Hallitus päättää yli 500 katsojan urheilutapahtumista lähiaikoina – urheiluministeri suhtautuu myönteisesti katsomoiden lohkomiseen

Urheilupiireissä on esitetty toivomus, että isommilla stadioneilla tietyn kokoisia alueita voitaisiin tarkastella erillisinä 500 katsojan alueina.

Muu urheilu
Kuvassa on Hanna Kosonen.
Silja Viitala / Yle

Urheiluväen toiveeseen yli 500 hengen yleisötapahtumien järjestämisestä kesällä saadaan vastaus näillä näkymin pian. Valtioneuvoston ja aluehallintoviranomaisten nykyrajoitusten mukaan urheilutapahtumia saa seurata paikan päällä korkeintaan alle 500 henkilöä.

Urheilun kentältä on esitetty toivomus, että isommilla stadioneilla tietyn kokoisia alueita voitaisiin tarkastella erillisinä 500 katsojan alueina. Urheilusta vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen toisti keskiviikkona Yle Urheilulle aiemman kantansa, jonka mukaan hän olisi valmis kannattamaan tätä.

– Asiaa pohditaan hallituksessa ihan lähiaikoina. Itse olen kannattanut maalaisjärkistä kantaa, eli jos ihmiset pystytään selkeästi erottelemaan 500 hengen lohkoihin eikä sumppuja synny, olisin valmis sellaiseen päätökseen. Hallitus päättää yhdessä kokoontumissuosituksista, Kosonen sanoi.

Lue myös:

Urheilutoimijat kaipaavat höllennystä hallituksen yleisörajoitukselle, suunnitelmat tuhansien ihmisten tapahtumille jo olemassa: "Viranomaiset varmasti ymmärtävät, kun on halua perehtyä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat