Suora

  • Urheiluruutu

Ruotsin Elitloppet-voittajalle tehty kielletty operaatio kuohuttaa – ravipiireissä ihmetellään, miksi asia tuli julki vasta nyt: "Monesta syystä vakava asia"

Propulsionille tehtiin vuonna 2015 molempien etujalkojen matala hermokatkaisu.

raviurheilu
Propulsion_Elitloppet_31052020_Sol_AL_(1).jpg
Propulsionilla oli jo aiemmista Elitloppet-finaaleista kaksi kakkossijaa. Sunnuntaina tuli voitto,Hippos / Anu Leppänen

Ravimaailmaa kuohuttaa Elitloppetin sunnuntaina voittaneen Propulsionin tilanne. On käynyt ilmi, että Propulsionille on tehty vuonna 2015 molempien etujalkojen matala hermokatkaisu, jossa tehdään kavion aluetta tunnottomaksi. Asiasta kertoivat ensimmäisenä Suomessa Hevosurheilu (siirryt toiseen palveluun) ja Maaseuden Tulevaisuus (siirryt toiseen palveluun).

Toimenpide on Ruotsissa kilpailevilta hevosilta yksiselitteisesti kielletty. Nykyään se on kielletty myös Suomessa. Hevonen saa hyötyä siitä, että kipu ei tunnu jaloissa.

Operaatio on harvinainen. Siitä kertoo hyvin se, että 30 vuotta raveja seurannut ja Ylen asiantuntijana Elitloppet-lähetyksessä toiminut Jari Haanniemi kuuli tällaisesta toimenpiteestä nyt ensimmäistä kertaa.

Propulsion myytiin aikoinaan Yhdysvalloista Ruotsiin. Operaatio on tehty Yhdysvalloissa. Pitkän linjan ravivalmentaja Kari Lähdekorpi kertoi Yle Urheilulle, mitä kaikkia ongelma tapaukseen liittyy.

– Se on monesta syystä vakava asia. Kun hevonen tuli huutokauppaan, tätä tietoa ei ollut huutokaupan luettelossa. Sitä ei kukaan tiedä, ovatko hevosen ostajat tienneet asiasta, Lähdekorpi sanoi.

– Sen jälkeen vientipaperit tulevat Ruotsin keskusjärjestölle ja omistajalle. Kuka tiesi mitäkin ja miksi asiaan ei ole kukaan reagoinut, sitä emme tiedä. Se on dokumentti, jonka kaikki voivat lukea, mutta esimerkiksi minä en sitä ymmärrä. Se on eläinlääkäritekstiä, tavallinen maallikko ei sitä ymmärrä.

Propulsionia valmentaa Daniel Reden ja sitä ohjasti Elitloppetissa Örjan Kihlström.

Ravipiireissä on ihmetelty, miten asia on pysynyt piilossa näin kauan. Lähdekorpi on nyt kuullut, että asiasta on liikkunut huhuja ainakin Italiassa jo vuodesta 2016 lähtien.

– Kaikkein ihmeellisintä on, että eläinlääkärit ovat käyneet katsomassa Propulsionia viime vuonna ja todenneet, että molemmissa jaloissa on tunto. Asia on jäänyt siihen. Sitä en ymmärrä ollenkaan. Onko se sitten välinpitämättömyyttä vai typeryyttä vai mitä se on. Ei sitä kukaan varmaan tahallaan tee.

Lähdekorpi muistuttaa, että Ruotsissa on aina valmentajan vastuulla, että hevonen on kilpailukuntoinen.

Lähdekorven mukaan operaation hyöty kestää 1–2 vuotta. Se näkyykin Propulsionin tuloksissa heti operaation jälkeen, jolloin hevonen voitti monta kilpailua peräkkäin. Elitloppetin voitossa hermokatkaisusta ei ollut Lähdekorven mukaan enää hyötyä.

– Sillä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä. Jos operaatio on tehty, se on tehty. Onko hevosella tuntoa vai ei, sillä ei ole merkitystä, Jos se on leikattu, sillä ei saa ajaa Ruotsissa kilpaa, eikä Suomessa eikä Ranskassa.

On myös muistettava, että Propulsion voitti Finlandia-ajon vuonna 2016. Se mahtuu 1–2 vuoden aikaikkunaan toimenpiteen jälkeen. Nähtäväksi jää, miten asia etenee ja viedäänkö Propulsionilta esimerkiksi suurvoittoja pois jälkikäteen.

Lue myös:

Propulsion voitti vihdoin Elitloppetin – ohjastaja hehkuttaa kolmen miljoonan kruunun arvoista voittoa: "Tunne on fantastinen"

Katso tallenne: Propulsionille Elitloppetin komea voitto ja 285 000 euron potti

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat