Suora

  • Kalevan kisat
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Tuomas Jussilalle tuli kylmät väreet, kun joensuulaisyleisö antoi raikuvat aplodit – "En osannut vielä tuulettaa vierasjoukkueen paidassa"

Joensuun Mailassa kaksi mestaruutta voittanut Tuomas Jussila palasi onnistuneesti Mehtimäelle. Hän siirtyi IPV:hen, jotta jokainen runkosarjapeli tuntuisi merkitykselliseltä.

pesäpallo
Minna Raitavuo / STT Lehtikuva
Tuomas Jussila palasi torstaina IPV:n paidassa Joensuuhun.Minna Raitavuo / STT Lehtikuva

Imatran Pallo-Veikot järjesti torstaina miesten Superpesiksen avauskierroksella ison yllätyksen, kun joukkue voitti hallitsevan mestarin Joensuun Mailan kotiutuslyöntikilpailun jälkeen 2–1.

Kamppailussa katseet kohdistuivat huippupelaaja Tuomas Jussilaan. Jussila yllätti viime syksynä kaikki, kun hän päätti siirtyä seitsemän Joensuussa vietetyn kauden ja kahden mestaruuden jälkeen Imatralle.

Sen vuoksi kauden ensimmäinen avausottelu entistä seuraa vastaan oli Jussilalle erityinen. Hän myöntää jännittäneensä ottelua jo pidemmän aikaa.

– Odotin jännittyneenä, minkälaiset reaktiot itselle tulee. Olin vähän yllättynyt, että sain aika hyvin keskitettyä fokuksen peliin ja jätettyä ne tunteet syrjemmälle, Jussila sanoo Yle Urheilulle.

Jussilaa lämmitti erityisesti hetki, kun hän juoksi ennen ottelun alkua kiilaan, ja 1 700-päinen kotiyleisö antoi raikuvat aplodit entiselle kapteenilleen.

– Kieltämättä silloin meni kylmät väreet. Olen aina arvostanut joensuulaista yleisöä ja voin sanoa, että eilisen jälkeen arvostus nousi entisestään. Oli hienoa palata. Peli ei ollut missään nimessä perus runkosarjaottelu, vaan kyllä siinä heräsi paljon muistoja mieleen pelin aikana.

Maltillinen tuuletus

Itse ottelussa Jussila toi IPV:n molemmat juoksut. Hän kantoi totutusti isoa roolia myös ulkona, kun IPV jätti JoMan ensimmäisellä jaksolla nollaan juoksuun ja päästi toisellakin jaksolla vain kaksi juoksua.

Tuomas Jussila
Jussila toi molemmat IPV:n juoksut varsinaisella peliajalla.Minna Raitavuo / STT Lehtikuva

IPV voitti lopulta kotiutuslyöntikilpailussa. Jussila suhtautui tilanteeseen varautuneesti.

– Oli vähän kaksijakoinen fiilis. Olin todella iloinen oman joukkueen voitosta, mutta toisaalta oli sellainen olo, että kehtaako tässä hirveästi tuuletella ja onko se väärin jotakin kohtaan. Pikkuisen nostin vasenta kättä ylös. En osannut vielä tuulettaa vierasjoukkueen paidassa Mehtimäellä, mutta eiköhän tämän kesän aikana luonnistu sekin paremmin.

Jussilan siirtyminen IPV:hen oli yksi pesäpallotalven puhutuimmista ja isoimmista seurasiirroista. 31-vuotiaan Jussilan siirto oli siinä mielessä erikoinen, että hän siirtyi mestarijoukkueesta alemman keskikastin joukkueeseen, joka taistelee paikasta pudotuspeleihin.

Ei pelkästään yksi iso voitto

Vuoden 2018 miespesäpalloilija kertookin, että hän halusi vaihtaa maisemaa uusien ärsykkeiden vuoksi.

– Haluan saada jokaiseen runkosarjapeliin fiiliksen, että tämä on todella tärkeä matsi. Joensuussa en enää vuosien mittaan syttynyt jokaiseen matsiin niin kuin pitäisi. IPV:ssä on eri tilanne, Jussila sanoo ja tarkentaa:

– Kun juoksemme kiilaan, se ei ole ikinä itsesäänselvyys, että naaraamme pisteitä. Se antaa erilaisen sytykkeen joka päivä. On mukava mennä kentälle, kun tietää, että pitää suorittaa hyvällä tasolla, että saamme pisteitä. Se on mukava, uusi ja virkistävä haaste, Jussila sanoo.

IPV:n voitto Joensuun Mailasta ei ollut sattumaa, sillä joukkue voitti myös viime viikonlopun harjoitusotteluissa Kouvolan Pallonlyöjät kaksi kertaa.

Jussilan mukaan voittojen taustalla on, että IPV on pystynyt ottamaan isoja harppauksia lyhyessä ajassa. Hän myös kehuu lukkari Joona Sikiötä, joka on kehittynyt Jussilan mukaan suurin harppauksin.

Torstaina alkaneella kaudella IPV tavoittelee paikkaa pudotuspeleissä.

– Olemme jo osoittaneet, että kun pidämme ajatukset oikeissa asioissa, pystymme taistelemaan voitosta ketä tahansa vastaan, Jussila kertoo.

Lue myös:

Miesten Superpesis alkaa tasaisempana kuin pitkään aikaan – sarjajärjestelmä petaa herkulliset mahdollisuudet yllätyksille: "Painetta koko ajan"

Pesäpallon supertähti siirtyi lajin vaativimmalle pelipaikalle – Perttu Ruuska, 19, tietää lukkarin vaatimukset ja kritisoi valmennuskulttuuria: "Taktisuuden opettelu unohtuu"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat