Suora

  • Digital Racing eSM 2020: finaali
  • Urheiluruutu
  • Jyväskylän e-rallitapahtuma
  • Urheiluruutu

Olympiavoimistelijat avautuivat kokemistaan vääryyksistä: yhtä haukuttiin virtahevoksi – toisen piti harjoitella, kunnes kädet vuosivat verta

Ison-Britannian olympiaurheilua rahoittava UK Sport on ilmoittanut tutkivansa syytöksiä.

voimistelu
voimistelu
Monet brittiläiset voimistelijat ovat kertoneet kokemistaan vääryyksistä. Getty Images

Iso-Britannian voimisteluliitto on ilmoittanut tilaavansa riippumattoman selvityksen toiminnastaan sen jälkeen, kun huipputason brittiläiset voimistelijat ovat kertoneet kokemistaan vääryyksistä.

Brittiläiset huippuvoimistelijat ovat kertoneet kokemuksiaan julkisesti eri medoissa. Esimerkiksi Lontoon vuoden 2012 olympialaisissa rytmisessä voimistelussa kilpaillut Francesca Fox kertoi tiistai-iltana televisiokanava ITV:lle punnineensa itseään jopa kymmenen kertaa päivässä, koska häntä sanottiin jatkuvasti lihavaksi. Foxille oli myös sanottu useasti, että hän näyttää virtahevolta.

Myös olympiaurheilija Lisa Mason on kertonut The Guardinille (siirryt toiseen palveluun), että hänen piti uransa aikana harjoitella siihen asti, että hänen käsiensä iho repeytyi ja hän alkoi vuotaa verta.

– Tämän jälkeen käsiini kaadettiin spriitä. Nojapuiden alle laitettiin myös tekonurmea, jotta sain jalkoihini palovammoja, jos en pitänyt niitä ilmassa. Mutta kaikkia muitakin kohdeltiin samalla tavalla, joten ajattelin sen olevan normaalia, Mason sanoi.

Kolmas voimistelija on puolestaan väittänyt, että valmentaja lukitsi hänet kaappiin, kun hän oli kymmenen vuoden ikäinen.

Britannian voimisteluliiton toimitusjohtaja Jane Allen on kommentoinut tapauksia Guardianille. Hänen mukaansa valmentajien toiminta on vastoin liiton turvallisen valmentamisen periaatteita, eivätkä ne kuulu voimisteluun.

– On selvää, etteivät voimistelijat ole tunteneet voivansa puhua asiasta. On erittäin tärkeää, että riippumaton selvitys auttaa meitä ymmärtämään paremmin miksi näin on, jotta voimme olla sen jälkeen avoimempia.

Entiset brittivoimistelijat ovat rohkaistuneet puhumaan sen jälkeen, kun suoratoistopalvelu Netfix julkaisi urheilijoiden huonosta kohtelusta kertovan dokumentin Athlete A. Dokumentissa kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti voimistelijoiden kokemista vääryyksistä sekä yhdysvaltalaisesta Larry Nasarista, joka on tuomittu alaikäisiin voimistelijoihin kohdistuneista sadoista seksuaalirikoksista.

38-vuotiaan Masonin mukaan nykyiset brittiläiset voimistelijat kuitenkin pelkäävät edelleen asiasta puhumista sen vuoksi, ettei heitä valittaisi Tokion olympialaisiin.

– Olympialaiset ovat ensi vuonna. Me emme halua horjuttaa venettä ja järkyttää ihmisiä, jotka tekevät niitä päätöksiä, Mason sanoi.

Ison-Britannian olympiaurheilua rahoittava UK Sport on ilmoittanut tutkivansa syytöksiä.

Lue myös:

Haukkui lehmäksi ja kehotti laihduttamaan – Expressen sai haltuunsa äänitteen, joka paljastaa Ruotsin menestyneimmän muodostelmaluistelujoukkueen valmentajan rajun kielenkäytön

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat