Suora

  • Ei nainen eikä mies - voimanostaja Emmeth Törrönen piti hylkäämisen pelossa sukupuoli-identiteettinsä salassa vuosia
  • Urheiluruutu

Suomen MM-rallin järjestäjien päätöstä ymmärretään – Tommi Mäkisen mukaan MM-sarjan pomojen silmät ovat viimein avautuneet: "Olen puhunut asiasta kaksi vuotta"

Esapekka Lappi on huolissaan koko MM-sarjan tulevaisuudesta.

ralliautoilu
Tommi Mäkinen
Vesa Pöppönen / AOP

Odotettu, mutta harmittava päätös. Näin voi kuvailla rallin MM-sarjan parissa toimivien ensireaktioita siitä, kun tieto Jyväskylän osakilpailun peruuntumisesta varmistui.

Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen on luonnollisesti pahoillaan, että tallin kotikilpailu jää nyt väliin. Urheilullisesti Toyota on ollut kotirallissa voittamaton, joten peruutuspäätös on tältäkin osin suuri isku.

– Onhan tämä iso pettymys. Olisimme halunneet kisan ajaa, mutta emme voi asialle mitään. Tilanteen ehdoilla on mentävä, Mäkinen harmittelee.

– Ymmärrän aivan täysin järjestäjien paineet niin terveydellisten kuin taloudellistenkin puolien osalta, tallipäällikkö jatkaa.

Tallin kannalta päätös vaikuttaa kaikkeen toimintaan. Inhimillisin puoli on siinä, että tiettyyn pisteeseen asti tallissa ei ole enää töitä tehtäväksi. Valmistelut loppukauden osalta on pitkälti jo tehty koronaviruspandemian aiheuttaman tauon aikana.

– Elättelimme toiveita, että Jyväskylässä ajettaisiin. Meidän on nyt pakko katsoa, miten voimme aikaa käyttää. Varsinaisessa operaatiossa ei ole hirvittävästi töitä ole, kun autot seisovat tallissa.

Nykyään M-Sportilla ajava WRC-kuski Esapekka Lappi voitti Jyväskylän MM-rallin Toyotalla vuonna 2017. Lappi osasi odottaa päätöstä, mutta "sen parhaan rallin" peruuntuminen harmitti joka tapauksessa.

– Ei se mikään yllätys ollut, mutta todella valitettavaa monelta kantilta katsottuna. Ihan järjestäjien kannalta ja omalta kannalta. Ymmärrän silti, tilanne on hyvin vaikea, Lappi sanoo.

Vielä ei ole tiedossa, milloin Lappi pääsee seuraavan kerran leipätyötään harjoittamaan. Turhaan synkkyyteen kuljettaja ei kuitenkaan ole vajoamassa.

– En jaksa mitään paineita ottaa. Kyllä meille kerrotaan, kun ajetaan, jos ajetaan.

Rallien määrää on jatkossa vähennettävä

Sen sijaan Lappi on huolissaan MM-sarjan tulevaisuudesta. Autonvalmistajat ovat kärsineet pahasti koronaviruspandemiasta. Tämä vaikuttaa suoraan myös rallin MM-sarjan elinvoimaisuuteen, sillä sarjan pitäisi nimenomaan houkutella mukaan uusia valmistajia – ei menettää vanhoja.

– Toivottavasti joskus ajetaan. Kyllähän sarjan tulevaisuus mietityttää. Autonvalmistajien tilanne on haastava, mutta totta kai silti toivoisin, että MM-sarjaa yhä ajettaisiin, Lappi sanoo.

Mäkisen mielestä on huojentavaa, että rallin MM-sarjan promoottori ovat viimein tulossa vastaan kilpailuiden määrän suhteen. Talleille kaikkein tehokkaimmat kustannussäästöt syntyvät rallien määrän vähentämisestä.

– Yhtäkkiä promoottorikin on alkanut puhua rallien vähentämisestä. Tähän mennessä sanat eivät ole saaneet mitään kaikua, vaikka olen puhunut asiasta kaksi vuotta. Nyt kisojen vähentäminen heille yhtäkkiä kelpaa, kun muutkin tallit ovat asiasta alkaneet puhua, Mäkinen kuvailee.

Jyväskylän peruutuspäätös lisää painetta kulukuurille entisestään. Mäkisen mielestä jatkossa on panostettava määrän sijasta laatuun.

– Panostetaan kisojen laatuun, ei lukumäärää. Se on talleille kaikista kustannustehokkainta. Kustannuksien on pysyttävä kohtuullisina. Vuoden 2022 uudet autot tulevat olemaan vielä nykyisiäkin kalliimpia hybridiyksiköiden vuoksi, Mäkinen korostaa.

Mäkinen on silti optimistinen sen suhteen, että kuluvan kauden aikana ajettaisiin vielä kilpailuita.

– Onneksi kolme kisaa on ajettu. Syksy kun ei tuo pahempaa tullessaan, niin periaatteessa Turkista eteenpäin meillä olisi mahdollista neljää kisaa ajaa. Seitsemällä rallilla voisi periaatteellisesti maailmanmestaruudet jakaa. Varmaksi ei voi jatkoa sanoa, Mäkinen korostaa.

Lappi ei usko, että kuluvalla kaudella ajettaisiin enää montaakaan kisaa. Suomalaisen mielestä olisi järkevämpi keskittää voimavarat tulevaisuuden turvaamiseksi.

– Nyt pitäisi katsoa pidemmälle tulevaisuuteen. Ei tässä väkipakolla tule kuin sutta. Esimerkiksi F1-sarjan tapaa en ymmärrä, kun ajetaan kymmeneen viikkoon kahdeksan kisaa – voi morjens, Lappi puuskahtaa.

Lue myös:

Nyt se on päätetty – Suomen elokuinen MM-ralli on peruttu, kisaa ei siirretty syksyyn

Kommentti: Suomen MM-rallin peruuntuminen oli kuolinisku koko MM-kaudelle – sarjan on pakko tehdä ensi vuotta ajatellen suuria peliliikkeitä

"Ainoa oikea ratkaisu", sanoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto – MM-rallin peruminen on kaupungissa odotettu pettymys

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat