Snookerlegenda Willie Thorne kuoli vain 66-vuotiaana – rakastettu persoona kantoi valtaosan elämästään raskasta salaisuutta, josta vain harvat tiesivät

Arvostetuimpiin snookerpersooniin kuulunut Willie Thorne menehtyi keskiviikon vastaisena yönä.

snooker
Willie Thorne jätti snookeriin lähtemättömän jäljen.
Willie Thorne jätti snookeriin lähtemättömän jäljen.imago sportfotodienst / All Over Press

Britannian urheilujulkaisujen ykköspuheenaiheesta ei ollut keskiviikkoaamuna epäselvyyttä. Snookerin kulttihahmo Willie Thorne menehtyi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Espanjan Torreviejassa sijaitsevassa sairaalassa. Leukemiaa sairastanut Thorne oli 66-vuotias.

Urheilusivujen lisäksi sosiaalinen media täyttyi entisten ja nykyisten snookerammattilaisten sekä Britannian vaikutusvaltaisimpien urheilijoiden suruviesteistä.

– Olen syvästi suruissani kuultuani, että ystäväni Willie Thorne on kuollut. Hän oli upea snookerpelaaja ja miellyttävä ihminen, joka pussitti viimeisen mustansa aivan liian varhain. Lepää rauhassa, Willie, Englannin jalkapallolegenda Gary Lineker kirjoitti Twitterissä.

Lineker, 59, oli yksi miljoonista briteistä, jotka innostuivat snookerista väritelevisioiden yleistyessä 1970-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä Leicesterissä syntyneestä Linekeristä tuli Englannin jalkapallon valovoimaisin pelaaja, mutta osansa kaupungin ylpeydestä sai myös toinen paikallinen, Linekerin hyvä ystävä Willie Thorne.

Kun snookerbuumi oli räjähtänyt valloilleen, Lineker oli vasta lupaus ja Thorne yksi lajin tunnetuimmista tähdistä. Thorne ja Lineker ystävystyivät jo varhain, ja Lineker vietti vapaa-ajastaan leijonanosan Thornen pyörittämällä snookersalilla.

Paikallinen lehdistö teki satoja lehtiartikkeleita kaksikosta, jota yhdisti palo snookeriin. Linekerin paras lyöntisarja snookerissa on kunnioitettavat 132 pistettä.

Vuosi 1985 oli Leicesterissä kaksijakoinen. Päähuomio oli luonnollisesti Linekerissä, joka siirtyi Evertoniin. Sen sijaan Thorne ihastutti edelleen leicesteriläisiä voittamalla lajin suurimpiin turnauksiin kuuluvan The Classicin juuri ennen MM-kisoja. Kauden kohokohdassa hän kärsi kuitenkin yllätystappion heti ensimmäisellä kierroksella.

Thornen jättipotti oli lähellä vielä saman vuoden joulukuussa, kun hän eteni snookerin toiseksi suurimman rankingturnauksen, UK Championshipin, finaaliin. Thorne karkasi finaalivastustajaltaan Steve Davisilta 13–8-eräjohtoon ja oli jo pallon päässä lukemista 14–8. Sinisellä pallolla Thorne kuitenkin sortui helppoon ohilyöntiin, joka on lähtemätön osa snookerhistoriaa.

Käsittämättömän ohilyönnin seurauksena finaali kääntyi päälaelleen. Thorne hävisi Davisille lopulta erin 14–16. Vuosien päästä ohilyöntiin löytyi selittäviä tekijöitä.

Leicesterin suuret miehet rannalla. Willie Thorne ja Gary Lineker viettivät aikaa Espanjassa kesällä 1986, kun Lineker oli solminut sopimuksen FC Barcelonan kanssa.
Leicesterin suuret miehet rannalla. Willie Thorne ja Gary Lineker viettivät aikaa Espanjassa kesällä 1986, kun Lineker oli solminut sopimuksen FC Barcelonan kanssa.All Over Press

Kuuluisuus oli kaksiteräinen miekka

Britannian 1980-luvun snookerbuumia voi hahmottaa parhaiten tv-katsojaluvuilla. Niissä nähtiin piikki vuoden 1985 MM-turnauksessa – kilpailussa, jossa Thorne epäonnistui heti avauskierroksella. Tuolloin Steve Davisin ja Dennis Taylorin välisen MM-finaalin ratkaisuhetkiä seurasi keskiyöllä 18,5 miljoonaa katsojaa, siis joka kolmas britti.

Niin Davis, Taylor kuin Thorne olivat julkisuuden aallonharjalla, sillä he kuuluivat manageri Barry Hearnin perustamaan Matchroom-snookertalliin. Jäsenyys tarkoitti 1980-luvulla auvoisia aikoja. Hearn piti huolen, että kukin Matchroomin pelaaja pääsi paistattelemaan parrasvaloissa, oli kyse vierailusta television ajankohtaisohjelmissa tai partavesimainoksesta.

Toukokuussa 1986 Matchroomin pelaajat tunkivat jopa radioaalloille, kun pop-duo Chas & Dave levytti pelaajien kanssa Snooker Loopy -kappaleen. Raita nousi brittien listalla parhaimmillaan kuudenneksi soitetuimmaksi kappaleeksi.

Thornella ei ollut pälvikaljunsa takia asiaa hiusbisnekseen, mutta Britannian yleisradioyhtiö BBC halusi hänen äänensä ja lajitietämyksensä. BBC palkkasi Thornen selostajaksi ja asiantuntijaksi, mikä jälkikäteen katsottuna sementoi Thornen aseman snookerlegendojen joukossa.

– Monelle britille Willie Thorne on synonyymi snookerille. Ihmistuntemus ja puhumisen taidot olivat asioita, joissa hän oli elementissään. Jos päätyisi autiolle saarelle ja tarvitsisi läppäkaverin, Thorne olisi listalla, Suomen ainoa snookerammattilainen Robin Hull muistelee Thornea Yle Urheilulle.

Kun Hull muutti ensi kertaa Britanniaan 1993, Thornen sädekehä pelaajana oli jo himmentynyt huippuvuosista. Televisiossa tilanne oli päinvastainen. Pinnan alla kuitenkin myrskysi. Tv-valojen sammuttua Thorne vietti yhä enemmän aikaa uhkapelien parissa.

– Snookeryhteisöä voi kutsua perhepiiriksi, joten asia oli pelaajien keskuudessa suhteellisen hyvin tiedossa. Harvalla kuitenkin. Lahjakkaana puhujana hän oli hyvä pitämään vakavimmat ongelmansa piilossa, Hull, 45, sanoo.

Thorne jäähdytteli pelaajana pitkään ja lopetti uransa virallisesti vasta 2001. Thorne kommentoi uhkapelaamistaan ensi kertaa vuonna 2004, kun hän paljasti Guardianin haastattelussa lyöneensä vetoa selostamastaan snookerottelusta.

Thorne oli saanut tietää, että vuoden 1991 maailmanmestari John Parrott joutuisi pelaamaan lainakepillä. Parrotin oma snookerkeppi oli varastettu ottelua edeltävänä iltana. Jo valmiiksi veloissa ollut Thorne sai julkisuustatuksensa ansiosta lainattua rahaa ja löi 38 000 punnalla vetoa, että Parrott häviäisi ottelun.

Parrott aloitti huonosti, mutta loppujen lopuksi Thorne joutui oksennusta pidätellen selostamaan yhden kuuluisimmista vetotappioistaan. Myöhemmin Thorne kertoi nielaisseensa uhkapelikoukun jo 16-vuotiaana eli vuonna 1970.

– Uhkapelaaminen vaikutti häneen snookerpelaajana. Se vaikutti hänen kykyynsä sietää snookerissa eteentulevia hyviä ja huonoja hetkiä: vastustaja oli muka aina onnekkaampi kuin hän. Hänestä tuli vainoharhainen, mikä puolestaan esti häntä pysymästä hetkessä ja kilpailemasta taitotasollaan, Thornen kanssa valmennustöitä tehnyt Alan Bell, 66, kertoo Yle Urheilulle.

– Wilbur halusi voittaa maailman, mutta se ei ole tietenkään mahdollista, Bell lisää.

Willie Thorne oli tunnetuimpia snookerpelaajia 1970- ja 1980-luvulla. Kuva vuodelta 1976.
Willie Thorne oli tunnetuimpia snookerpelaajia 1970- ja 1980-luvulla. Kuva vuodelta 1976.Getty Images

Esimerkkinä voittamisen maksimoinnista käy aiemmin mainittu vuoden 1985 UK Championshipin finaali. Sen voittaminen olisi tuonut Thornelle yhden arvostetuimmista titteleistä ja 24 000 puntaa, mutta Thorne löi voittonsa puolesta vetoa vielä 100 000 puntaa.

Näin ollen finaalin kääntänyt käsittämätön ohilyönti saa ainakin osittain inhimillisiä piirteitä. Paine oli yksinkertaisesti liikaa.

Lopun alkua

Kuten paatuneilla uhkapelaajilla yleensä, seinä tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. Vuonna 2015 kyynelehtivä Thorne tunnusti julkisesti, että hänen uhkapelivelkansa ovat yli miljoona puntaa. Salaisuus oli tullut julki.

Hänen vaimonsa, entinen Miss Britannia Jill Saxby, onnistui estämään Thornen yrityksen tehdä itsemurha. Kyseessä oli jo toinen väliintulo, sillä Thorne oli yrittänyt riistää henkensä jo vuonna 2002.

Willie Thorne ja Jill Saxby istuivat rinnakkain, kun Thorne tunnusti julkisesti kärsivänsä vakavasta uhkapeliriippuvuudesta.
Willie Thorne ja Jill Saxby istuivat rinnakkain, kun Thorne tunnusti julkisesti kärsivänsä vakavasta uhkapeliriippuvuudesta.Ken McKay/ITV/Shutterstock/All Over Press

Jos epätoivoa ei ollut jo tarpeeksi, Thorne sairastui eturauhassyöpään ja sai pienen halvauksen. Näistä Thorne selvisi vielä työkykyiseksi, mutta lopun alkua oli ilmassa kesällä 2018, kun Thorne putosi BBC:n selostuskokoonpanosta.

Thorne ja Saxby erosivat vuonna 2019, minkä jälkeen ulosottomies otti haltuunsa Thornen asunnon. Tämän jälkeen Espanjaan lähteneen Thornen terveys heikkeni merkittävästi, ja maaliskuussa hän kertoi sairastavansa leukemiaa.

Thornen kanssa puhelimitse yhteyttä pitäneen Bellin mukaan pidetyn snookerpersoonan viimeiset elinkuukaudet olivat kivuliaita.

– Saatuaan diagnoosin leukemiasta Willie ei päässyt kunnolla ylös sängystä, koska hänellä oli kovia jalkakipuja. Soittelimme tasaisin väliajoin, ja joka kerta Willie oli heikommassa ja heikommassa kunnossa. Hänen immuunijärjestelmänsä petti pala palalta.

– Lopulta hän kertoi pystyvänsä puhumaan vain niin, että puhelin oli asetettu hänen olkapäälleen, koska hän ei pystynyt nostamaan enää käsiään. Se oli hyvin surullista, Bell sanoo.

Thorne joutui viime viikolla sairaalaan, josta ei enää palannut.

Thornella oli kolme aikuista lasta hänen ensimmäisestä avioliitostaan Fiona Walkerin kanssa.

Perintö jää elämään

Elämän traagisista käänteistä huolimatta snookerpiirit muistavat Willie Thornen yhtenä merkittävimpänä pelaajana lajin evoluutiossa.

Jos Alex Higgins loi 1970-luvulla pohjaa hyökkäävälle pelityylille, jossa punaisten pallojen pakkaa pyritään levittämään nopeasti ja luomaan tätä kautta mahdollisuuksia rakentaa suuria lyöntisarjoja, Thorne tuotteisti ajatusta tehokkaasti 1980-luvulla lukuisilla opetusvideoilla.

Tämä kohtaaminen muistetaan. 17-vuotias Stephen Hendry haastoi MM-debyytissään Willie Thornen vuonna 1986. Kamppailu päättyi 10–8 Thornelle, joka antoi Hendrylle aplodit kypsästä pelistä. Hendry voitti 1990-luvulla ennätykselliset seitsemän maailmanmestaruutta.
Tämä kohtaaminen muistetaan. 17-vuotias Stephen Hendry haastoi MM-debyytissään Willie Thornen vuonna 1986. Kamppailu päättyi 10–8 Thornelle, joka antoi Hendrylle aplodit kypsästä pelistä. Hendry voitti 1990-luvulla ennätykselliset seitsemän maailmanmestaruutta.John Sherbourne/Associated Newspapers/Shutterstock/All Over Press

Vaikka snookerpiireissä on yleisesti vallalla näkemys, ettei Thorne pystynyt ulosmittaamaan lahjakkuuttaan, hänet tunnettiin jo uransa aikana lempinimellä Mr. Maximum. Lempinimellä viitattiin Thornen kykyyn tehdä harjoituksissa maksimibreikkejä, joissa pelaaja pussittaa jokaisen pöydällä olevan 15 punaisen pallon jälkeen mustan pallon ja lopuksi väripallot arvojärjestyksessä pienimmästä suurimpaan.

– Hänen taitonsa käsitellä valkoista palloa oli harjoituksissa ensiluokkaista. Parin punaisen jälkeen hän saattoi kysyä, haluanko nähdä maksimibreikin. Se oli 1970- ja 1980-luvulla aivan poikkeuksellista, Bell muistelee.

Thorne onnistui tekemään maksimihistoriaa myös kilpatasolla, kun hän onnistui ensimmäisenä 147 pisteen lyöntisarjassa UK Championship -turnauksessa vuonna 1987. Ammattilaistasolla on tähän päivään mennessä nähty kaikkiaan jo 156 maksimibreikkiä, mutta Thornen täydellinen suoritus oli vasta neljäs laatuaan.

Willie Thorne ja John Virgo selostamassa BBC:n lähetystä Masters-turnauksessa vuonna 2010.
Willie Thorne ja John Virgo selostamassa BBC:n lähetystä Masters-turnauksessa vuonna 2010.Getty Images

Ääni on kuitenkin se, joka jää elämään voimakkaimmin. Snookerin selostamisessa kyky hahmottaa peliä pelaajan silmin on tärkeää, jotta selostaja voi avittaa katsojaa ymmärtämään, mitä pelaaja yrittää tehdä paitsi seuraavalla lyönnillään myös usean lyönnin kuluttua. Vertailtaessa snookerin selostajia Robin Hull sijoittaa Thornen jaetulle ykköspaikalle.

– Nykyisin Alan McManus ja Neal Foulds ovat kaksikkona uuden selostajasukupolven kärkeä, mutta pitkällä kaavalla Clive Everton ja Willie Thorne ovat kommentaattoreina aivan omaa luokkaansa, Hull sanoo.

– Thorne oli erittäin pidetty hahmo, samaa kaliiberia kuin esimerkiksi Jimmy White. Kun voitin Shootoutin vuonna 2016, Thorne näki vaivaa ja selvitti puhelinnumeroni ja lähetti henkilökohtaisen onnitteluviestin. Kyllä se jotain kertoo hänestä ihmisenä. Vaikka hänellä oli vaikeutensa ja sen takia varmasti myös vihamiehensä, hän oli snookerpiireissä pidetyimpiä henkilöitä. Ihmisen ihminen, Hull sanoo.

Lue lisää:

Kun aikuisten miesten itkulle ei ollut tulla loppua – kansan snookermestari Jimmy White on häkellyttävä sukupolvikokemus, jota vain harva suomalainen voi ymmärtää

Finninaamainen teini sai yli 100 000 000 kiinalaista sekoamaan – ennennäkemätön snookerilmiö sai alkunsa kaikessa hiljaisuudessa kaukana kotoa

New Yorkissa asuva Mika Immonen havahtui Manhattanilla aavemaiseen tilanteeseen ja päätti lähteä kaupungista – biljarditähden mukaan USA on pöyristyttävässä tilassa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat