Tiimikavereina Fernando Alonso ja Rubens Barrichello, tavoitteena virtuaalinen Le Mans -voitto – rovaniemeläinen Olli Pahkala: "Kaikesta näkyy, miksi kavereilla on tuollaiset ansioluettelot"

Simulaattorikilpailu ajetaan samana viikonloppuna, jona Le Mansin 24 tunnin kilpailu oli tarkoitus järjestää tänä kesänä.

e-urheilu
Olli Pahkala SM-viikolla Joensuussa.
Olli Pahkala ajaa viikonloppuna Le Mansin 24 tunnin kilpailun virtuaaliversiossa yhdessä formulatähtien kanssa.

Koronapandemia on perunut tältä kesältä runsaasti urheilutapahtumia, ja myös tälle viikonlopulle aikanaan suunniteltu perinteinen Le Mansin 24 tunnin ajo on siirretty syyskuulle.

Kilpailun järjestäjät eivät kuitenkaan luovuttaneet aivan helpolla, ja perinteisten kilparatojen sijaan tänä viikonloppuna kilpaillaan virtuaalimaailman puolella samanlainen, vuorokauden kestävä kilpailu. Perinteistä kilpa-autoilua ja e-urheilua yhdistävän Le Mansin virtuaalisen 24 tunnin kilpailun lähtöviivalla nähdään myös runsaasti suomalaisväriä.

Moottoriurheilutähtiä ja virtuaaliratojen taitajia vilisevä kilpailu ajetaan viikonloppuna rFactor 2 -simulaattorilla. Kilpailussa on mukana kahdessa autoluokassa yhteensä 50 nelihenkistä tiimiä, jotka koostuvat kahdesta perinteisen moottoriurheilun kuljettajasta ja kahdesta e-urheilijasta.

Yksi kilpailun mielenkiintoisimmista tiimeistä on kaksinkertaisen Formula 1 -maailmanmestarin Fernando Alonson ja entisen F1-tähden Rubens Barrichellon tähdittämä FA/RB Allinsports, jonka riveissä nähdään myös rovaniemeläinen Olli Pahkala ja norjalainen Jarl Teien.

Tiimikaverit tulivat yllätyksenä

Pitkällä simulaattoriurallaan muun muassa F1 Esports -sarjaa ajanut, Vegas eRace -miljoonakilpailun kolmanneksi sijoittunut ja McLarenin simutiimiä manageroinut Pahkala on pitkän linjan tekijä virtuaalisessa kilpa-autoilussa. Viime vuosina rovaniemeläinen on kilpaillut säästeliäästi ja keskittynyt muun muassa ajosimulaattoritarvikkeita valmistavan yrityksensä toimintaan, joten luvassa on tavallaan paluu kilparadoille.

Kun kiinnostusta Le Mansin 24 tunnin kilpailun virtuaaliversioon osallistumiseen kysyttiin, Pahkala ei epäröinyt. Nimekkäät tiimikaverit tulivat kuitenkin täytenä yllätyksenä.

– Ensin tuli parin välikäden kautta yhteydenotto siitä, kiinnostaisiko minua osallistuminen kilpailuun. Sanoin tietenkin kyllä. Siitä meni jonkin aikaa, kunnes simulaattoritiimini eli Team Redlinen pomo otti yhteyttä, kertoi löytäneensä tiimin ja kysyi, että vieläkö kiinnostaa. Heti perään hän heitti tiimikavereiden nimet. Vastasin, että eiköhän ajeta.

Olli Pahkala simulaattoririgin vieressä.
Le Mansin kilpailu vie Pahkalan pitkästä aikaa ajosimulaattorin rattiin.Olli Pahkalan kotialbumi

Pahkala jakaa kunniaa F1-tähtien tiimiin päätymisestä etenkin Team Redlinen managerille, joka oli vihjannut Pahkalan olevan yhä tarjolla Le Mansin kilpailuun. Alonson tiimin manageri tarttui tarjoukseen oitis.

Tiimin kokoonpano lyötiin lopullisesti lukkoon toukokuun loppupuolella. Joukkue on harjoitellut yhdessä siitä lähtien.

"Kaikesta näkee, miksi heillä on tuollaiset ansioluettelot"

Kahtena edellisvuotena Le Mansin voittoa juhlinut Alonso tavoittelee Pahkalan mukaan tosissaan voittoa myös simulaattorikilpailusta.

– Rubens ja Fernando ovat todellakin näyttäneet, miksi heillä on tuollaiset ansioluettelot perinteisen moottoriurheilun puolelta. Lähestymistapa on todella ammattimainen, eivätkä kaverit tule simulaattorikilpailuun läpsyttelemään tai leikkimään. Tottakai huulenheittoa on mukana, mutta painamme silti tosissaan töitä, jotta menestyisimme kilpailussa.

– Olemme treenanneet päivittäin yhdessä kahdesta neljään tuntia. Yhteisen treeniajan järjestäminen on tietysti välillä hankalaa, koska Rubens on Brasiliassa ja täysin eri aikavyöhykkeellä.

Fernando Alonso juhlii Le Mansin 24 tunnin ajon voittoa kesäkuussa 2019.
Fernando Alonso on juhlinut kahtena edellisvuonna Le Mansin 24 tunnin kilpailun voittoa.Eddy Lemaistre / EPA

Harjoittelemisen lisäksi myös auton säätöjä on haettu kohdilleen yhteistuumin. Telemetrian analysoinnissa ja kilpailuun valmistautumisessa apuna on ollut myös Le Mansin LMP2-luokan voittoa vuonna 2011 juhlinut Greaves Motorsport -tiimi.

– Heiltä on ollut meidän apunamme tiimi kisainsinöörejä ja projektinhallinnan ammattilaisia. He ovat tavallaan seuranneet toimintaa sivusta, suunnitelleet askeleen tai kaksi edelle ja ohjanneet toteutusta oikeaan suuntaan. Kilpailuun valmistautuminen on ollut suoraan moottoriurheilumaailmasta, mikä on ollut todella siistiä.

Alonso ja Barrichello "painaneet aivan simona töitä"

Harjoittelurupeaman alussa Pahkala ja Teien huolehtivat siitä, että Barrichellon ja Alonson simulaattorilaitteet ovat hyvin säädettyjä ja ajamiseen vaikuttavat häiriötekijät minimissään. Kun laitteet saatiin iskuun, oli työnteon vuoro.

Pahkala kertoo olevansa todella tyytyväinen siihen, kuinka hyviä kierrosaikoja 38-vuotias Alonso ja 48-vuotias Barrichello latovat harjoituksissa tauluun.

– Pojat ovat painaneet aivan simona töitä. Saatan voittaa vielä simulaattorikokemuksen ansiosta muutaman kymmenyksen verran hyvällä kierroksella, mutta Rubens ja Fernando menevät jo aikuisten oikeasti sairaan kovaa.

Jokaisen joukkueen jäsenen on ajettava kilpailun aikana vähintään viiden tunnin ja enintään seitsemän tunnin edestä, joten ajovuorot jakautuvat kuljettajille tasaisesti. Aikavyöhyke-erojen ansiosta Barrichellolla on muita tiimin jäseniä parempi mahdollisuus ajaa Euroopan yöaikaan, joten perinteisesti hankalille yövuoroillekin löytyy varma kuljettaja.

– Vauhdin on oltava tasaista. Jos kuljettaja, joka ajaa kilpailussa vähintään viiden tunnin ajan jää kärjestä sekunnin kierroksella, on kilpailu hävitty jo siinä.

Verstappenin, Norrisin ja suomalaistähden tiimi kantona kaskessa

Pahkala kertoo joukkueen tavoitelleen jo ensimmäisestä yhteisestä palaverista lähtien samaa tavoitetta, kilpailun voittoa.

Tavoitteen saavuttaminen ei kuitenkaan ole hyvästä valmistautumisesta huolimatta helppoa. Kapuloita rattaisiin saattaa tarjoilla esimerkiksi toinen F1-tähtien joukkue höystettynä suomalaisella simulaattoriosaamisella.

Max Verstappen ja Lando Norris Yhdysvaltain GP:ssä 2019.
Max Verstappen ja Lando Norris kilpailevat Le Mansissa Team Redlinen väreissä. XPB Images / AOP

Pahkalan FA/RB-tiimi ei nimittäin suinkaan ole kilpailun ainoa suomalainen menestystoivo.

Vaasalaista Greger Huttua on pidetty jopa kaikkien aikojen parhaana simulaattorikuljettajana, ja miehen taidoista kertovat muun muassa viisi iRacingin ratasarjojen maailmanmestaruutta. Mukana ovat myös Aleksi Uusi-Jaakkola (JOTA Team Redline, LMP2) ja Martti Pietilä (Porsche Esports Team, GTE).

Max Verstappenin, Lando Norrisin, Atze Kerkhofin ja Hutun tiimi (Team Redline) on aivan älytön. Ei meitä voi vauhdin puolesta aivan ykkössuosikkeina pitää, koska Verstappenin tiimissä kaikki ajavat todella kovaa.

Verstappen ja Norris edustavat nuorempaa, simulaattoreilla jo vuosia tahkonnutta F1-tähtien sukupolvea, joten lähtökohdat kilpailuun ovat kenties Alonsoa ja Barrichelloa paremmat.

Pahkalan mukaan FA/RB-tiimin kokeneiden kettujen hihassa saattaa kuitenkin olla kikkoja, joita vastustajat eivät välttämättä ole huomioineet.

– Voitto on tavoite, ei sen kummempaa. Aina lähdetään voittamaan.

Lue myös:

Valtteri Bottaksen kanssa kisannut Olli Pahkala pelaa maailman huipulla ja käy töissä – isoin voitto 50 000 dollaria

MM-rallit vaihtuivat ajosimulaattoriin, mutta Teemu Suninen on silti kova kilpailija – "Vaikka se on tietokonepeli, haluan aina voittaa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat