Suora

  • Urheiluruutu

Kansainvälinen jääkiekkoliitto puolustaa Venäjää ainoana lajiliittona, kun oikeustaistelu neljän vuoden dopingpannasta alkaa – puheenjohtaja Fasel kertoo syyn Yle Urheilulle

Maailman antidopingtoimisto Wada päätti viime joulukuussa, että Venäjä suljetaan kansainvälisestä urheilusta neljäksi vuodeksi. CAS käsittelee asiaa marraskuussa.

doping
IIHF:n puheenjohtaja René Fasel ja Venäjän presidentti Vladimir Putin katselevat jääkiekko-ottelua yhdessä.
IIHF:n puheenjohtaja René Fasel ja Venäjän presidentti Vladimir Putin katselivat jääkiekko-ottelua yhdessä vuonna 2019.Mikhail Svetlov/Getty Images

Kansainvälinen jääkiekkoliitto on ainoa lajiliitto, joka puolustaa dopingskandaalissa ryvettynyttä Venäjää oikeudessa.

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS käsittelee marraskuussa suullisesti Venäjän viime joulukuussa saamaa dopingpannaa. Maailman antidopingtoimisto Wada päätti joulukuussa, että Venäjä suljetaan kansainvälisestä urheilusta neljäksi vuodeksi dopingnäytteiden manipuloinnin takia.

Lisäksi Wada suositteli, ettei Venäjälle myönnetä suurten urheilutapahtumien järjestämisoikeuksia tulevina vuosina. Jo myönnetyt tapahtumat pitäisi toimiston mukaan perua, mikäli se on mahdollista.

Marraskuun kuulemisessa on paikalla useita toimijoita: Kansainvälinen olympiakomitea, Kansainvälinen paralympiakomitea, Venäjän olympiakomitea, Venäjän paralympiakomitea, useita venäläisurheilijoita ja Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF.

IIHF:n puheenjohtaja René Fasel kertoo Yle Urheilulle, että liitto aikoo puolustaa Venäjää asiassa.

– Ei ole oikein, että Venäjän jääkiekkoliittoa rangaistaan tässä asiassa. Olemme kollektiivista rangaistusta vastaan. Esimerkiksi Sotshin olympialaisissa Venäjän miesten jääkiekkomaajoukkue ei todellakaan ollut mukana skandaalissa. Silti Venäjää rangaistiin jo Korean olympialaisissa. He eivät saaneet pelata peliasuissaan, eikä heidän kansallishymniään soitettu, Fasel kommentoi.

Heidän on löydettävä ihmiset, jotka ovat vastuussa ja rangaistava heitä, eikä heitä, jotka eivät varmasti olleet Sotshissa mukana skandaalissa. Tämä on hyvä syy puolustaa Venäjän jääkiekkoliittoa.

René Fasel

Fasel sanoo, että Venäjän sulkemisella kansainvälisestä urheilusta olisi IIHF:lle suuria haittavaikutuksia. Jos Wadan päätös menee sellaisenaan CASissa läpi, iskisi se Faselin mukaan eri MM-kisojen fani- ja sponsorimäärään.

– Järjestäjille kielto ei ole hyvä. Tämä ei ole oikea tapa rangaista. Heidän on löydettävä ihmiset, jotka ovat vastuussa ja rangaistava heitä, eikä heitä, jotka eivät varmasti olleet Sotshissa mukana skandaalissa. Tämä on hyvä syy puolustaa Venäjän jääkiekkoliittoa.

Sen Fasel jättää kuitenkin puhelussa mainitsematta, etteivät venäläisyritykset ole IIHF:n yhteistyökumppaneita. Venäjälle on tosin myönnetty vuoden 2023 jääkiekon MM-kisat. Arvokisoissa voi IIHF:n yhteistyökumppaneiden lisäksi olla useampia sponsoreita.

Sveitsiläispuheenjohtaja vakuuttaa, että IIHF rientäisi hätiin samassa tilanteessa myös muiden jäsentensä kohdalla.

– Meidän roolimme liittona on suojella jäseniämme, myös Suomea, Ruotsia ja Tshekkiä.

CASin loppuvuodesta antama päätös asiassa on urheiluoikeuden asiantuntijan Olli Rausteen mukaan lopullinen, eikä siitä voi enää valittaa.

Yksimielinen päätös

Yle Urheilun tietojen mukaan jokaiselta IIHF:n hallituksen jäseneltä on kysytty mielipidettä siitä, lähteekö liitto jo tässä vaiheessa puolustamaan Venäjää.

Faselin mukaan lähtemisestä käytiin perinpohjainen keskustelu ja päätös oli yksimielinen.

– En ikinä puheenjohtajana etenisi näin hienovaraisessa asiassa ilman hallituksen hyväksyntää. Ei ole reilua IIHF:lle tai Venäjän jääkiekkoliitolle, että kaikkia Venäjällä rangaistaan. Niin ei saisi ikinä tehdä.

Vielä ei tiedetä, kuka IIHF:stä menee CASiin kuultavaksi, mutta todennäköisesti vastuu osuu puheenjohtaja Faselille.

– Olen valmis kuultavaksi, jos minua halutaan kuulla. Meillä ei ole mitään salattavaa, emmekä tee mitään laittomuuksia.

Fasel kertonut aiemmin Venäjä-rakkaudestaan

Puheenjohtaja Fasel itse on aiemmin kertonut avoimesti suhteestaan Venäjään. Joulukuussa hän kommentoi venäläiselle uutistoimisto TASSille (siirryt toiseen palveluun), että häntä on houkuteltu töihin Aasiaan, kunhan hallituskausi IIHF:ssä päättyy. Haastattelussa TASS kysyi, olisko Fasel valmis lähtemään KHL:ään.

– Minulla on paljon mahdollisuuksia. Minulla on kokemusta ja olen varma, että jos minun apuani tarvitaa, olen valmis auttamaan. Rakastan Venäjää, joten olisi todella suuri ilo lähteä sinne auttamaan, hän kommentoi viime vuonna.

Samassa haastattelussa Fasel kertoi, että häntä oli pyydetty mukaan Kiinan olympiaprojektiin. Pyyntöön hän oli vastannut, että ehkä hän kuitenkin haluaisi suunnata Venäjälle.

– Kunhan pääjohtajakauteni päättyy, niin katsotaan, Fasel kommentoi.

Venäjän joukkue juhlii MM-hopeaa jääkiekossa vuonna 2019.
Venäjä on merkittävä toimija kansainvälisessä jääkiekossa. Viime keväänä miesten jääkiekkojoukkue juhli MM-pronssia.RvS.Media/Robert Hradil/Getty Images

Sveitsiläinen Fasel sai koronakriisin vuoksi yhden ylimääräisen jatkokauden IIHF:n johdossa, kun jokavuotinen liiton kongressi piti perua. Kongressissa oli tarkoitus tehdä henkilövalinnat ensi vuodesta eteenpäin IIHF:n hallitukseen. Seuraavat valinnat tehdään vasta elokuussa 2021.

Myös tuleva hallitus työskentelee poikkeuksellisesti viisi vuotta. Valmistautuminen vuoden 2026 talviolympialaisiin haluttiin rauhoittaa, eikä päättää uusista henkilövalinnoista vain pari kuukautta ennen kisoja.

Fasel on toiminut IIHF:n puheenjohtaja kesäkuusta 1994 lähtien. Pari vuotta sitten Fasel kertoi TASSille, ettei hän aio jatkaa puheenjohtajana enää kuluvan hallituskauden jälkeen.

Lue myös:

Venäjä saa olla mukana loppuvuoden kansainvälisissä kilpailuissa – neljän vuoden pannaa käsitellään vasta marraskuussa

Maailmanmestarit vetosivat avoimella kirjeellä Putiniin – "Olemme sekasorron ja lajin tuhon partaalla"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat