Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Yle Urheilun toimittaja meni painimatolle suomalaistähtien kanssa ja sai kylmää kyytiä – koronakevät sekoitti Kuosmasen ja Savolaisen olympiasuunnitelmat

Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen pääsevät jälleen sparraamaan toisiaan kunnolla, kun koronarajoitukset on purettu. Videolta näet, kun Savolainen heitti kenttään Yle Urheilun toimittajan.

paini
Huippupainija Arvi Savolainen heitti Yle Urheilun toimittajan matolle
Huippupainija Arvi Savolainen heitti Yle Urheilun toimittajan matolle

Kun koronarajoituksia purettiin, pääsivät myös painijat pitkästä aikaa tositoimiin. Kreikkalais-roomalaisen painin 97-kiloisten sarjassa painivat Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen olivat jo tottuneita koronaviruksen aiheuttamiin turvatoimiin, yleiseen hygienian ylläpitoon, käsienpesuun ja painimattojen desinfiointiin.

– Ryhmäkokoja on pidetty pienempänä ja salille ovat tulleet vain ne, jotka painivat keskenään. Isot ja pienet sarjat ovat painineet erikseen, Kuosmanen kertasi Yle Urheilun Olympiaviikonlopussa.

24-vuotias Kuosmanen ja 21-vuotias Savolainen kuuluvat tämän painoluokan kotimaisiin huippuihin ja ovat kohdanneet toisensa matolla jo usean vuoden ajan. Kilpailuasetelma kaksikon välillä on ollut viime aikoina tiukka, mutta vain harjoituksissa.

– Aina kun painimme, niin yritämme repiä toisiltamme päätä irti, mutta maton ulkopuolella olemme kavereita, Kuosmanen vakuutti hymyillen ja totesi olevansa tällä hetkellä todennäköisesti varsin hyvässä kunnossa.

– Aika paljon on tehty ominaisuusharjoittelua, ja ne ovat varmaan parhaimmassa kunnossa kuin ikinä. On mielenkiintoista nähdä, miltä se näyttää matolla, kun päästään ottamaan kisatyyppistä lajiottelua ja kisoja.

Olympiakarsintaturnauksesta ei tietoa

Ennen kuin koronaviruspandemia keskeytti kansainvälisen urheilun, oli Kuosmanen saavuttanut itselleen olympiakarsintapaikan Tokion kisoja varten. Olympialaiset siirrettiin vuodella eteenpäin, mutta karsintaturnausta ei ole vielä painittu, eikä Kuosmasella ainakaan ole aikataulusta selvyyttä.

Euroopan olympiakarsintaturnaus piti käydä Unkarissa, mutta Budapestin turnaus siirrettiin myöhempään ajankohtaan. Myös maailman olympiakarsintaturnaus Bulgarian Sofiasta siirrettiin eteenpäin, eikä uusia päivämääriä ole ilmoitettu.

– Minulla ei ole asiasta tietoa. Ei ole tullut mitään päätöstä liitolta, joten katsotaan, mitä tapahtuu, hän totesi.

Arvi savolainen on nuorten alle 23v maailmanmestari painissa.
Arvi Savolainen haaveilee yhä Tokion olympialaisista, vaikka oman sarjan karsintapaikka onkin Elias Kuosmasella.Markku Rantala / YLE

Kuosmaselle karsintaturnauspaikan hävinnyt Savolainen elättelee yhä toiveita, että pääsisi Tokion olympialaisiin. Rooman EM-kisoissa hän kokeili kilpailla 130 kilon sarjassa ja sijoittui viidenneksi, joten painoluokan muutos voisi olla yksi mahdollisuus.

– Mitään vaihtoehtoa ei voi poissulkea, mutta onhan se realiteetti, että kaverit raskaassa sarjassa painaa 30 kiloa minua enemmän. Siinä on vähän huonommat saumat, Savolainen hymähti.

– Mutta totta kai toivo elää vielä, että pääsisin Tokioon. Sitä varten treenataan.

Arvokisoja tarjolla

Jos pandemiatilanne helpottaa maailmassa tulevina kuukausina, olisi Savolaisella ohjelmassa marraskuun lopussa alle 23-vuotiaiden MM-kisat Tampereella. Kotikisat olisivat alle 97 kilon sarjan puolustavalle mestarille sopiva tavoite tähän väliin.

– Nyt on jo sen verran pitkään oltu ilman kilpailuja, että hinku olisi kova päästä matolle. Kunhan maailman tilanne sen sallii, niin siellä mitellään taas, Savolainen vakuutti.

Kuosmanen taasen saatetaan nähdä joulukuussa aikuisten MM-kisoissa, sillä Kansainvälinen painiliitto on ilmoittanut, että ne kilpaillaan ennen joulua Belgradissa, Serbiassa.

– Jos ne kisat järjestetään, niin mahdollisesti kilpailen. Mutta tilanne elää. Kukaan ei näe tulevaisuuteen. Mennään päivä kerrallaan ja valmistaudutaan sitä kohti, Kuosmanen totesi.

Lue myös:

Painijoiden erityistiukka koronakielto päättyi vasta tänään – MM-kultaa puolustava Arvi Savolainen piti odotellessa voimakuurin: "Painia boikotoitiin vähän aikaa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat