Lyöjäkuningatar Janette Lepistö on kuntoutunut odotettua paremmin – ei halua kiirehtiä paluutaan: "Jos olisi syyskuu, pelaisin varmasti"

Janette Lepistö pystyi ennen loukkaantumistaan nauttimaan pelaamisesta uudella tavalla.

pesäpallo
janettelepisto
Janette Lepistö ehti lyödä ennen loukkaantumistaan yhteensä 12 juoksua. Tomi Natri / AOP

Lapuan Virkiän lyöjäkuningatar Janette Lepistö loukkaantui kesäkuun lopulla Kempeleen Kiriä vastaan, kun hänen nilkkansa pyörähti ympäri heti avausjakson alussa.

Lepistö pelasi ottelun loppuun, mutta myöhemmin seura tiedotti, että lyöjäjokeri on sivussa peleistä toistaiseksi.

– Kyllä se aluksi otti kipeää, mutta pystyin pelaamaan ottelun loppuun saakka. Ajattelin, ettei siinä varmaan ole sen kummempaa, mutta se kipeytyi aika paljon tilanteen jälkeen, Lepistö sanoo Yle Urheilulle.

Lepistön mukaan vamma ei kuitenkaan lopulta ollut niin iso kuin pelättiin, eikä jalka vaatinut leikkausta. Myös kuntoutuminen on sujunut jopa odotettua paremmin.

– Olen hyvillä fiiliksillä, että vielä pääsen jossain kohtaa pelaamaan. En ole asettanut itselleni aikataulua, vaan menemme päivä kerrallaan, Lepistö sanoo.

– Jos nyt olisi syyskuu, olisin varmasti jo pelaamassa. On kuitenkin tärkeää miettiä, missä vaiheessa on järkevää pelata, sillä haluan olla syyskuussa kunnossa. Jos jotain sattuisi nyt, se olisi sitten siinä.

Lepistö ehti pelata ennen loukkaantumistaan neljässä ottelussa, joissa hän löi yhteensä 12 juoksua ja keräsi 25 kärkilyöntipistettä.

Nykyisin tuloksilla ei ole kuitenkaan Lepistölle merkitystä, sillä hän on oppinut käsittelemään lyöjäjokeriin kohdistuneita paineita aiempaa paremmin ja nauttimaan pesäpallosta uudella tavalla.

– En enää määrittele pelaamistani tuloksen kautta, vaan sillä, missä hetkissä pystyn olemaan parhaimmillani ja miltä pelaaminen tuntuu. On ollut vapauttavaa, että olen pystynyt nauttimaan pelaamisesta. On kivaa lähteä treeneihin ja kiva lähteä pelaamaan. On sellainen vapautunut fiilis, Lepistö kuvaa tuntemuksiaan.

Lue myös:

Tähtipelaaja Janette Lepistö tuli viime kaudella otteluista kotiin yleensä itkien – pesäpalloilijan ajattelu muuttui merkittävällä tavalla tänä keväänä

Naisten Superpesiksen lyöjätilastoa johtava Ella Mäkelä jatkaa Kirittärissä

Kempeleen Kirissä jälleen muutoksia – naisten pelinjohtaja jättää tehtävänsä: "En enää nauttinut valmentamisesta"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat