Suora

  • eEuro 2021 -karsinnat

Olympiaurheilijat vaativat KOK:ta muuttamaan sääntöjä mielenilmauksista: "Se kuuluu ihmisoikeuksiimme"

Urheilijatähdet ovat vaatineet, että rauhanomaiset mielensosoitukset olisi sallittava olympialaisissa.

Urheilupolitiikka
Olympiarenkaat
Sääntömuutos voi tulla voimaan ennen Tokion olympialaisia.Getty Images

Yhä useammat olympiaurheilijat haluavat kumota Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n säännön, jonka mukaan poliittiset, uskonnolliset ja rasisminvastaiset kannanotot ovat olympialaisissa kielletty.

Muutos voi tulla voimaan jo ennen ensi vuoden Tokion olympialaisia.

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pitäisi ehkä tehdä ero poliittisen mielenosoituksen ja ihmisoikeuksien puolustamisen välillä. Minulle Black Lives Matter -liike ei ole politiikkaa, vaan kyse on ihmisoikeuksista. Sama asia on sateenkaarilipun kanssa, KOK:n ruotsalaisjäsen Stefan Holm sanoo.

– On kuitenkin typerää kiirehtiä tekemään päätöstä säännön muuttamisesta, koska siihen liittyy niin paljon tunteita.

Monet urheilijatähdet ovat vaatineet, että rauhanomaiset mielenosoitukset olisi sallittava olympialaisissa.

– Se kuuluu ihmisoikeuksiimme. Meillä pitäisi olla oikeus rauhanomaiseen protestiin. Näemme F1-kuljettaja Lewis Hamiltonin polvistuvan televisiossa joka viikko, ja sillä on lumipalloefekti. Urheilijat toisensa perään ottavat kantaa. Ja muutkin urheilujärjestöt puolustavat asiaa, yhdysvaltalainen kolmiloikan kaksinkertainen olympiavoittaja Christian Taylor sanoi The Timesille.

"Urheilijoita ei enää vaienneta"

Taylor toimii uuden yleisurheiluorganisaation The Athletics Associationin johdossa. Sen tarkoituksena on taistella urheilijoiden oikeuksien puolesta.

Taylorin lisäksi aktiivisia toimijoita järjestössä ovat kuusi olympiakultaa voittanut yhdysvaltalainen pikajuoksija Allyson Felix sekä kahteen olympiakultaan yltänyt jamaikalainen pikajuoksija Shelly-Ann Fraser-Pryce.

Olympiahistorian kenties kuuluisin protesti nähtiin Mexico Cityn olympialaisissa vuonna 1968, kun Tommie Smith ja John Carlos nostivat nyrkkinsä ilmaan Yhdysvaltain harjoittamaa rotusortoa vastaan 200 metrin palkintojenjaossa.

- Urheilijoita ei enää vaienneta, Carlos ja monet muut Yhdysvaltain olympiaurheilijat kirjoittivat vetoomuksessaan KOK:lle aiemmin kesällä.

Lue myös.

Rasismin vastustaminen on olympialaisissa kiellettyä – miksi päättäjät haluavat vaientaa urheilijat, joilla on mielipide? "Kuulostaa nykypäivänä erikoiselta"

Tasa-arvoliike vaatii KOK:ta joustamaan protestisäännöstään: "Urheilijoita ei voi enää vaientaa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat