Keihäslupaus Keränen lähtee kauteen 80 metriä mielessä – uskoo, että joku jo yllättää tänään Jyväskylässä

Keihäskausi alkaa maanantaina Jyväskylässä, ja vauhtiradan päässä nähdään muun muassa keihäslupaus Toni Keränen.

keihäänheitto
Toni Keränen
Toni Keränen on päässyt harjoittelemaan viime aikoina ilman vaivoja.Suomen Urheiluliitto

– Heittotekniikkani perustuu ehdottomasti juoksuun ja nopeuteen. Minua ei voi oikein sanoa voimaheittäjäksi. Jalkojeni kunto määrittää pitkälti, miten heitto sujuu.

Näin omaa heittotekniikkansa kuvailee Toni Keränen, joka avaa monen muun keihäänheittäjän tavoin kautensa maanantaina Jyväskylässä. Yleisurheilukausi alkoi sunnuntaina Vantaalla 10 000 metrin kisalla.

21-vuotias Keränen muistaa hyvin Jyväskylän Harjun heittopaikan: kaksi vuotta sitten hän kiskaisi Kalevan kisoissa hopealle tuloksella 78,86, joka on edelleen miehen ennätys. Keränen uskoo, että joku heittää maanantaina pitkälle.

– Älyttömän hyvä juttu, että pääsemme nyt kisaamaan. Vielä hetki sitten oli epäselvää, saadaanko kisata kesällä ollenkaan. Tämähän on nyt melkein kuin normaali tilanne. Niin hyvä porukka on viivalla, että väkisinkin joku yllättäjä tulee, Keränen ennakoi.

Keräsen kanssa kautensa avaa muun muassa Toni Kuusela. Kisaan odotetaan myös Lasse Etelätaloa.

Katse tiukasti 80 metrissä

Keräsen kehitystä ovat hidastaneet parin vuoden takainen armeijavuosi ja viime vuoden kyynärpääleikkaus. Tavoite tälle kaudelle on selvä: 80 metrin rajan rikkominen. Keränen ei odota rajapyykin puhkeamista vielä alkukaudesta, koska pandemian takia hän on jatkanut peruskuntokautta normaalia pidempään. Oulussa asuva Keränen sanoo, että pitkiä heittoja ulkokentällä on päässyt heittämään vasta kuukauden.

– Keihäs on silti lentänyt hyvin treeneissä. Hyvä pöhinä ollut päällä, ja odotan kohtuullista heittoa. Tuuletan, kun keppi on lähellä ennätyslukemia. Tavoitteeni kesällä on, että 80 metriä menee rikki ja mielellään monessa kisassa.

Keränen on saanut taakseen hyvät taustajoukot. Maailmanmestari Tero Pitkämäen pitkäaikainen valmentaja Hannu Kangas on toiminut jo muutaman vuoden Keräsen henkilökohtaisena valmentajana. Nuori keihäänheittäjälupaus pitää maailmanmestarin kanssa säännöllisesti yhteyttä.

– Tero onnitteli silloin ensimmäisenä, kun tein ennätykseni. Pidämme yhteyttä edelleen. Tero on antanut vinkkejä ja ohjeita urheiluun.

Suomi on keihäskansaa ja janoaa menestystä arvokisoissa. Keränen haluaa ottaa menestysviitan harteilleen tulevaisuudessa.

– Minun pitäisi seuraavien vuosien aikana kiivetä aikuisten huipulle. Toistaiseksi olen tavoitteessa. Aikuisten arvokisoissa haluan pärjätä ja tehdä pitkäaikaisen uran huipulla. Tavoitteet eivät varmaan täyty, jos keihäs ei tipu lähelle 90 metriä.

Tänä kesänä sijoitustavoitteet on asetettu koronaviruksen takia Kalevan kisoihin. Kerästä ei juurikaan haittaa, vaikka kaikki kauden kisat olisivat kotimaassa.

– Monella urheilijalla on nyt ongelmana, kun mitään isoja kisoja ei ole. Monella on ollut motivaatio koetuksella, mutta ei minulla, Keränen sanoo.

Lue myös:

Yleisurheilukausi korkattu käyntiin! Peiponen puristi 10 000 metrin voittajaksi ulkoratakauden avauskilpailussa

Yle televisioi Lahden yleisurheilukisat kesäkuun alussa – Annimari Korte aloittaa kautensa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat