Naisten suurmäki ensi kertaa MM-hiihtojen ohjelmaan

MM-hiihtojen lajimäärä kasvaa ensi talvena Saksan Oberstdorfissa.

mäkihyppy
Yleiskuva mäkihypystä
Tomi Hänninen

Naisten suurmäki on ensimmäistä kertaa mukana hiihdon MM-kisojen ohjelmassa ensi talvena, kansainvälinen hiihtoliitto FIS vahvisti keskiviikkona.

FIS julkaisi Saksan Oberstdorfissa pidettävien kisojen ohjelman. Kisojen lajimäärä kasvaa kahdella, kun mukana on ensi kertaa myös naisten yhdistetyn kilpailu.

Naisten mäkihyppy otettiin mukaan MM-ohjelmaan Liberecissä 2009. Aluksi ohjelmassa oli naisten osalta vain normaalimäen kilpailu. MM-joukkuekisan naiset hyppäsivät ensimmäistä kertaa viime vuonna Seefeldissä.

Lajin harrastajamäärät ovat kasvaneet, ja suurmäen kisoja on hypätty naisten maailmancupissa jo muutaman kauden ajan. Suurmäen mukaantulon myötä miehillä ja naisilla on nyt MM-ohjelmassa yhtä monta mäkihyppykilpailua.

Oberstdorfin MM-kisat järjestetään helmi-maaliskuussa 2021.

Lue myös:

Suomen ensimmäinen naisten mäkihypyn maajoukkue on nyt kasassa, mutta budjetti vielä auki – Yhä useampi tyttö haluaa lentää

Naisten yhdistetylle oma valmennusryhmä – polku kohti vuoden 2026 olympialaisia: "Vielä ei ole maailmancup tavoitteena"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat