Suomen ensimmäinen naisten mäkihypyn maajoukkue on nyt kasassa, mutta budjetti vielä auki – Yhä useampi tyttö haluaa lentää

Nuorimmissa ikäluokissa, 6-9 -vuotiaissa on jo noin 40 prosenttia lajin harrastajista tyttöjä. Hiihtoliitossa uskotaan, että ennen pitkään lajin parissa on yhtä paljon tyttöjä ja poikia.

naisten mäkihyppy
Naisille oma mäkihypyn maajoukkue
Naisille oma mäkihypyn maajoukkue

Monen nuoren tytön esikuva löytyy tuoreesta Suomen ensimmäisestä naisten mäkihypyn maajoukkueesta. Joukkueessa hyppäävät rovaniemeläinen Jenny Rautionaho ja lahtelaiset Susanna Forsström, Julia Kykkänen ja Julia Tervahartiala. Heidän valmentajansa on Ossi-Pekka Valta.

Julia Kykkänen on pioneeri naisten mäkihypyn edelläkävijänä. Hän osallistui ensimmäisenä suomalaisena naisena nuorten mäkihypyn MM-kilpailuihin vuonna 2008 Puolan Zakopanessa.

Oma maajoukkue mahdollistaa nyt paremmat sponsorisopimukset, sillä hyppääjien budjetti on ollut todella pieni. Mäkihypyn budjetti junioreista maajoukkueisiin on viime vuodet ollut luokkaa 300-400 000 euroa vuodessa.

Julia Kykkänen on huomannut nuorten tyttöjen kasvaneen kiinnostuksen lajia kohtaan.

– Tottakai hieno juttu, että koko ajan tulee nuoria innokkaita tyttöjä lisää. Silloin omana junnuaikanani ei muita tyttöjä juuri ollut, Kykkänen kertoo.

Julia Kykkänen on raivannut tietä naisten mäkihypylle Suomessa ja maailmalla.
Julia Kykkänen on raivannut tietä naisten mäkihypylle Suomessa ja maailmalla.Markku Lähdetluoma / Yle

Vihdoinkin oma maajoukkue naisille

Julia Kykkänen on jo vuosien ajan kuulunut Suomen maajoukkueeseen, mutta nyt naiset ovat saaneet ensimmäistä kertaa oman neljän hengen joukkueen.

– Totta kai se on hieno juttu, mutta en tiedä vielä vaikuttaako se budjettiin. Oma tähtäin on asetettu Pekingin talviolympialaisiin.

Molempia maajoukkueita, miesten ja naisten, tulisi nyt tukea samalla tavalla, Kykkänen sanoo.

Maajoukkueeseen nimetty Susanna Forsström uskoo, että naisten joukkueen nimeäminen parantaa naishyppääjien asemaa. Toiveita paremmasta on.

– Tässä on jo pari vuotta menty oikeaan suuntaan ja naishyppääjien budjetitkin ovat vähän kasvaneet. Paljon silti pitää vielä tehdä, Forsström tuumaa.

Lue lisää: Yhdistetyn tytöt pääsivät vihdoin MM-tasolle – talviurheilun tasa-arvossa riittää tekemistä

Naisten maajoukkueen valmentaja Ossi-Pekka Valta uskoo, että urheilijoille on hyvä asia, että heidät on nimetty maajoukkueeseen.

– On nyt kokonainen joukkue, jonka jäsenet osallistuvat maailmancupin kilpailuihin ja myöskin joukkuekisoihin, Valta sanoo.

Naisten maajoukkueeseen nimetty lahtelainen Susanna Forsström keskustelemassa joukkueen valmentajan Ossi-Pekka Vallan kanssa.
Naisten maajoukkueeseen nimetty lahtelainen Susanna Forsström keskustelemassa joukkueen valmentajan Ossi-Pekka Vallan kanssa.Markku Lähdetluoma / Yle

Valta kertoo, että kesän osalta kilpailut alkavat elokuussa kesä-GP -kisoilla Tsekin Frenstatissa. Sitten tulee myös Continental Cup ja FIS Cup -kilpailuja, joihin joukkue ottaa osaa.

– Tulevana talvena tietysti häämöttää jo hiihdon MM-kilpailut Oberstdorfissa.

Omia sponsorisopimuksia naisten joukkueelle

Naisten oma joukkue tuo mahdollisuuden myös omiin sponsorisopimuksiin. Tähän asti asusteissa, suksissa ja kypärissä ovat olleet samat sponsorinimet kuin miestenkin. Jatkossa naisten joukkueella voi olla täysin omia sponsorisopimuksia.

– Myös meille aukeaa nyt uria myydä omia suksi- ja kypäräpaikkoja yrityksille, Valta sanoo.

Mutta miksi vasta nyt naisille saadaan oma mäkimaajoukkue, vaikka naiset ovat kuuluneet maajoukkueeseen jo vuosien ajan? Naishyppääjät kokevat usein jäävänsä heikommalle leiritysten, kisamatkojen ja taloudellisen tuen osalta verrattuna mieskollegoihin.

Suomen Hiihtoliiton varapuheenjohtaja Lauri Kettunen kertoo, että Suomessa on ollut hieman sellainen kulttuuri, että uusiin asioihin urheilupiireissä on reagoitu hitaasti.

– Emme ole koskaan olleet edelläkävijöitä. Onnellista on, että nyt meillä on ryhmä naisurheilijoita, jotka pystyvät osallistumaan myös joukkuekisoihin. Latua avataan nyt myös nuoremmille sukupolville.

Lahden mäkimonttuun on mukava liidellä kesälläkin, ison mäen alla on maauimala.
Lahden mäkimonttuun on mukava liidellä kesälläkin, ison mäen alla on maauimala.Markku Lähdetluoma / Yle

Kettusen mukaan iso haaste on siinä, että naisten ja miesten urheilu ei ole vielä kansainvälisellä tasolla tasavertaisessa asemassa.

– Maastohiihdossa järjestetään naisten ja miesten kilpailut yhdessä, mäkipuolella ei tällaista vielä ole. Tämä johtaa siihen, että kulurakenne naisten puolella on paljon raskaampi, Kettunen sanoo.

Kettunen kertoo, että mäkihypyn budjetti junioreista maajoukkueisiin on viime vuodet ollut luokkaa 300 000-400 000 euroa vuodessa. MM-kilpailuissa ja olympiakisoissa naisten ja miesten takana on samat resurssit, joten niissä voi sanoa menojen jakautuvan tasan urheilijoiden suhteessa.

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen sanoo, että tulevan kauden budjetista ei voi kertoa vielä mitään, koska koronakevät sekoitti pakkaa sen verran pahasti. Neuvottelut ovat tältä osin kesken.

Lue lisää: Julia Kykkänen asuu yhä kotona – "Huippu-urheilijan elämä ei olisi mahdollista, jos asuisin vuokralla"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat