Kaikkien aikojen etenijäkuningas palasi isoveljensä alaisuuteen ja vahvistaa Superpesiksen yllättäjäehdokasta – sarjan konkarijoukkue on valmis rikkomaan tutun kärkinelikon

Pattijoen kokeneella ryhmällä on kaikki edellytykset haastaa tuttu kärkinelikko torstaina alkavalla miesten pesäpallokaudella. Mitalitavoitteen toteutumiseksi Haapakosken veljeksiltä tarvitaan vahvaa panosta.

pesäpallo
Jussi ja Sami Haapakoski Pattijoen treeneissä.
Jussi ja Sami Haapakoski yrittävät auttaa Pattijokea kohti menestystä. Veljesten demonstroima perinteikäs hutunkeitto vaihtuu koronan takia tänä kesänä kolikonheittoon ainakin alkukaudeksi.Marko Väänänen / Yle

Pattijoen Urheilijoiden seurahistorian ainoasta mestaruudesta on kulunut 12 vuotta, ja edellinen mitalikin on kahdeksan vuoden takaa. Viime vuosina mitalipeleissä on nähty tuttu nelikko, kun Vimpelin Veto, Sotkamon Jymy, Kouvolan Pallonyöjät ja kaksi edellistä mestaruutta kahminut Joensuun Maila ovat miehittäneet neljä ensimmäistä sijaa.

Nyt Raahessa uskalletaan jälleen puhua realistisesti mitalimahdollisuudesta.

– Mitali on joukkueen yksimielinen tavoite. Haluamme olla varteenotettava haastaja ja inhottava vastustaja kaikille joukkueille. Se kärkinelikko halutaan rikkoa ja mennä sinne sekaan kiusaamaan heitä, toista kauttaan pelinjohtajana aloittava Jussi Haapakoski sanoo.

– Joukkueessa on positiivinen ja mukava hytinä. Ryhmä on vahvistunut ja meillä oli nousujohteinen viime kausi. Nyt on toinen vuosi itselläkin tässä, ja kaikki on ehkä vähän helpompaa.

Pattijoen tavoite ei ole haihattelua. Jo ennestään kokenut ryhmä vahvistui kaikkien aikojen etenijällä Sami Haapakoskella, joka palasi kymmenen Vimpelissä vietetyn kauden jälkeen takaisin Raaheen. 38-vuotiaan legendan lisäksi joukkue sai houkuteltua myös nopean ja kehityskelpoisen Severi Piispasen, 22, Alajärven Ankkureista joukkueen kärkietenijäksi.

Lisäksi kärkiryhmissä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Mestari JoMa menetti Tuomas Jussilan Imatralle ja Juha Niemen Tampereelle, mutta sai Antti Hartikaisen Kouvolasta.

KPL puolestaan vahvisti rivejään legenda Toni Kohosella sekä kaikkien aikojen lyöjäkuninkaalla Jere Dahlströmillä. Vimpelistä lähti Haapakosken lisäksi suomensarjaan siirtynyt lukkari Janne Heimonen, eikä kärkietenijä Teemu Isoketokaan ainakaan aloita kautta seuran ykkösjoukkueessa.

Niin, Haapakoski ja Haapakoski. Veljekset ovat jälleen yhdessä, mutta verrattuna Vimpelin kahdeksaan yhteiseen vuoteen, isoveli-Jussilla, 42, on kakkospelinjohtajan roolin sijaan ykköspomon viuhka kädessään. Pikkuveljen mukaan asetelmassa on paljon tuttua.

– Vähän enemmän varmaankin joutuu nyt kuuntelemaan, kun hän on ykköspelinjohtaja, mutta en aio heitellä häntä räkäpalloilla palavereissa. Mitään erikoiskohtelua ei ole, enkä sitä myöskään halua, pesäpalloelämän ulkopuolella omaa ilmastointialan yritystään pyörittävä Sami Haapakoski muistuttaa.

– Olemme olleet niin paljon tekemisissä Vimpelin ajoista lähtien, ja Jussi on ollut töissä minulla, että ihan ammatilliset välit meillä on. Ei sitä tarvitse spekuloida sen enempää, ja ihan samalla tavalla olemme veljeksiä kuin olemme aina olleetkin.

Jussi Haapakoski kertoo toivoneensa syksyn ja talven aikana veljeltään aktiivisuutta kentän ulkopuolella, ja yleensä hieman hiljaisempi pikkuveli on myös toteuttanut toiveita.

– Sen verran puhuimme, että toivoin hänen ottavan roolia palavereissa ja tuovan omaa esimerkkiään sekä kokemustaan mukaan. On positiivinen yllätys, että hän on todellakin alkanut puhua enemmän.

– Sami on vain yksi pelaaja muiden joukossa, ja me olemme täällä kentällä kuitenkin pelinjohtaja ja pelaaja, Jussi Haapakoski vakuuttaa.

Jussi Haapakoski, Pattijoen Urheilijoiden pelinjohtaja.
Jussi Haapakosken alku Pattijoen peräsimessä oli katastrofaalinen, kun joukkue hävisi viime keväänä kuusi ottelua ilman yhtään pistettä. Lopulta ryhmä nousi puolivälieräotteluihin mukaan. Juha Tamminen / AOP

Uudet rajat paukkuvat

Kahdesti Telluksen parhaaksi pesäpalloilijaksi valittua Sami Haapakoskea ei tarvitse esitellä lajia 2000-luvulla vähänkään seuranneille. Ensimmäisen SM-kultansa juuri Pattijoella syksyllä 2008 voittanut ylivieskalainen on nelinkertainen Suomen mestari ja 11-kertainen SM-mitalisti. Itä-Länsi -otteluissa hänet on nähty muhkeat 16 kertaa.

Tuotuja juoksuja on runkosarja ja pudotuspelit yhteenlaskettuna jo käsittämättömät 1244. Jos Haapakoski välttyy vammoilta, tuleva kausi tuo tullessaan uusia rajapyykkejä runkosarjassa. Otteluita "Siggellä" on nyt 487, lyötyjä 196, tuotuja 996 ja kärkilyöntejä 3055.

Vammat ovat hieman kiusanneet lähivuosina, mutta tulosta on silti tullut tasaisesti. Tasaisuutta ja terveyttä hän toivoo itselleen myös tänä vuonna.

– Toivottavasti pystyisi mahdollisimman terveenä pelaamaan koko kauden läpi. Viime kausi meni ihan ok, mutta sitä ennen oli loukkaantumishuolia. Kivempi se on pelata koko kausi.

– Pyrin auttamaan parhaani mukaan joukkuetta, joka taitaa olla koko sarjan vanhin. Sinänsä talvi harmittaa, että se jäi kesken, koska olimme päässeet jo hallifinaaliturnaukseen. Siirretään se nälkä keväästä kesään, Sami Haapakoski pohtii.

Vaikka uraa on enemmän takana kuin edessä, minkäänlaisesta jäähdyttelyvaiheesta ei ole kyse.

– Totta kai haluankin suureen rooliin. Näen itseni aika kokeneeksi pelaajaksi ja pystyn auttamaan sisäpelissä.

Sami Haapakoski lyömässä ristiotteella.
Ristiotteella lyövällä Sami Haapakoskella riittää nälkää, vaikka SM-mitaleja ja muita tunnustuksia on palkintokaappi jo pullollaan.Marko Väänänen / Yle

Jussi Haapakoski tietää, mitä veljeltään kentällä saa. Hihaan ollaan laittamassa aiemmista vuosista poiketen numeroa neljä, sillä kärjen muodostavat lähtökohtaisesti Piispanen, Paavo Pelto sekä Timo Kallio.

– Sami on ammattitaitoinen ja kokenut huippupelaaja edelleen. Häntä on mahtavaa seurata, ja hän näyttää nuoremmille mallia siitä, kuinka harjoitellaan.

– Odotan häneltä tasaista suorittamista, ja ainahan hän on ollut sellainen. Hän tuo moneen rooliin lisähappea peluuttamiseen, ja se on meille iso asia. Sami on yksi tärkeimpiä sisäpelaajiamme, ja meillä on laaja rinki, joka tuo mukanaan kierrättämistä, Jussi Haapakoski analysoi.

Pesisperheet

Ylivieskasta ponnistaneet Haapakosken veljekset ovat eläneet ja hengittäneet pesäpalloa koko elämänsä, sillä isä pelasi aktiiviurallaan Oulussa, Ylivieskassa ja Haapajärvellä. Pojat ovat olleet sylivauvasta lähtien kentän laidalla, ja vaikka muitakin lajeja oli mukana nuorempana, pesäpallo vei mennessään.

Myös Jussista tuli pääsarjapelaaja, mutta 62. ja viimeinen Superpesiksen ottelu nähtiin jo vuonna 2009 Koskenkorvan paidassa. Risto Ojanperä kysyi mukaansa Vimpelin kakkospelinjohtajaksi, ja sillä valmentajan polulla hän on edelleen.

– Oli jotenkin itsestään selvää tällä taustalla, että olemme pesäpallossa mukana. Hiljalleen alkoi tulla nuorempana unelmia Superpesiksestä ja myöhemmin itselle myös se, että pääsee pelinjohtohommiin.

– Isän puolelta suku on aina pelannut, ja pesäpallo on ollut perheessä läsnä. Ihan unelmahommissa ollaan, että on saanut pelata ja saa olla pelinjohtajana mukana, Jussi Haapakoski kertaa.

Sami Haapakoski on tuonut näillä jaloilla jo yli 1200 juoksua Superpesiksessä.
Näillä jaloilla on tuotu jo yli 1200 juoksua Superpesiksessä. Marko Väänänen / Yle

Vielä erityisemmäksi, joskaan ei täysin poikkeukselliseksi, Haapakoskien nykyisen perhetilanteen tekee se, että sekä Jussin että Samin puolisot ovat entisiä pelaajia ja niin ikään Suomen mestareita. Samin vaimo Katja Haapakoski voitti sukunimellä Kolehmainen mestaruuden Pattijoella vuonna 2000, ja Jussin kihlattu Tiia Pöntinen on 12-kertainen Itä-Länsi -pelaaja sekä nelinkertainen mestari Lapuan paidasta.

Perhe oli iso tekijä myös Sami Haapakosken paluussa, sillä Vimpelin kesistä poiketen hän voi käydä Raahessa nyt kotoaan Ylivieskasta. Lisäksi hän ehtii seuraamaan omien lastensa edesottamuksia kentällä paremmin kuin aiemmin. Jussi Haapakoski puolestaan reissaa Pohjois-Pohjanmaalle Lapuan kodistaan.

Kestävätkö konkarit kasassa?

Sami Haapakoski on 38-vuotias, ja niin ovat joukkuekavereista myös sarjan kärkilukkareihin yhä kuuluva Topi Kosonen sekä lyöjäjokeri Jari Törmänen. Kaikki pelasivat jo syksyn 2008 mestarikokoonpanossa, ja neljäs tuohon ryhmään kuulunut on Kallio, 35.

Sarjassa pelataan hurjalla tahdilla yhdeksässä viikossa läpi 24 ottelun runkosarja, ja Jussi Haapakosken mainitsemaa leveyttä tarvitaan materiaalissa. Kokeneen joukkueen todelliset paukut jätetään syksyn pudotuspeleihin, joissa yllätysten mahdollisuudet kasvavat, sillä jatkoon pääsee kahdella voitolla. Myös mestari ratkaistaan poikkeuskaudella paras kolmesta -systeemillä.

– Pelitahti on todella kova, ja jos heinäkuulle esimerkiksi pukkaa helteitä, se tuo lisää haastetta. Lepo ja palautuminen pitää miettiä tarkasti, Jussi Haapakoski toteaa.

Pelaajapuolella kovaan tahtiin on totuttu, eikä muutoksia harjoitteluun ole tarvinnut tehdä.

– Kyllähän se ohjelma raaka on, ja voi olla, että Samilla on joku muu kuin nelonen hihassa jossain vaiheessa. En varmasti ole ainoa, jota tullaan kierrättämään kauden aikana, ja totta kai loukkaantumisriskikin on suurempi kuin normaalisti, Sami Haapakoski jatkaa.

– Normaalin harjoitusohjelman mukaan on kuitenkin menty, ja on tässä niin pitkä treenikausi takana, että tuon verran pitää kestää pelejä.

Sami Haapakoski Vimpelin Veto
Sami Haapakosken edellinen vuosikymmen sujui Vimpelin paidassa, ja mestaruuksia tuli kolme.AOP

Pattijoen ikärakenne kertoo, että menestysikkuna ei ole kauaa auki. Tällä kaudella sillä voi olla mahdollisuus huojuttaa sarjan totuttuja menestysrakenteita, jos joukkue onnistuu kotiutuksissaan ja loukkaantumisilta vältytään. Topi Kososelle tulee paljon vastuuta kotiutuspuolella, ja jokereista Törmäseltä sekä Juuso Keski-Koukkarilta toivotaan ehjää ja onnistunutta kesää.

– Pyritään pelaamaan monipuolista pesistä, ja vaihtotilannepelaaminen on varmasti yksi sarjan parhaita. Teemme tilannetta todennäköisesti aika paljon, ja kotiuttamisella täytyy tehdä tarvittavat pinnat. Ulkopelin täytyy olla tiukkaa Kososen johdolla, Jussi Haapakoski listaa menestyksen avaimia.

Sami Haapakoski näkee, että viimeisen harjoitusottelunsa Kempeleelle hävinneellä Pattijoella on erinomainen sauma olla sarjan musta hevonen.

– Meiltä löytyy paljon kokemusta sekä näkemystä lajista. Seassa on innokkaita nuoria, ja meillä on potentiaalinen sekoitus kaikkea. Toivottavasti pysymme terveenä ja menemme mahdollisimman pitkälle.

Haapakoskia haastatteli Pekka Loukkola. Miesten Superpesis käynnistyy torstaina viidellä ottelulla Joensuu–Imatra, Vimpeli–Seinäjoki, Sotkamo–Kempele, Siilinjärvi–Raahe ja Hyvinkää–Kankaanpää.

Lue myös:

Katsomorajoitukset lievenevät keskiviikkona, mutta stadionit eivät vielä täyty, kun miesten pääsarjat alkavat: "Kyllä tästä selvitään"

Pesäpalloliitto höllentää korona-ajan erityisjärjestelyitään – kunnarionnittelut sallitaan kolmospesällä

Motonet-miljonääristä tulee yksi Joensuun Mailan mestarijoukkueen omistajista – pesäpalloyhtiön talous halutaan turvata

Juha Puhtimäki on kärsinyt aina lautaskammosta, mutta noussut silti vuoden lukkariksi – tavoittelee kesällä kolmatta peräkkäistä SM-kultaa

Superpesiksen entinen pelinjohtaja paljastaa pesäpallon salaisen merkkikielen – "Merkki voi olla käsi taskussa tai lipassa tai vaikka pelaajan auton väri"

Kokeneen pelimiehen muutto Vimpelin Vedosta Pattijoen Urheilijoihin oli yksi pesäpallokauden mielenkiintoisimmista seurasiirroista – Sami Haapakoski asetti perheen etusijalle

Superpesiksen huippupelaaja jätti työnsä ja palaa pelikentille: ”Motivaatio on korkeammalla kuin vuosiin”

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat