Espanjalaisvalmentajan ennustus Annimari Kortteesta nostatti kulmakarvoja vuonna 2018 – nyt Rafael Blanquer kertoo, millä Korte nousi Suomen puhutuimmaksi yleisurheilijaksi

Rafael Blanquer avasi Suomen ykkösaiturin harjoittelua Yle Urheilulle.

yleisurheilu
Annimari Kortteen kausi on alkanut yli odotusten.
Naisten pika-aitojen kotimaisen ykkösnimen Annimari Kortteen kausi on alkanut yli odotusten. Roni Rekomaa/Lehtikuva

– Kausi on alkanut fantastisesti.

74-vuotias espanjalaisluotsi Rafael Blanquer ei peittele tyytyväisyyttään suojattinsa Annimari Kortteen kesän suorituksiin.

Kehuihin on syynsä. Korte, 32, on tehnyt tähän saakka juoksemissaan kilpailuissa vakuuttavaa jälkeä.

Viime viikolla aituri juoksi Jyväskylän illassa ajan 12,76, joka jää vain neljä sadasosaa hänen nimissään olevasta Suomen ennätyksestä. Hyvä vire jatkui keskiviikkona. Korte tuuletti Lahden GP-kisan ykkössijaa tuloksella 12,80.

Blanquerin mukaan suomalaisaiturin kesä on mennyt yli odotusten, etenkin kun takana on kaikkea muuta kuin tasainen treenikevät.

– Harva urheilija on voinut harjoitella vaikeana pandemia-aikana hyvin. “Anni” on pystynyt siihen, koska hän osaa sopeutua kaikenlaisiin tilanteisiin, Blanquer sanoo Yle Urheilulle puhelimitse kotikaupungistaan Valenciasta.

Blanquerin mukaan pandemia-aika on vaikuttanut merkittävästi kaksikon yhteistyöhön. Harjoitussuunitelmia on jouduttu muuttamaan koronarajoitusten vuoksi lyhyelläkin varoitusajalla.

Blanquer vertaa tilannetta loukkaantumisesta toipumiseen.

– Loukkaantuneena urheilija ei voi harjoittaa tiettyä kehonsa osaa. Silloin fiksu urheilija työstää muita ominaisuuksiaan suuremmalla intensiteetillä. Kun urheilija toipuu vammastaan, maksimaalisessa kunnossa olevat lihakset tukevat vaurioitunutta aluetta. Näin ollen tulokset ovat loukkaantumisen jälkeen parempia.

– Valmentamistani huipputason urheilijoista Anni on osannut sopeutua tähän tilanteeseen parhaiten. On erittäin vaikeaa päästä kuntoon, jossa hän on nyt. Hän on omistautunut työlleen täysin.

Uudet tuulet

Kulunut kevät on ollut poikkeuksellinen monella tapaa. Uusiksi ovat menneet paitsi harjoitussuunnitelmat myös Kortteen kotipaikkakunta. Valenciassa asunut Korte vietti keväällä pitkän harjoitusjakson Yhdysvalloissa, minkä jälkeen pika-aituri muutti toukokuussa Helsingin Pasilaan.

Blanquerin mukaan yhteistyö Kortteen kanssa ei ole kärsinyt, vaikka kaksikko asuu nykyään eri maissa. Luotsi kuvaa valmennussuhdetta erittäin helpoksi.

– Pidämme yhteyttä käytännössä joka päivä. Anni lähettää minulle videoita tekemistään aitajuoksutreeneistä. Katson ne ja teen pieniä korjauksia.

Annimari Korte on juossut kauden kilpailuissa seitsemän kertaa alle 13 sekunnin rajan.
Annimari Korte on alittanut tämän kauden kilpailuissa seitsemän kertaa 13 sekunnin rajan. Tomi Hänninen/Yle

Onnistuneen kommunikoinnin taustalla ovat viime vuosien intensiiviset harjoitusjaksot. Ne ovat opettaneet espanjalaisluotsia ymmärtämään Kortteen luonteenlaatua ja elämäntilannetta, mikä on noussut oleelliseksi tekijäksi menestyksen taustalla.

– Anni ymmärtää viestini erittäin hyvin ja minä osaan tulkita häntä. Suosin valmentajana yleensä kovaa työntekoa, mutta jos olen huomannut, että hän on vähän väsynyt tai hänellä on takanaan huonosti nukuttu yö, olen muokannut harjoitusohjelmaa siltä päivältä kevyemmäksi.

Haastavasta ajasta huolimatta Blanquer on nähnyt Kortteen jo ennestään kehutun tekniikan kehittyneen taas parempaan suuntaan.

– Nyt aidan ylittävä jalka tulee paljon nopeammin alas, eikä takimmainen jalka nouse liikaa. Mutta ennen kaikkea Anni on vahvistunut henkisesti. Hän on nykyään siinä mielessä erittäin vahva.

Korte kertoi viime viikolla sosiaalisessa mediassa alkaneensa käyttää vuoden alussa urheilupsykologin palveluja.

– Siitä on ollut ihan valtava apu jo nyt, ei vain urheilun vaan ihan yleisen henkisen hyvinvoinnin kannalta, Korte kirjoitti Instagram-tilillään.

Ennustus kävi toteen

Kortteen kehitys lähti rakettimaiseen kiitoon sen jälkeen, kun hän hakeutui keväällä 2018 Blanquerin valmennukseen.

Blanquer ennusti samana kesänä Kortteen rikkovan tulevina kausina Nooralotta Nezirin nimissä olleen Suomen ennätyksen 12,81. Arviota pidettiin räikeän ylioptimistisena, mutta jo alkukesästä 2019 Korte paransi ennätyslukemiaan 13,14:stä 12,93:een.

Heinäkuun lopussa Joensuussa Korte pinkoi uusiksi SE-lukemiksi 12,72.

Blanquer muistelee ennustustaan hyväntahtoisesti nauraen. Hän sanoo tunnistaneensa aikoinaan Kortteen potentiaalin pitkän valmennuskokemuksensa ansiosta.

– Jos huomaan, että urheilija alkaa sisäistää teoriaa ja onnistuu viemään opit käytäntöön, on täysin loogista, että ilman suuria loukkaantumisia työ tuo tuloksia. Tiedän, että korjaamalla tietyt tunnistamani virheet urheilija pystyy paljon parempaan aikaan.

Useita korjausliikkeitä

Korjattavaa on viime vuosina riittänyt. Korte kertoi valmennussuhteen alussa tehneensä aiemmin "kaiken väärin, punttitreenistä juoksuun" (siirryt toiseen palveluun). Blanquerin näkemys ei ole yhtä jyrkkä.

– Kun Anni tuli valmennukseeni, ensimmäinen vuosi oli todella vaikea. Taustalla oli loukkaantumisia ja leikkauksia. Joitain lihasalueita, kuten takareiden lihaksistoa, piti kehittää täysin nollasta. Se oli kenties hänen pahin ongelmansa, valmentaja muistelee.

Koventunut, nopeausominaisuuksia painottava harjoitustahti vaati aluksi veronsa. Korte kärsi useista pienistä vammoista, kun keho sopeutui uudenlaiseen treeniin.

Annimari Korte ja valmentaja Rafael Blanquer
Espanjalaisluotsi Rafael Blanquer (oik.) kehuu yhteistyötään Kortteen kanssa. Kuvassa kaksikko kesällä 2019.Ann-Christine Karhu / Yle

– Anni oli harjoitellut vähän hitaammin, eivätkä nopeat lihassolut olleet kehittyneet riittävästi. Keskityimme työssämme täysin näihin asioihin: korjaamaan useita teknisiä ominaisuuksia ja kehittämään hänen fysiikkaansa.

Parantuneista teknisistä yksityiskohdista luotsi nostaa esiin aitojen välin juoksemisen.

– Jos urheilija vie sileällä liikkeen täysin loppuun, homma toimii hienosti. Aitajuoksussa tämä ei kuitenkaan päde. Aitojen väli on 8,5 metriä. Jos puskee liian kovaa, törmää aitaan ja kaatuu. Tätä meidän piti yrittää korjata.

– Annimarin jalat iskeytyivät liian kovaa maahan, joten kontaktia piti pehmentää. Ne olivat pieniä muutoksia, mutta ne kaikki yhdessä saivat palapelin palaset loksahtamaan kohdilleen. Seurauksena olivat tällaiset tulokset.

Kärsivällisyyttä ja ymmärrystä

Kortteen elämä on ollut viime vuosina melkoista muutosta, mutta yksi asia on pysynyt samana. Jo nuoruusvuosilta tuttu itsepäisyys ei ole Blanquerin mukaan kadonnut minnekään.

– Hän on erittäin itsepäinen. Kun hän saa jotain päähänsä, se on kauheaa, Blanquer sanoo ja nauraa.

– Jos Annille sanoo vastaan, hänen korvansa punehtuvat. Niissä hetkissä on oltava kärsivällinen. Oma viesti on saatava perille, vaikkei se häntä ensin miellyttäisikään. Hänet on saatava ymmärtämään, että tietyt asiat ovat hänelle hyväksi.

Annimari Korte ja Nooralotta Neziri ovat Suomen aitajuoksun kärkinimiä.
Nooralotta Neziri (vas.) kuuluu Kortteen kovimpiin haastajiin. Joonas Kämäräinen/All Over Press

Blanquer ottaa esimerkiksi tutun aitomisharjoituksen.

– Anni ei ole koskaan halunnut juosta treeneissä 76-senttisiä aitoja. Hän on halunnut harjoitella täyskorkeilla 84 senttimetrin aidoilla, koska hän ylittää ne paljon paremmin. Hänellä kesti ymmärtää, miten tärkeää 76-senttisten aitojen juokseminen on kisarytmin löytämisen kannalta.

– Kun urheilija ylittää matalamman aidan, hän osuu nopeammin maahan. Liikkeet ja treenin kesto ovat nopeampia. Jotta oikeanlainen liike jäisi aivojen kovalevylle, vuoden aikana on tehtävä valtavasti toistoja. Silloin urheilija pystyy tekemään kisoissa liikkeet nopeasti.

Blanquer myöntää, että kärsivällisyys on ollut joskus kunnianhimoisen urheilijan kanssa koetuksella. Toisaalta taipumaton luonne on ollut avainroolissa, kun Korte on noussut lukuisten terveysmurheiden ja välivuosien jälkeen huipulle.

– Hänen itsepäisyytensä voi raivostuttaa, mutta se myös vie häntä eteenpäin. Jos on pienikin mahdollisuus onnistua jossain, hän ei epäröi yrittää. Hän on siinä mielessä kuin kamikaze, Blanquer kuvailee.

Viime aikojen tulosten ansiosta moni on arvaillut, millaisiin aikoihin Korte pystyy kuluvana kesänä. Blanquer uskoo, että uudet SE-lukemat syntyvät, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

– Se ei ole kuitenkaan tavoitteemme. Suomen ennätys tulee kyllä, mutta nyt on tärkeintä jatkaa hyvää harjoittelua ja pysyä rentona.

Lue myös:

Annimari Korte antoi myrskyvaroituksen Lahdessa – Suomen ennätys on ajan kysymys

Suomen yleisurheilutähdet pettyivät, kun tavallinen rahapalkkio jätettiinkin maksamatta – Nooralotta Neziri muistuttaa: "Meidän kasvoillamme myydään lippuja"

Antti Ruuskanen yrittää toistaa Seppo Rädyn tempun 24 vuoden takaa – myöntää kuitenkin, että ura voi päättyä jo tähän kauteen

Kommentti: Annimari Kortteesta tuli suomalaisen yleisurheilun nousun uudet kasvot – huomattava muutos ulottuu kuitenkin paljon laajemmalle

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat