Junioriottelun katsojat aiheuttivat kaaoksen Helsinki Cupissa – paikalle hälytettiin useita poliiseja

Tilanne riistäytyi poliisin mukaan järjestäjien hallinnasta.

jalkapallo
helsinki cup
Helsinki Cupin ottelut on jouduttu siirtämään pois Töölön jalkapallostadionilta.Joni Haavisto / AOP

Jalkapallon Helsinki Cupin loppuillan ottelut on jouduttu siirtämään Töölön jalkapallostadionilta Talin halliin. Tilanne kärjistyi Leppävaaran Pallon ja Sexypöksyjen välisen rangaistuspotkukilpailun jälkeen, kun jopa sadat ihmiset juoksivat aidan yli kentälle.

Myös tätä aiemmassa, Valtti/JML:n ja EPS/Veteraanien, välisessä ottelussa yleisö juoksi kentälle. Tilanne riistäytyi poliisin mukaan järjestäjien hallinnasta.

Tunteet kävivät ottelun jälkeen kuumana, kun kamppailun hävinneen joukkueen pelaajat hyökkäsivät voittajajoukkueen jäsenten kimppuun. Yle Urheilun silminnäkijähavaintojen mukaan myös katsojat ovat osallistuneet kahakkaan ja heidän käytöksensä pelaajia kohtaan on ollut uhkaavaa.

– Todennäköisesti joku pelaajista on provosoitunut. Sen jälkeen on alkanut kahakka ja katsomosta on tullut yleisöä kentälle, Helsinki Cupin toimitusjohtaja Kirsi Kavanne vahvistaa Yle Urheilulle.

Kavanteen mukaan kukaan kahakkaan osallistunut ei kuitenkaan todennäköisesti saanut vakavampia vammoja.

– Todennäköisesti ei ollut mitään vakavampaa, sillä ensiapuhenkilökuntaa ei pyydetty paikalle, eikä järjestyksenvalvojillakaan ollut tällaista tietoa.

Tapahtumat eivät kuitenkaan aiheuta sanktioita kahakkaan osallistujille, koska välikohtaus tapahtui ottelun jälkeen, eikä asia liittynyt otteluun millään lailla.

– Siellä on kuitenkin ollut areenan tallentavat kamerat toiminnassa, ja mikäli poliisi haluaa asian selvittää, niin se on heidän (kahakkaan osallistuneiden) välinen asia.

Katso video: katsojat juoksevat kentälle (Twitter) (siirryt toiseen palveluun)

Katsojat eivät noudattaneet rajoituksia

Helsinki Cupissa ongelmia aiheutti myös katsojien suuri määrä, sillä ihmiset eivät noudattaneet 500 hengen yleisörajoitusta. Tämän vuoksi paikalle jouduttiin kutsumaan poliisit, ja ottelut päätettiin siirtää Helsingin Talin halliin järjestyshäiriön vuoksi.

– Siellä oli yleisömäärä ylittymässä yli 500 henkilön. Meillä on viranomaismääräykset, että 500 henkilöä saadaan ottaa per ottelu, joten siirsimme loppuillan ottelut toisaalle Talin halliin. Nämä pelit pelataan tyhjille katsomoille, Kavanne sanoo.

Helsinki Cup
Poliisi tuli paikalle selvittämään tilannetta.Hannele Kurkela / Yle

Kavanteen mukaan stadionille pyrki kuitenkin lisää ihmisiä, vaikka järjestyksenvalvojat olivat sulkeneet sisäänpääsyn 500 hengen täyttymisen johdosta.

– Järjestyksenvalvojat eivät voineet ottaa enempää katsojia, joten katsojat tekivät porteille ruuhkaa. Virkavalta tuli paikalle ja he myös arvostivat meidän päätöstä, Kavanne kertoo.

Kavanne on ylipäätään harmissaan siitä, etteivät ihmiset ole halunneet noudattaa ohjeistuksia, vaikka järjestäjä on pyrkinyt kertomaan viime päivinä voimakkaasti, että 500 katsojan raja on ehdoton.

– On ollut upeaa, että olemme saaneet tämän turnauksen järjestää, joten on harmillista, että katsojat eivät ymmärrä, kuinka pitäisi toimia. Päätös oli meidän ja tämä oli meidän mielestä ainut ja oikea turvallinen ratkaisu otteluille.

Juttua muokattu kauttaaltaan 10.7. klo 20.14: lisätty tietoja aiemman ottelun kahakasta joukkueiden ja yleisön välillä.

Lue myös:

Helsinki Cupissa yleisö kiipesi aitojen yli Sexypöxyjen ja LePan peliin – Poliisi: Tilanne ei järjestyksenvalvojien hallinnassa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat