Suora

  • Kalevan kisat
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Heinäkuussa urheilutapahtumiin pääsee yli 500 ihmistä: Suomen mestarijoukkueen pomolta mielenkiintoinen näkemys – "Päättäjille ei saa tulla kuvaa, että kaikki on hyvin"

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen kertoi uudesta linjauksesta tiedotustilaisuudessa torstaina.

Urheilupolitiikka
KuPS yleisö
Veikkausliigan otteluihin pääsee sittenkin heti kauden alusta yli 500 ihmistä katsomoon. Kuvassa FC Hongan Gideon Baah ja Kuopion Palloseuran Tuco viime kauden ottelussa.AOP

Hallituksen tiedotustilaisuudessa kerrottiin torstaina, että heinäkuun alusta alkaen urheilukatsomoihin saa ottaa yli 500 henkeä.

Urheilusta vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen kertoi hallituksen tiedotustilaisuudessa reunaehtoja sille, miten katsojaraja voidaan nostaa.

Katsomossa täytyy olla useita katsomolohkoja tai rajattavia alueita, joihin katsojat voidaan sijoittaa turvaetäisyyksien päähän toisistaan. Lisäksi eri lohkojen katsojille täytyy olla tapahtumapaikalle omat kulkureitit, palvelut ja palveluista vastaava henkilökunta.

Kosonen muistutti myös, että mikäli koronatilanne kotimaassa muuttuu, myös katsomorajoituksiin voidaan tehdä muutoksia.

Hallituksen päätös on mieluisa etenkin suomalaisille palloilusarjoille. Useat jalkapallon Veikkausliigan ja miesten Superpesiksen seurat ovat kertoneet, ettei talous kestä koko kauden pelaamista 500 hengen yleisölle.

– Jokainen euro takaisinpäin auttaa tässä tilanteessa. Seurat ovat taloudellisesti tiukassa paikassa. Toivottavasti tämä avittaa jonkin verran sitä tilannetta, Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa sanoi.

Marjamaan mukaan seurat ovat miettineet, miten katsomoihin saadaan yli 500 ihmistä turvallisesti. Marjamaa sanoo, että seurat päättävät yhdessä aluehallintoviraston kanssa, kuinka paljon katsomoihin saa jatkossa päästää yleisöä.

– Tietenkin tämäkin tarkoittaa, että katsomoissa on todella tiukkoja rajoituksia. Kapasiteetista on vain murto-osa käytössä, koska turvaväleistä täytyy pitää huolta, Marjamaa totesi.

KuPS ottaa katsomoon 1 500–2 000 ihmistä

Veikkausliigan hallitsevan mestarin Kuopion Palloseuran toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen on samoilla linjoilla Marjamaan kanssa.

– Tämä oli helpottava uutinen, mutta täytyy muistaa, ettei tämä ratkaise meidän kaikkia ongelmia, Heiskanen sanoi.

Kuopion Palloseuran katsojakeskiarvo oli viime kaudella 2 814 ihmistä. Heiskasen arvion mukaan KuPS pystyy päästämään katsomoon 1 500–2 000 ihmistä erityisjärjestelyin. Koronaviruspandemia on vaikeuttanut seuran tilannetta myös yhteistyökumppanien suhteen.

– Päättäjille ja ihmisille ei saa tulla sellaista kuvaa, että kaikki on nyt hyvin, Heiskanen linjasi.

KuPS on myynyt heinäkuussa alkavalle veikkausliigakaudelle 1 200 kausikorttia. Heiskanen lupaa, että kaikki kausikorttilaiset pääsevät nyt katsomoon.

– Vaikka rajoitukseen tuli lievennystä, turvavälit pitää ottaa yhä huomioon. Samaa paikkaa ei todennäköisesti saa, mistä olet kausikortin hankkinut.

Luovutaanko Kouvolassa kausikorttilaisten lisämaksusta?

Miesten Superpesiksessä pelaavan Kouvolan Pallonlyöjien myyntipäällikkö Simo Pyöriä otti torstain uutiset vastaan ilolla.

– Tämä on erittäin huojentava tieto. Meidän yleisömäärät ovat olleet suurimpia koko sarjassa jo pidempään ja budjetointia on tehty sen mukaan. Jos suurin sallittu yleisömäärä olisi ollut 500 ihmistä, niin olisimme olleet kovilla, Pyöriä sanoi.

KPL:n yleisökeskiarvo viime kaudella oli Miesten Superpesiksen suurin (1 936 katsojaa). Pyöriän arvion mukaan seuralta olisi jäänyt 200 000–300 000 euroa tuloja saamatta, jos koko kausi olisi pelattu 500 hengen yleisölle. Miesten Superpesis alkaa heinäkuussa, joten koko kausi voidaan pelata yli 500 hengen yleisölle.

Pyöriä ei osaa vielä sanoa, kuinka monta katsojaa KPL päästää sarjaotteluihinsa. Asiaa on kuitenkin jo pohdittu.

– Teimme jo toukokuussa suunnitelmat, että meidän on mahdollisuus eristää Urheilupuiston katsomot kolmeen lohkoon, joihin jokaiseen voisi ottaa 500 ihmistä sisään.

Hallituksen tuoreet päätökset saattavat olla huojentavia myös KPL:n kausikortin ostajille. Ennen tätä päätöstä KPL vaati kausikortin ostajilta 15 euron lisämaksun jokaiseen otteluun, mutta nyt linjaus saattaa muuttua.

– En lupaa vielä, että kausikortilla pääsee otteluihin sisään. Pidän sitä kyllä todennäköisenä, Pyöriä sanoo.

Pyöriän mukaan KPL:llä on alkavalle kaudelle tällä hetkellä 350 kausikorttilaista.

Lue myös:

Ilves teki merkittävän päätöksen – saa katsomoihin todennäköisesti reilusti enemmän yleisöä kuin muut: "Tämä oli meille pelastava enkeli"

Urheilutoimijat kaipaavat höllennystä hallituksen yleisörajoitukselle, suunnitelmat tuhansien ihmisten tapahtumille jo olemassa: "Viranomaiset varmasti ymmärtävät, kun on halua perehtyä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat