Hyppää sisältöön

Lahden GP-kisat alkoivat Suomen ennätyksellä – Toni Piispanen kelasi huippuvauhtia kahdella matkalla

Piispasen kelasi kaksi Suomen ennätystä ja maailman kärkiaikaa Lahdessa.

Toni Piispanen
Katso video kuvaa klikkaamalla.

Ratakelaaja Toni Piispanen tykitti Lahden GP-kisoissa 100 metrillä 51-luokan uuden Suomen ennätyksen. Kellot pysähtyivät aikaan 20,21. Uusi SE on myös maailman tämänhetkinen kärkiaika. Piispasen viime vuonna tekemä entinen ennätys oli 20,33.

Kaikkien aikojen maailmantilastossa Piispasen aika on toiseksi paras, ja edellä on vain Belgian Peter Genyn, jonka toissavuotinen ME on 19,89.

Vain reilu tunti myöhemmin Piispanen oli jälleen vedossa, sillä hän kelasi 200 metriä Suomen ennätysaikaan 37,63. Entinen ennätys parani 0,07 sekuntia ja aika on samalla maailman kärkitulos. Piispanen onnistui tavoitteessaan mainiosti.

– Tavoite on kelata alle 40 sekunnin, Piispanen ehti lausua lähtöjen välillä.

Moninkertainen paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti avasi kautensa luokassa 54 kelaamalla 100 metrillä maailman tämän vuoden toiseksi nopeimman ajan 14,38. Australialaisen Samuel Carterin kauden kärkiaika on 14,19.

Tähti pani paremmaksi 200 metrillä, sillä hänen aikansa 25,32 on maailman kärkitulos.

Hyvän ajan 100 metrillä 15,20 sai myös Esa-Pekka Mattila, joka kommentoi aiemmin keskiviikkona julkisuudessa vellonutta startti- ja palkintorahakeskustelua.

Euroopan mestari Henry Manni kelasi luokassa 34 tuloksen 16,57. Hän on tämän vuoden maailmantilastossa toisena kauden kotimaisella kärkiajallaan 16,00.

Päivitys kello 20.18: Lisätty 200 metrin tulokset ja Piispasen kommentti.

Lue myös:

.
.