Räikkönen sai kuulla tutun kysymyksen – antoi "oikean" vastauksen

Kimi Räikkönen kertoi torstaina kuulumisiaan kauden kynnyksellä, ja pitkä tauko ei ainakaan ole tylsistyttänyt kokeneen kuskin sanailua.

urheilu
Kimi Räikkönen juttelee medialle ennen Itävallan F1-osakilpailua. 2.7. 2020
Kimi Räikkönen juttelee medialle ennen Itävallan F1-osakilpailua. Getty Images

Formula ykkösten suomalaishurmuri Kimi Räikkönen starttaa uransa 18. kauteen autourheilun kuninkuusluokassa, kun koronaviruksen runtelema F1-sarja saadaan vihdoin vauhtiin viikonloppuna Itävallassa.

– Tauko tuntui hyvin paljon samalta kuin kesäloma tai talvitauko, ei siinä juuri eroa ollut. No, vähemmän ihmisiä ulkosalla ja ruokakauppoja lukuun ottamatta kaupat kiinni, joten olihan se vähän erilaista. Mutta meillä oli kivaa kotona, ensin Suomessa ja sitten viime kuukauden ajan Sveitsissä. Harrastelin eri urheilulajeja, ja nautin niistä, Räikkönen kuvaili kuluneita kuukausia.

Ja kuten aina, Räikkönen sai kuulla utelua uransa jatkokuvioista. Eli "Oletko tehnyt päätöksen tulevaisuudestasi?".

– Oikea vastaus on tietenkin ennen vuoden loppua. Mutta en tiedä. Emme ole ajaneet kisaakaan, tilanne on tietenkin hyvin outo tällä kaudella, joten odotellaan ja katsotaan mitä tapahtuu.

Urallaan huimat 313 formula gp:tä ajanut 13 vuoden takainen maailmanmestari vaikutti koronatauon aikana myös sosiaalisessa mediassa. Videot 5-vuotiaan Robin Räikkösen menosta karting-ajokin ratissa ovat herättäneet ihastusta.

– Hän tuntuu nauttivan siitä. Joinain päivinä hän ajaa enemmän kuin toisina, mutta sellaista se on lasten kanssa: yhtenä päivänä tykkäävät tehdä jotain juttua, seuraavana päivänä jotain toista juttua. Mutta tärkeintä on, että hän nauttii tuosta.

– Hänestä on tullut vähän nopeampi, en pysy vuokrakarteilla enää vauhdissa mukana. Tarvitsisin enemmän hevosvoimia. Mutta muuten, kaikki hyvin, Räikkönen kuvaili.

Lue myös

Bottas enemmän kuin valmiina MM-taistoon – mutta tietää Hamiltoninkin olevan

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat