Suora

  • Urheiluruutu

Venäjä ei maksanut sakkojaan, kertoo Kansainvälinen yleisurheiluliitto – "Venäjän työryhmämme on jäänyt pahasti tavoitteistaan"

WA päättää jatkotoimista kokouksessaan heinäkuun lopulla.

yleisurheilu
Venäjän olympiakomitean päämaja Moskovassa.
Kirill Kudryavtsev / AFP

Venäjän yleisurheiluliitto RusAF ei ole maksanut määräajassa dopingsakkojaan, kertoo Kansainvälinen yleisurheiluliitto WA. Liitto on hyväksynyt Venäjältä kymmenen "neutraalin" venäläisen yleisurheilijan kiintiön Tokion olympialaisiin, mutta sen ehtona on 10 miljoonan dollarin eli 8,84 miljoonan euron dopingsakko, josta puolet piti suorittaa 1. heinäkuuta mennessä.

– WA voi vahvistaa, ettei se ole saanut Venäjän liitolta maksua heinäkuun 1. päivään mennessä eikä myöskään tietoa rahojen mahdollisesta maksuaikataulusta useista muistutuksista ja RusAF:n kanssa käydystä kirjeenvaihdosta huolimatta, WA ilmoitti. (siirryt toiseen palveluun)

WA käsittelee asiaa kokouksessaan 29.–30. heinäkuuta.

Venäjä on ollut maana suljettuna kansainvälisestä yleisurheilusta vuodesta 2015 sen ylhäältä johdetun dopingohjelman takia.

Rion 2016 olympialaisiin hyväksyttiin vain yksi venäläinen yleisurheilija, koska vain pituushyppääjä Daria Klishinalle oli tehty uskottavat dopingtestit ennen kisoja.

Viime vuosien arvokisoihin venäläiset on hyväksytty tapauskohtaisesti ja "neutraaleina" ilman kansallisuustunnuksia. Tämän arvioinnin WA on nyt keskeyttänyt.

– Olemme todella pettyneitä siihen, ettei RusAF ole edistynyt sille asetettujen ehtojen toteuttamisessa. Toivoimme muutosta, mutta Venäjän työryhmämme on jäänyt pahasti tavoitteistaan, WA:n puheenjohtaja Sebastian Coe kommentoi tilannetta.

– Olemme tukeneet RusAF:n uudistussuunnitelmaa, mutta tuloksetta.

Urheilijat pelkäävät uransa ja lajinsa puolesta

Kesäkuussa kolme venäläistä yleisurheilijaa vetosi avoimella kirjeellä presidentti Vladimir Putiniin, jotta tämä varmistaisi venäläisurheilijoille mahdollisuuden osallistua Tokion olympialaisiin.

Putiniin vedonneet urheilijat olivat korkeushypyn maailmanmestari Maria Lasitskene, 110 metrin aitajuoksun maailmanmestari Sergei Shubenkov ja seiväshypyn maailmanmestari Anzhelika Sidorova.

Lasitskene on toistuvasti vaatinut Venäjän valtio- ja urheilujohtoa selvittämään dopingohjelmansa kuten maailman antidopingtoimisto Wada on vaatinut.

Urheilijat arvioivat kirjeessään, että nykytilanne uhkaa venäläisten urheilijoiden kilpauria ja yleisurheilun tulevaisuutta Venäjällä.

Tokion olympialaiset on siirretty koronapandemian takia kesään 2021.

Lue myös:

Venäjän yleisurheiluliitto pyytää lykkäystä dopingsakkonsa maksamiseen – viisi miljoonaa dollaria piti maksaa viimeistään keskiviikkona

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat