1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. jalkapallo

Jalkapallotähdet palaavat Kiinaan, liigakausi yhä varmuutta vailla

Guangzhou Daily -sanomalehden mukaan Kiinan Superliigan tavoitteena oli jakaa 16 joukkuetta kahteen lohkoon.

Dalianin valmentaja Rafael Benitez lensi Kiinaan maanantaina Kuva: AOP

Kiinan urheiluviranomaiset hylkäsivät jalkapallon Superliigan aikeen aloittaa Kiinan pääsarja kahdella paikkakunnalla. Sarjan piti alkaa 22. helmikuuta, mutta kauden alku siirtyi jo tammikuussa koronaviruspandemian puhjettua Kiinassa.

Merkki uudesta alusta on, että osa liigan ulkomaalaispelaajista on palannut Kiinaan. Esimerkiksi Dalianin nimekäs valmentaja Rafael Benitez lensi Kiinaan maanantaina ja Evergranden viime kauden tähti Paulinho tiistaina. He aloittavat kahden viikon karanteenilla.

Guangzhou Daily -sanomalehden mukaan liigan tavoitteena oli jakaa 16 joukkuetta kahteen lohkoon: etelälohko Guangzhouhun ja itälohko Shanghain ja Suzhoun alueelle. Lehden mukaan vaihtoehdoksi Guangzhoulle on nousemassa Dalian.

Kauden on määrä alkaa heinäkuussa. Pelipaikkojen etsimisen lisäksi liigan suunnitelmia voivat estää hiljattain tavatut uudet koronavirustapaukset Pekingissä.

Lue myös:

Maalivahti järkyttyi erotuomarin rasistisesta heitosta Ruotsin jalkapalloliigassa – avautui asiasta vasta vuotta myöhemmin: "Aivan sairasta"

Sky Sports: Mestarien liiga pelataan loppuun 12 päivässä