SUL:n puheenjohtaja Sami Itani ei saanut tahtoaan läpi - "Tässä tilanteessa maaottelua ei tulisi järjestää"

Ruotsi-ottelu on tarkoitus järjestää 5.-6. syyskuuta, mutta tapahtuman lopullinen kohtalo on edelleen auki.

SUL:n puheenjohtajan Sami Itanin mielestä Ruotsi-ottelua ei tulisi vallitsevissa olosuhteissa järjestää. Kuva: Pekka Sipola/AOP

Suomen Urheiluliiton hallitus kävi ylimääräisessä kokouksessaan puheenjohtaja Sami Itanin mukaan värikkään keskustelun erilaisin mielipitein tapetilla olleen Ruotsi-ottelun kohtalosta.

Lopullista päätöstä ei saatu vieläkään aikaiseksi, sillä hallitus päätti äänin 6–4 hylätä Itanin ehdotuksen maaottelun perumisesta.

– En sanoisi, että raskas päätös. Ymmärrän täysin heidän mielipiteensä, jotka sanovat, että tapahtuma on niin arvokas kultuurillisesti, urheilullisesti ja taloudellisesti, että se pitää pystyä selvittämään vielä paremmin onko se mahdollista järjestää, Itani sanoi Yle Urheilulle.

– Minun mielestäni ylimääräinen selvitystyö ei ole tarpeellista, mutta ei minulla ole mitään sitä vastaan, että selvitellään vähän lisää ja päätetään kahden viikon päästä uudestaan. Näin kävi.

Hankalan tilanteen taustalla on Suomen ja Ruotsin erilainen koronatilanne. Ruotsista Suomeen sallitaan edelleenkin vain välttämätön liikenne, jonka lisäksi suositus omaehtoisesta 14 vuorokauden karanteenista on edelleen voimassa.

SUL:n hallituksen kokouksessa osa oli sitä mieltä, että nimenomaan 14 vuorokauden karanteenin mahdollinen kiertäminen tulisi selvittää vielä kertaalleen. Itanin mukaan on selvää, ettei se ole ruotsalaisurheilijoille sellaisenaan mahdollinen.

Lopullinen kohtalo ratkeaa elokuun alussa

Nyt päätetyn aikalisän aikana on tarkoitus myös kartoittaa mahdollisesti tarvittavia erityisjärjestelyjä.

– Esimerkiksi, että ruotsalaiset lentävät suoraan Tukholmasta Tampereelle, ovat matkustaessa ja kilpailupaikalla verryttelyalueella erityksissä muusta porukasta. Toimitsijoiden tilanne turvataan esimerkiksi suojavisiirein, Itani luettelee.

– Varmasti jonkinlainen järjestely voisi olla teoriassa mahdollista löytää, ja jos se on turvallinen, todennäköisesti Urheiluliiton hallitus tulee sitä puoltamaan. Henkilökohtainen mielipiteeni on joka tapauksessa, että tässä tilanteessa maaottelua ei tulisi järjestää.

– Viranomaiset ottavat niitä varmasti harkintaan, jos ovat ottaakseen. Toistaiseksi meille ei ole sellaisia selkeitä speksejä annettu, että tapahtuma voitaisiin turvallisesti järjestää.

Itani toteaa, että päätös lyödään lopullisesti lukkoon SUL:n hallituksen seuraavassa kokouksessa 7. elokuuta.

Urheilijoiden kannalta tieto kilpailusta olisi aina hyvä saada niin aikaisin kuin mahdollista, mutta entinen kymmenottelija muistuttaa, että suomalaisurheilijoille järjestetään tapahtuma joka tapauksessa.

– Mikäli kävisi niin, että maaottelu peruuntuisi, niin samana viikonloppuna järjestetään suomalaisille urheilijoille vaihtoehtoinen, kovatasoinen ja viihdyttävä tapahtuma.

Lue myös: