Hyppää sisältöön

Soulin olympiasankari Tapio Korjus nojasi harjoittelussaan tieteeseen ja tiesi, miten kulta voitetaan viime hetkellä – "Harjoittelin koko ikäni viimeistä heittoa"

Suomalaiset ovat keihäänheittokansaa, mutta se vaatii usein veronsa urheilijalta. Tapio Korjuksen mukaan ulkopuoliselle on usein vaikea kertoa, mitä järkeä keihäänheitossa on.

Jan Zelezny, Tapio Korjus ja Seppo Räty
Katso video kuvaa klikkaamalla.

Kolme kiveä. Ne Tapio Korjuksen piti heittää aina noin puoli tuntia ennen kilpailuja. Niin hän teki vuonna 1988 Soulissakin. Olympialaisissa, jotka jäivät Korjuksen ainoaksi arvokisoiksi.

Kivien heittely rakentui vuosien mittaan Korjukselle valmistautumisrituaaliksi. Sillä oli heittäjälle enemmän henkistä kuin fyysistä merkitystä, mutta Korjus koki sen tärkeäksi kummallakin saralla.

– Sillä haettiin käteen liikenopeutta ja herätettiin hermosto, mutta kun sitä oli tehnyt viimeiset viisi vuotta ja olin saanut aina onnistuneita kilpailutuloksia, niin se kohensi myös itseluottamusta. Että kun tämä tehdään tänäänkin, niin tänäänkin tulee hyvä tulos, Korjus kertoi Yle Urheilun Olympiaviikonlopussa.

Tapio Korjuksen urheilu-uran kirkkain hetki oli 25. syyskuuta 1988 Soulin olympiakisojen finaalissa. Hän oli jättänyt kolmannen ja neljännen heittonsa heittämättä, sillä hänen oikean reiden lähentäjälihaksensa oli vaivannut jo useamman viikon ja jalka oli jouduttu puuduttamaan kisaa varten.

27-vuotias arvokisojen ensikertalainen ei hätkähtänyt tilannetta vaan makasi moukarinheittoringissä ja katsoi, kun muut heittivät. Viimeistä edellinen heitto oli Korjukselle tunnusteluheitto, mutta hän osasi odottaa omaa mahdollisuuttaan, sillä hän oli jo vuosien ajan harjoitellut “viimeistä heittoa”.

– Oli sitten kyse voimaharjoituksesta, kuulan heittoharjoituksesta, heittoharjoituksesta tai loikista, niin käytin samaa menetelmää: aina harjoituksen loppuun yritin saada parhaan suorituksen, parhaan noston, parhaan heiton, Korjus kertoi.

– Huomasin, että kun sieltä jostain kaivoi energiaa ja tahtoa, niin sen pystyi tekemään. Tämän takia uskallan sanoa, että harjoittelin koko ikäni viimeistä heittoa. Minulla oli valtava luotto siihen viimeiseen suoritukseen, koska tiesin, että sillä pystyy parantamaan.

Tapio Korjus kruunasi Soulin keihäsfinaalin viimeisen kierroksen voittoheitollaan. Kuva: All Over Press

Viimeinen heittokierros oli Korjuksen vahva ase. Hän latasi kaiken siihen ja heitti kilpailun viimeisenä heittäjänä voittotuloksen 84,28. Hän kukisti Jan Zeleznyn 16 sentillä ja Seppo Rädyn yhdellä metrillä ja kahdella sentillä ja sai juhlistaa olympiakultaa.

– Sehän on tosi upea hetki. Varsinkin tällaisen keihäskansan palaute siinä hetkessä ja sen jälkeen, jota kohtaa elämässä. Se on merkityksellistä ihmiselle, yksilölle, joka on kokeillut omia rajojaan, Korjus sanoi.

Korjus oli yhden superkauden heittäjä, sillä häntä vaivasivat useana kautena loukkaantumiset. Soulin kisojen jälkeen hän heitti vielä yhden kauden, mutta lopetti sitten kilpauransa. Vaikka urheilu on loukkaantumisten takia vaatinut veronsa, ei Korjus kuitenkaan harmittele tai kadu.

– Ulkopuoliselle on vaikea sanoa, mitä järkeä keihäänheitossa on. Tiedät sillä hetkellä, kun keihäs lähtee kädestäsi putkeen taivaalle ja lentää 85 tai 90 metriä. Juuri sillä hetkellä tietää, mitä järkeä siinä on, hän nauroi.

Tieteen avulla huipulle

Liikuntatieteiden maisteriksi valmistunut Korjus opiskeli kilpauransa aikana, ja hänelle oli tutkimustyöstään paljon apua omalla urallaan. Hän pystyi tällä rakentamaan viimeisinä vuosina kilpailuetua muihin ja parantamaan omaa ennätystäänkin uudella keihäsmallilla liki seitsemän metriä.

– Pääsin opiskeluni ja tutkimustyöni kautta sellaiseen maailmaan, jossa kukaan muu ei ollut käynyt. Eikä ollut tehnyt niitä havaintoja ja johtopäätöksiä, jotka ovat kaikkein tärkeimmät osat keihään lähtönopeuteen vaikuttavissa tekijöissä. Tai siinä mitä harjoitteita kannattaa tehdä tukijalan voiman vahvistamiseen, vedon pituuden hyödyntämiseen tai ojentajalihaksen aktivointiin, Korjus sanoi.

– Pystyin keskittymään oleellisiin asioihin tieteen avulla. Kentällä oli silloinkin paljon vahvempia ja nopeampia heittäjiä, mutta he eivät välttämättä tienneet, mikä oli oleellista.

Mutta pystyikö Tapio Korjus käyttämään tätä tietoa tai tiedettä niin hyvin hyväkseen, että olisi joskus heittänyt täydellisen heiton?

– Varmaan unissani! Korjus vastasi nauraen.

Tapio Korjus luottaa siihen, että suomalainen keihäänheitto nousee vielä menestykseen. Kuva: Tomi Hänninen

"Heittämisen halu on syvällä tässä kansassa"

Korjuksen mielestä keihäänheitto ei ole lajina muuttunut viime vuosina. Välinettä heitetään samanlaisilta suorituspaikoilta kuin aiemminkin, säännöt ovat samat ja keihäskin on pysynyt samana jo vuosikymmeniä. Se mikä on muuttunut, on maailma keihäänheiton ympärillä.

– Suurin osa urheilua aloittavista nuorista menee joukkuelajeihin ja yksilölajeihin jää vähän vähemmän yksilöitä. Keihäänheitosta on myös tullut hyvin globaali laji ja kilpailu on sitä kautta laajentunut, Korjus vertasi.

– Olemme Sepon (Räty), Kimmon (Kinnunen) ja kumppaneiden kanssa varmaan sitä viimeistä sukupolvea, joka heitti neuvostoliittolaisia ja ddr:läisiä vastaan arvokisoissa. Silloin maavalikoima oli paljon suppeampi.

Suomi oli keihäänheiton ykkösmaa 1920- ja 1930-luvuilla, mutta se on tuonkin jälkeen ollut vahva mitalirohmu. Viime vuosien aikana suomalaisheittäjien menestys on ollut vaisumpaa ja arvokisojen kirkkaimmat mitalit ovat menneet muille maille.

Tapio Korjus ei kuitenkaan ole huolissaan. Hänen mielestään keihäänheittoon, kuten kaikkeen urheiluun, kuuluu aaltoliike ja suomalainen keihäänheitto nousee jälleen kärkikahinoihin takaisin.

– Se on noussut sinne aina reilun sadan vuoden aikana yhä uudestaan ja uudestaan. Niin se tulee tekemään nytkin. Heittämisen halu ja tunne ovat niin syvällä tässä kansassa. Aina tulee olemaan niitä valmentajia ja niitä heittäjiä, jotka haluavat kokeilla rajojaan niin pitkälle, kun sielu sietää.

Lue myös: