Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Jesse Puljujärvi sittenkin NHL:ään? Suomalaishyökkääjän agentti kertoo Yle Urheilulle neuvotteluista

Jesse Puljujärvi saattaa sittenkin pelata Edmonton Oilersin paidassa.

NHL
Jesse Puljujärvi
Jesse Puljujärvi palasi viime kaudeksi Edmontonista Ouluun. (Arkistokuva)Tomi Hänninen

Kolmen Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden jälkeen Kärppien riveihin viime kaudeksi palanneen Jesse Puljujärven, 22, pelaaminen Edmonton Oilersissa voi olla sittenkin mahdollista. Peliään hakenut Puljujärvi jäi kolmella ensimmäisellä kaudellaan NHL:ssä pieneen rooliin, mikä turhautti pelaajan ja tulehdutti välit seurajohtoon.

Kärpissä vahvan kauden pelannut Puljujärvi on todennut muutamaan otteeseen, ettei paluu Edmontoniin ole enää vaihtoehto.

Tilanne on saanut kuitenkin viime viikkoina käänteen toiseen suuntaan. Puljujärveä edustava Markus Lehto myöntää kaksikon pitäneen taannoin videopalaveria Oilersin seurajohdon kanssa. Mukana olivat Puljujärven ja Lehdon lisäksi Edmontonin general manager Ken Holland sekä joukkueen päävalmentaja Dave Tippett.

Lehdon mukaan keskustelu eteni hyvässä hengessä.

– Meillä oli hyvä rakentava keskustelu seuran kanssa. Se palaveri vieläpä kesti hyvän aikaa, eli asioita käytiin läpi aika perusteellisesti. Sanotaanko näin, että toisessa tilanteessa palaveri olisi voinut olla aika lyhytkin. Siellä päässä on nyt halukkuutta, Lehto sanoo Yle Urheilulle.

Minkäänlaista ratkaisua tilanteeseen ei kuitenkaan vielä saatu.

– Katsotaan nyt, mihin tämä johtaa. Ainahan elämässä eri vaihtoehdot on hyvä tutkia tarkkaan. Onhan tässä aikaa taas mennyt ja vettä virrannut siltojen alla. Eikä Jesse ole koskaan huudellut, että pitäisi saada ykkösketjun minuutteja. Enemmän kyse on siitä, miten pelaajasta saadaan paras irti, se oli tuon tapaamisen teema.

Jesse Puljujärvi
Jesse Puljujärvellä riittää sopimustarjouksia.AOP

Missä Puljujärvi pelaa syksyllä?

Puljujärvi on niin sanottu rajoitettu vapaa agentti (RFA), joten aikaa NHL-sopimuksen tekoon on hyvin. Tavallisesti RFA-pelaajien uusien sopimusten takaraja on 1. joulukuuta, mutta koronapandemian vuoksi siirtyvä kaudenalku lykkää myös tätä päivämäärää.

Todennäköisesti takaraja NHL-sopimuksen suhteen on tammi–helmikuulla, jos seuraava kausi saadaan liigan toiveiden mukaisesti käyntiin joulukuussa.

Puljujärven NHL-oikeudet ovat yhä Edmontonilla, joten muiden NHL-seurojen kanssa suomalaislaituri ei voi sopimusta tehdä.

Nyt kysymys kuuluukin: mitä Jesse Puljujärvi tekee uutta NHL-kautta odotellessaan? Lehdon mukaan isokokoinen laitahyökkääjä on saanut Euroopasta useita houkuttelevia tarjouksia.

– Tilanne on täysin auki. Toki kyseessä on nuori pelaaja, joka haluaa pelata ja sehän myös kehittää parhaiten. NHL:n harjoitusleirit alkavat aikaisintaan marraskuun puolessa välissä. Uskon, että Jesse pelaa ennen sitä. Hyviä tarjouksia ollaan saatu sieltä täältä, esimerkiksi KHL:ään voisi tehdä iso sopimuksen vaikka heti, Lehto avaa.

Lehdon mukaan Kärpät on Puljujärven ykkösvaihtoehto.

– Seura on hoitanut asiat hienosti ja Oulu on ollut pelaajalle vakaa paikka mennä uralla eteenpäin. En toki sulje pois muitakaan vaihtoehtoja.

NHL:n kausi jatkuu ensi viikonloppuna alkavalla lopputurnauksella, jossa mukana on 24 joukkuetta. Edmonton kohtaa avauskierroksella Chicago Blackhawksin.

Lue myös:

Antti Raanta teki vaikean päätöksen – NHL-vahdin perhe jää Suomeen, kun isä lähtee työnsä ääreen Edmontonin koronakuplaan: "Välillä on tuskaista ja yksinäistä"

Carolinan Sami Vatanen kauhistelee paikallisten käytöstä ja on huolissaan NHL-kuplan turvallisuudesta: "Kun NHL haluaa rahaa, meidän on mentävä"

Arizonan pudotuspelit alkavat happamissa tunnelmissa – seurapomo erosi riitaisasti

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat