Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Tokion olympialaisiin tähynnyt Bulgarian painimestari hävisi taistelun covid-19-taudille 33-vuotiaana

Bulgarian painimaajoukkueessa viime vuosina esiintynyt Nikolay Shterev on menehtynyt koronavirukseen.

paini

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Bulgarian parin vuoden takainen painimestari, miesten 125–kiloisissa kilpaillut Nikolay Shterev on menehtynyt covid-19-tautiin, kertoo maan painiliitto.

33-vuotias Shterev ei toipunut viruksesta jouduttuaan sairaalaan 19. päivä kesäkuuta. Hän oli kolme viikkoa koomassa sairauden vuoksi.

Nikolay Shterev oli Bulgarian legendaarisen vapaapainisuuruuden ja nykyisen menestysvalmentajan Simeon Shterevin poika.

Nikolay Shterev ehti jo kertaalleen lopettaa painiuransa, mutta palasi molskille ja tähysi tosissaan Tokion olympialaisiin. Hän hyvästeli painit kuitenkin toistamiseen viime vuoden lopussa. Asiaan vaikutti dopingkäry ja hänen saamansa neljän vuoden kilpailukielto.

Myös 61-vuotias Simeon Shterev sairasti koronaviruksen, mutta on toipunut taudista. Isä arveli, että poika oli "rääkännyt" viime vuosina kroppaansa äärirajoille ja se saattoi olla kohtalokasta.

Nikolay Shterev
Nikolay ShterevBulgarian painiliiton Facebook-sivusto

Shterevin entinen morsian Katrin Taseva ilmaisi suuren surunsa sosiaalisessa mediassa.

– Minulla ei ole sanoja, jotka kuvaisivat, kuinka paljon minua nyt sattuu. Hän oli karismaattinen ja boheemi - ja myös isoin karpaasi, jonka olen koskaan tavannut. Ja sellaiset miehet ovat nykyään uhanalainen laji.

– Nicky suojasi minua kaikelta pahalta ja ajatteli muita ennen itseään. Hän jakoi sielunsa ja ystävällisyytensä kaikkialle. Olen kiitollinen, että polkumme kohtasivat täällä maan päällä: Nähdään pian, kirjotti Taseva tunteikkaasti Instagram-tilillään.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat