. Viime kaudella maan pääsarjapelit keräsivät noin 3 000 katsojan keskiarvon.

– Olemme huolestuneita vain voitoista tai tappioista, emme epidemiasta, 41-vuotias Gabor Lengyel sanoi lauantaina.

Lue myös:

Tanskassa keksittiin nerokas keino tuoda kannattajat jalkapallostadionille – yli 10 000 katsojaa seurasi ottelua "paikan päällä"

Urheilutoimijat kaipaavat höllennystä hallituksen yleisörajoitukselle, suunnitelmat tuhansien ihmisten tapahtumille jo olemassa: "Viranomaiset varmasti ymmärtävät, kun on halua perehtyä"

Spiegel: Unkari päästää ensimmäisenä Euroopassa katsojat jalkapallopeleihin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat