Suora

  • Jalkapallon Italian cup, puolivälierä Atalanta - Lazio
  • Urheiluruutu
  • Jalkapallon Italian cup, puolivälierä Juventus - SPAL
  • Urheiluruutu
  • Jalkapallon Italian cup, Juventus - SPAL ja Atalanta - Lazio

Jukka Jalonen näytti NHL-väelle viime kevään MM-kultareseptinsä ja kertoo saaneensa hehkutusta – uskoo, että NHL-unelma saattaa olla nyt askeleen lähempänä

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen näytti NHL:n valmentajayhdistyksen seminaarissa videoklippejä viime kevään kultajoukkueen peleistä.

Pohjois-Amerikan jääkiekko
Jukka Jalonen U20-harjoituspelissä vuonna 2015
Jukka Jalonen sanoo, että NHL:n valmentajaseminaari oli hänelle menestys.Tomi Hänninen

John Cooper, Rod Brind’Amour, Barry Trotz, Jukka Jalonen. Muun muassa nämä jääkiekkovalmentajat kuuluivat NHL:n valmentajayhdistyksen seminaarin luennoitsijoihin.

Jalonen on tässä nelikossa poikkeus, hän on Euroopasta eikä valmenna NHL:ssä.

Jalonen myöntää Yle Urheilulle puhelimessa, että kovassa seurassa luennoiminen etäyhteydellä jännitti.

– Alussa oli vähän kankeaa, kun piti englanniksi puhua, mutta sitten homma lähti rullamaan. Kun katsoin sitä osallistujalistaa, niin mietin, että kovaan paikkaan pääsin. Hienoja valmentajia oli pilvin pimein.

Jalonen kertoi tunnin luennollaan menestyvän joukkueen rakentamisesta. Kolminkertainen maailmanmestari Jalonen sanoo käyttäneensä esimerkkinä viime kevään MM-kultajoukkueetta. Silloin Marko ”Mörkö” Anttilan kipparoima täysin nimetön joukkue ylsi temppuun, johon harva uskoi.

– Avasin meidän tapaa pelata viime kisojen videoklipeillä. Näytin, mitä tietyt periaatteet tarkoittavat pelissä. Lopussa vielä tiivistin, miksi viime vuonna voitimme.

Jalosella on vahvat näytöt vuosilta 2011, 2016 ja 2019 onnistuneen joukkueen luomisesta. Jalonen kertoo, että hänen luennolla käytiin myös paljon pelillisiä asioita.

– Pelisysteemin pitää tulla automaattisesti, ettei pelaajien tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi jäällä tehdään. Puhuin myös arvoista, miten pelaajista saadaan informaatiota lisää.

Jalonen sanoo, että esityksestä jäi hyvä maku suuhun. Jalosen mukaan palaute valmentajayhdistykseltä tuli nopeasti ja se oli vieläpä erittäin positiivista.

– Vähän niin kuin jättipotti se oli heidän mukaansa. Huippuesityksenä sitä pidettiin, Jalonen sanoo.

Jukka Jalonen 2019 mestari
Jukka Jalonen vuosi sitten keväällä MM-pokaalin kanssa.AOP

"Sen huomaa heti, jos ei ole aito"

Jalonen on puhunut halustaan valmentaa NHL:ssä. NHL:ssä on työskennellyt päävalmentajana vain kaksi eurooppalaista valmentajaa. Alpo Suhonen (Chicago Blackhawks) ja Ivan Hlinka (Pittsburgh Penguins) valmensivat NHL:ssä 2000-luvun alussa. Buffalo Sabresia valmentava kanadansaksalainen Ralph Kruger on työskennellyt valtaosan valmennusurastaan Euroopassa.

Uskotko, että NHL-unelma on tämän luennon jälkeen lähempänä?

– Kyllä se on mahdollista. Uskon, että moni luentoani seurasi. Kyllä siitä saa kuvan minun persoonasta ja filosofiasta valmentajana. Aika näyttää, mitä tapahtuu. Se on jo kova juttu, että valmentajayhdistys päästi luennoimaan.

Leijonien päävalmentajalla on optio sopimuksessa jättää maajoukkue kausien välissä. Esimerkiksi nyt joku NHL-joukkue voisi tehdä Jalosen kanssa valmentajasopimuksen.

– Nyt voisi jotain tapahtua, mutta se näyttää epätodennäköiseltä.

Jalonen sanoo, ettei hänellä ole mitään tarkkaa suunnitelmaa NHL-valmentajaksi. Hän painottaa, että ei aio koluta tietä taalaliigaan AHL:n kautta.

– AHL:ään en lähde. En usko, että se auttaa mitään. Ihan riittävän monta vuotta olen takonut huippuja vastaan.

– Kyllä se NHL pitää olla. Ei minulla ole pakkomiellettä olla päävalmentaja. Jos hyvä tiimi löytyy, voin lähteä apuvalmentajaksi. Verkot ovat tavallaan vesillä, mutta ei se aktiivista onkimista ole. Tykkään erittäin paljon nykyisestä pestistä.

Amerikkalainen urheilukulttuuri poikkeaa jonkin verran eurooppalaisesta ja etenkin suomalaisesta kulttuurista. Onko Jalonen valmis muuttamaan valmennustyyliään enemmän amerikkalaiseen muottiin, jos tarve vaatii?

– Kyllä minä menisin sinne Jukka Jalosena. Oma luonne ja oma persoona ovat kuitenkin vahvuuteni johtamisessa. Ei sitä ole tarvetta muuttaa, toki pientä hienosäätöä voi aina tehdä. Turha tässä on lähteä matkimaan tai kopiomaan. Sen huomaa heti, jos ei ole aito.

Lue myös:

Jukka Jalonen kertoo, miten satumainen menestys avasi mahdottomana pidetyn NHL-sauman – näin lähellä lähtö Leijonista oikeasti on: "Keskustelut käydään keväällä"

Varmistus tuli: Ville Nieminen Ruotsiin Modon päävalmentajaksi

Arizona Coyotes teki seurajohtoon historiallisen nimityksen

Jukka Jalonen tiesi, että Lasse Kukkonen sai tiukoissa paikoissa maksimituloksen irti – "Kukaan ei varmaan hirveästi miettinyt otetaanko Lasse mukaan, se oli aika itsestäänselvyys"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat