Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Rallicrossin MM-sarjaa ajetaan Suomessa elokuussa – Yle näyttää osakisan

Rallicrossin MM-sarjaa on ajettu Suomessa edellisen kerran kuusi vuotta sitten.

ralliautoilu
Niclas Grönholm lähikuvassa.
Niclas Grönholm, joka sijoittui MM-sarjassa viime kaudella neljänneksi.Tomi Hänninen

Suomi isännöi rallicrossin MM-sarjan toista osakilpailua elokuussa. Suomi sai kisan, kun MM-sarja järjesteli kalenteriaan uusiksi koronaviruspandemian takia.

Suomalaisista viime vuosien menestynein kuski on ollut Niclas Grönholm, joka sijoittui MM-sarjassa viime kaudella neljänneksi.

Kahden kilpailun viikonloppu ajetaan Kouvolan moottoriradalla 29.–30. elokuuta. Rallicrossin MM-sarjaa on ajettu Suomessa viimeksi kuusi vuotta sitten. Kisat nähdään Ylen kanavilla.

– Onhan tämä valtavan hienoa, että suomalaiseen autourheiluosaamiseen luotetaan maailmalla, ja saamme mahdollisuuden järjestää rallicrossin MM-osakilpailun Suomessa, kertoo tapahtuman johtaja Sami Puumalainen tiedotteessa.

– Nopealla aikataululla ollaan pystytty rakentamaan paketti kasaan ja ammattimaisten tekijöiden sekä hyvien yhteistyökumppaneiden avulla pystymme mahdollistamaan kisan toteuttamisen.

Tänään julkistettiin myös, että kausi alkaa Ruotsin Höljesissä viikkoa ennen Suomen osakilpailua. Kauteen kuuluu kahdeksan kisaviikonloppua. Suomen jälkeen syyskuussa ajetaan Latvian Riiassa sekä lokakuussa Belgian Spassa, Portugalin Montalagressa, Espanjan Barcelonassa ja Arabiemiirikuntien Abu Dhabissa. Marraskuussa ei ole kisoja, mutta kausi päättyy 12.–13. joulukuuta Saksan Nürburgringille.

Koronavirus on runnellut rallicrossinkin MM-kalenteria, eikä kausi ole vielä alkanut. Tänään julkistettiin, että kausi alkaa Ruotsin Höljesissä viikkoa ennen Suomen osakilpailua. Kauteen kuuluu kahdeksan kisaviikonloppua.

Rallicrossin MM-sarjaa on ajettu Suomessa viimeksi kuusi vuotta sitten.

Rallicrossin MM-sarjan kilpailukalenteri 2020:

22.–23. 8. Höljes, Ruotsi (kaksi kilpailua yhdessä tapahtumassa),

29.–30. 8. Kouvola (kaksi kilpailua yhdessä tapahtumassa),

19.–20. 9. Riika, Latvia (kaksi kilpailua yhdessä tapahtumassa),

3.–4. 10. Spa-Francorchamps, Belgia,

10.–11. 10. Montalagre, Portugali,

17.–18. 10. Barcelona, Espanja,

30.–31. 10. Abu Dhabi, Arabiemiiriraatit,

12.–13. 12. Nürburgring, Saksa.

Lue myös:

Kolmannen sukupolven kilpa-ajajan Niclas Grönholmin tie rallicrossin huipulle on kulkenut monen lajin kautta – "Isäni rallivuosista en muista paljon"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat